Luin hyvän kirjan yhdestä äitiydestä.

kuva: http://www.siltalapublishing.fi/kirja/371/

Luin parissa päivässä Helmi Kekkosen Olipa kerran äiti -kirjan. Tykkäsin kirjasta monella tasolla. Teksti on kaunista ja soljuvaa, kuljetti minua ja pysäytti sopivissa kohdissa hengittämään syvään.

Mutta vielä ihanampaa kauniin tekstin lisäksi oli ne tunteet ja kokemukset, joita kirjailija kuvasi omasta äitiydessään ja itsestään. Samat tunteet on niitä, joita odotan ja pelkään. Odotan sitä, että tämä ihminen sisältäni on käsinkoskeltavissa, hellittävissä. Rakastettavissa kokonaan. Mutta haluan ihan varmasti vielä senkin jälkeen olla yksin, puhumatta, ihan hiljaa hiljaisuudessa. Jumittaa niin, että kukaan ei vaadi minulta mitään. Olla koskemattomissa, pitää kiinni omista fyysisistä rajoistani. Näiden molempien tarpeiden ja halujen, tunteiden, aallokossa tulee varmasti olemaan välillä ristiriitaista luovia.