Voi Arman Alizad, minkä teit!
Näin jossakin mainoksen Arman Pohjantähden Alla -sarjasta ja jaksosta, jossa hän vierailee Sofiankylässä. Mainos jäi pyörimään mieleeni ja otin sitten eilen läppärin syliini ja huusin puolisonikin katsomaan kanssani Ruudusta tuota jaksoa.
Sofiankylä on siis yksityinen hoivakoti kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville, ja se tarjoaa tilapäishoitoa sekä tuettua asumispalvelua. Sofiankylän perustaja on Riitta Peltonen ja hän on itsekin erityislapsen äiti.
Tämä dokumentti herätti monenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia. Arman tekee uskomattoman tärkeää työtä tuodessaan erityismaailmaa näkyväksi. Omalla esimerkillään hän myös näyttää, kuinka jokaisen ihmisen voi kohdata avoimesti ja arvostavasti, riippumatta siitä, minkälaisia ominaisuuksia hänellä on. Ihailin ohjelmassa Armanin luonnollista suhtautumista asukkaisiin ja erityisesti rohkeaa tarttumista hoivatyöhön. En tiedä, olisinko itse osannut yhtä luonnollisesti syöttää ja pestä asukkaita.
Sofiankylä puitteineen, aktiviteetteineen ja henkilökuntineen antoivat uskoa ja varmuutta siihen, että on olemassa paikkoja, joissa heikoimmista pidetään hyvää huolta. Tämä dokumentti toimii varmasti esimerkkinä myös muille hoivakodeille ympäri Suomea. Jäimme puolisoni kanssa taas pyörittelemään ajatusta, että perustaisimme mekin vielä oman hoivakodin. Sellaisen, jossa kuopuksemme voisi kenties joskus tulevaisuudessa asua. Me emme vielä tiedä, kuinka hyvin kuopus tulee aikanaan arjestaan suoriutumaan, mutta jonkunlaista tukea hän tulee varmasti tarvitsemaan. Meidän perustamassamme hoivakodissa jokainen ihminen saisi tasavertaisen arvostuksen ja kunnioituksen. Siellä soisi aina laulut ja musiikki. Siellä olisi kaikilla hyvä olla.
Armanin ja Miinan herkkä kohtaaminen sai meidän molempien padot aukeamaan ja liikutuimme niin, että keskellämme istunut kuopus kääntyili hämmentyneenä vuoroin kyyneliään pyyhkivän isän ja nyyhkyttävän äidin puoleen.Vessassa kyynelehtivän hoitajan hahmo kertoi kauniisti siitä, että kun tekee sydämellään työtä, säilyy herkkyys, eikä kyynisyys pääse sitä kovettamaan.
Ohjelman aikana ja sen jälkeen tunsimme suurta kiitollisuutta siitä, että kuopus on sellainen, kun on. Kävelevä, itse syövä, toimiva ja kommunikoiva pieni aurinko. Me jaksamme häntä yhdessä hoitaa ja selviydymme arjessamme pääosin hyvin. Meillä on hoitaja, joka tulee mielellään silloin, kun koemme tarvetta käydä kahdestaan lomalla latailemassa akkuja. Meillä on asiat järjestyksessä ja hyvin.
Ja kaikki kyllä järjestyy tulevaisuudessakin.