Taltutan stressin mielikuvituksen avulla
Juttelin kerran tuttavani kanssa ohimennen meditaatiosta. Hän kertoi suosittelevansa sitä jokaiselle, varsinkin silloin kun elämässä on huolia ja stressiä. Innostuinkin googlen avulla selvittämään lisää tästä trendikkäästä, mutta monelle toimivasta harjoituksesta. Ohjeita seuraten yritin aikani istua yksin huoneessa ja keskittyä ympärilläni oleviin ääniin tai hengitykseeni. Harjoitusta tehdessäni vilkuilin kokoajan kelloa ja harjoituksen päätyttyä olin niin tylsistynyt, että en sen jälkeen enää koskaan saanut palattua siihen. Harjoitus ei selvästikään ollut minua varten.
Joskus myöhemmin luin sattumalta artikkelin luovan mielikuvituksen ja meditaation yhteydestä ja huomasin siinä jotakin tuttua, joka sai ajatukseni kulkeutumaan lapsuuteni mielikuvituspaikkaan:
Siellä oli lämmintä, vihreää ja jännittävää. Puiden tummanvihreiden lehtien välistä siivilöityi auringonvalo ja lapsen pituiset sananjalat kaarsivat lehtensä kuin kädet suojiksi. Minulla oli siellä oma maja, tiheästi pinottujen kuusen oksien alla. Enkä ollut siellä yksin. Rehevässä metsässä asui kanssani kokonainen pieni ihmiskunta. Eräs heistä, poika jonka nimen olen unohtanut, oli paras ystäväni. Hänen kanssaan ajauduimme mitä jännittävimpiin seikkailuihin.
Muistan edelleen tarkasti metsän tunnelman. Se oli salaperäinen ja lämmin, kaukana kaikesta. Koko lapsuuteni ajan jatkoin monena iltana mielikuvitustarinaani ennen nukahtamista. Joskus jopa odotin sitä, että pääsen taas peiton alle ja metsän uumeniin. Halusin pitää tarinan omanani, enkä kertonut siitä kenellekään. Myöhemmin seikkailut metsässä eivät enää jaksaneet innostaa, mutta saatoin muuten vain silmäni ummistettua pistäytyä metsässä ja sen tunnelmassa.
Aikuisena lempipaikka mielikuvissani on ollut myöskin metsässä. Jos jokin asia stressaa ja viivyttää unta, lähden mielessäni tuohon paikkaan ja rentoudun. Saatanpa joskus kesken päivänkin sulkea silmäni käväistäkseni siellä. Jos saan suljettua kaiken muun hälyn ympäriltäni ja mielestäni – mikä ei aina onnistu – saatan jopa aistia metsän tuoksut ja äänet ja tuntea kuinka hyvän olon tunne täyttää koko kehoni.
Erämaajärveä ympäröivät metsäiset vaarat ja hiljaisuus. Kävelen pitkin auringon ja sateen harmaaksi kelottamaa laituria ja pulahdan sen päässä kimmeltävään lämpimään, kirkkaaseen veteen. Aurinko paahtaa kuumasti selkääni kun upotan varpaani jyväiseen ruskeaan hiekkaan. Jossakin lähellä kukkuu käki. Vedestä noustuani kävelen laiturilta suojaisaan pihapiiriin. Pienen punaisen tuvan vieressä kasvaa kaksi koivua, joiden väliin on viritetty riippumatto. Istahdan siihen, suljen silmäni ja annan lämpimän kesätuulen keinuttaa minut uneen.
Mielikuvituspaikkaan uppoutuminen on siis eräänlaista meditaatiota. Tietämättäni olen jo lapsena meditoinut itseni uneen. Kun seuraavan kerran tulee puhetta meditaatiosta, voin pään pyörittelyn sijaan todeta tyynesti harrastaneeni sitä jo vuosikymmeniä.