Minkä verran äiti on sopivasti?

Mä en koe olevani äiti.

Mulla on vauva, joka on ihana ja huumaava ja aiheuttaa toisinaan kahden tunnin päikkäreiden aikana riippuvuusoireita, toisinaan villejä haaveita siitä, että kerkiäisi oikeasti tehdä jotakin.

Mulla on vauva, jonka koen olevan mun vastuulla ja huollettavana. Minä pidän sitä hyvänä ja turvassa ja haluan ihan ehdottomasti tehdä niin.

Mutta mä olen yhä minä. En ole saanut jotain maagista auraa, joka on yhteydessä universumin äitivoimiin ja tekee minusta Äidin. Kutsuessani itseäni vauvan kanssa jutellessa äidiksi, se särähtää joka kerta vähän korvaan. Että äiti, kuka se on? 

Haluan ajatella, että tämä on hyvä juttu ja mun vahvuus. Mä en suorita (ehkä?) mitään Äidin roolia vaan elän omaa elämääni ja just nyt se elämä on tällaista ja siihen kuuluu nyt ja iankaikkisesti tuo pieni otus. Että näin meidän on hyvä. Ehkä se äidin rooli joskus vielä alkaa tuntua omemmalta. Tai sitten ei. Ehkä / Kyllä mä silti riitän.