Kiitollisuus siitä, että mies osallistuu, on typerää.

Mua ärsyttää ihan hirvittävästi se, että tunnen kiitollisuutta siitä, että mun mies osallistuu aktiivisesti vauvanhoitoon ja on hyvä isä. Näiden asioiden ei pitäisi olla erityisiä, vaan normi. Lähtökohta perhe-elämään.

Älkää käsittäkö väärin. Olen suunnattoman onnellinen, tyytyväinen ja kiitollinen siitä, että mulla on hyvä ja ihana kumppani sekä lapsellani hyvä, osallistuva ja rakastava isä. Mutta niinhän sen kuuluukin olla. Se, että joku ei osallistu, ei osaa olla osana perheensä arkea tai toimia lapsensa kanssa, on poikkeus. Sen kuuluu/isi olla poikkeus. Ja silti, joku hyvin syvään iskostettu rakenne saa minut tuntemaan syyllisyyttä jos pyydän mieheltä apua ja kiitollisuutta siitä, jos hän auttaa. Kiitollisuutta siitä, jos hän hoitaa omaa lastaan. – siis mitä vittua?

Kyse ei ole meidän parisuhteesta, vaan rakenteista. Vaikka kuinka koen, että olen saanut omassa lapsuuden perheessäni hyvän ja tasapuolisen perheen mallin, niin silti joudun työstämään tätä asiaa. Kuinka moni on kiitollinen siitä, että äiti ruokkii lastaan? Hoitaa lastaan? Valvoo yönsä kun lapsi sairastaa? Sehän kuuluu asiaan, niin äidit tekee. Isyyttä glorifioidaan vielä liikaa ja se ajaa helposti äidit siihen rooliin, jossa ehkä tahtomattaankin ottaa enemmän vastuuta lapsesta ja kodista. Jossa äidit on ne, jotka pyörittää arkea ja mies osallistuu jos osallistuu.

Perhevapaiden jakamisen hyödyistä on tehty paljon tutkimuksia ja vanhemmuuden tasapuolinen jakautuminen on ihan helvetin tärkeää henkilökohtaisesta yhteiskunnalliseen tasoon saakka. Se vaikuttaa mm. naisten uriin, tiettyjen (naisvaltaisten) alojen palkkaukseen, naisten eläkkeisiin sekä miesten heikkoon asemaan huoltajuuskiistoissa, rooliin koulun/päiväkodin kanssa, yms.

Henk.koht. odotan sitä, että mies jää kotiin ja minä palaan töihin, jotta roolit muuttuu. Haluan nähdä, pystymmekö me (ja minä) oikeasti siihen, että silloin metatyön vastuu vauvasta ja kotiasioista siirtyy miehelle. Harmi, että töidemme vuoksi se menee ensi syksyyn asti, koska silloin vallitsevien, syntyneiden mallien rikkominen vaatii varmasti selkeää työnjakoa ja keskustelua.