Äitiyslomalainen

En huudellut lomalle lompsiksia missään viime viikolla, vaan kasailin itseäni läheisen sukulaisen hautajaisia varten. Nyt ne on takana ja vaikka surutyö jatkuu, niin sen rinnalla on kaikki uusi: vauvan vaatteiden ja tavaroiden ottaminen esille ja läpikäyminen. Ja sairaalalaukun pakkaaminen, koska lähtö voi(si) tulla milloin vaan.

Tuijottelen kotona ympärilleni ihmeissäni ja kiellän itseäni avaamasta työsähköpostia ja mietin, että oisko pitänyt vielä sitä tai tätä. Olo on hyvä ja ajatus synnytyksestä tuntuu kaukaiselta. Tapani mukaan olen lupautunut tällä viikolla jo remonttiavuksi sekä lapsenvahdiksi.

On tää Suomen malli ihan käsittämätön. Mä saan olla kuukauden kotona täydellä palkalla ihan vain valmistautuakseni vauvan tuloon. Että tää on nyt mun homma ja tehtävä. Olla kotona, lepäillä ja laittaa kotia valmiiksi uudelle ihmiselle. Aivan ihanaa, ja ihan tyhmästi myös vähän syyllinen olo. Amerikkalainen ystävä lähti aikoinaan viikonloppuna synnyttämään (muuten olisi maanantai ollut töitä) ja palasi töihin kun lapsi oli kolmen kuukauden ikäinen. Noista kolmesta kuukaudestakin osa oli palkatonta vapaata.

Mut hei, että lompsis vaan! Täältä sitä keskiviikko alkuiltapäivänä huudellaan sohvan pohjalta ja seuraavaksi ajattelin ottaa päikkärit ja sitten keittää kahvit.