Sisustamishaasteita

 

 

 

Kuopuksella on sellainen vaihe, että hän tykkää tutkia kaikkea, mikä on hänen ulottuvillaan. Pieneksi ihmiseksi hänellä tuntuu olevan todella ulottuvat kädet ja saammekin jatkuvasti huudahdella, että ”miten hän ylettyi tuonkin ottamaan!” Hän on sitkeä yrityksissään tavoittaa pöydiltä mielenkiintoiset tavarat – kuten nyt vaikkapa veitset ja sakset – ja varvistelee ja kurkottelee kärsivällisesti saadakseen haluamansa.

Tämä tarkoittaa luonnollisesti myös sitä, että kotimme alapinnat näyttävät tällä hetkellä aika askeettisilta. Toisin sanoen, kukat ja muut kauniit esineet on täytynyt nostaa ylemmille hyllyille. Sohvapöydällä ei ole enää kauniita kynttiläasetelmia, koska…no…hetken päästä ne olisivat vain asetelmia.

Mummulassa käydessämme kuopuksen tutkimusvaihe konkretisoituu ja oman kodin askeettisuus nousee arvoon arvaamattomaan. Mummula on kuopukselle (ja meille kaikille) rakas paikka, ja siellä on virkistävää käydä. Taiteilija-äidilläni on pettämätön värisilmä ja heidän kodissaan on aina kaunista ja kodikasta. Askeettisiin alatasoihin tottuneelle kuopukselle mummula on myös hyvin mielenkiintoinen ja virikkeinen paikka. Silmien korkeudelta löytyy vaikka mitä kiinnostavaa ja kaikkea niitä tekisi mieli koskettaa – ja ehkä välillä heittääkin, kuten kävi tällä viikolla. Säpäleiksi levennyt keräilyastia ei saanut ymmärtäväistä mummia juuri hetkahtamaan, mutta harmittihan se varmasti. Minua ainakin harmitti.

Kotimme alatasojen askeettisuus on siis välttämätön ratkaisu arjen sujumisen kannalta. Miksi kiusaisin lastani jatkuvalla kieltämisellä ja itseäni lentävien lasimaljakoiden koppiyrityksillä? Kauneuden kaipuisena ihmisenä kerään kaunista ylemmille hyllyille ja keskitän katseeni sinne.  

 

Ps. Syksyinen metsä on kuin ilmainen kukkakauppa. Sieltä raahaan mukanani muun muassa ruskan väreissä loistavia puiden oksia, heinää, varpuja ja patinoituneita oksankäppyröitä.