Synnytysajatuksia

Laskettuun aikaan on aikaa alle viikko. On ollut jännä huomata, miten ajatukset on syyskuun alun jälkeen pikkuhiljaa kääntyneet synnytykseen. Itseasiassa niin paljon, että en mä sitä vauvaa ja elämää sen kanssa niinkään ajattele, mutta pohdin supistuksia, pääsenkö ammeeseen, haluanko sitten kuitenkin epiduraalin, jne. Nyt fokus on ihan täysin siinä, että kohta on edessä jotain sellaista, mitä ei vielä koskaan ennen ole tullut koettua/käytyä läpi. Olen yrittänyt luoda jotain vertausta siihen, kun juoksin pari vuotta sitten ekan maastomaratonini, mutta en kyllä oo onnistunut. Maratonin voi esim keskeyttää 😀

Oon katsonut paljon positiivisia synnytyskertomuksia ja eri sairaaloiden sekä yksittäisten kätilöiden tekemiä videoita aiheesta. Oon luottavaisin mielin, ulos se mukula sieltä tulee tavalla tai toisella. Toivon, että pääsen avautumisvaiheessa ammeeseen ja pärjäisin ilokaasulla ja muilla lääkkeettömillä kivunlievitysmenetelmillä. En kuitenkaan ole fundis tässäkään. Jos väsymyksen vuoksi iskee kuolemanpelko ja epiduraali on se, minkä avulla saisin levättyä niin sitten sitä laitetaan. Eniten jännittää juuri tuo arvaamattomuus. Meillä on suunnitelmia ja ajatuksia synnytyksen kulusta, mutta kaikesta pitää olla valmiita joustamaan jos tilanne niin vaatii.

Huvittavaa tässä mun ”ei neuloja mun lähelle” synnytystoiveessahan on se, että mä olen itseasiassa tosi huono kivun kanssa. Pieni päänsärky tai penikoiden kipeytyminen lenkkikaudella saa mut tosi ärtyisäksi. Jos en pysty asettamaan synnytyskipuja jotenkin erilaiseen kategoriaan, niin voipi olla että olen hyvinkin nopeasti kaikissa mahdollisissa letkuissa ja piikeissä kiinni, että synnytyksestä ei tule ihan pelkkää helvettiä.