Kirjoitan öisin puhelimen muistiin lauseita asioista, joista haluan kirjoittaa tänne. Sitten tulee päivä ja koneen aukaiseminen tuntuu liian työläältä, kohta kuitenkin pitää tehdä jotakin muuta. Syöttää, pestä pyykkiä, ihastella. Nyt sain tunnin omaa aikaa kun mies lähti vauvan kanssa naapuriin. Jätin vaippapyykin kuivumaan, eteisen epäjärjestykseen ja istuin tähän jakamaan yhden niistä lauseista.

****

Nyt on sekin koettu, että levottomuus hiertää kehossa, on vaikea olla ja pitää ottaa vauva syliin. On ristiriitaista, että samaan aikaan tuntuu että voisi hyppiä seinille sekä rakastaa niin, että on maadoittunut just tähän hetkeen.

Kauhuskenaario- ja enneajatukset meinaa ottaa kierroksia. Tunnistan ne ja tarkkailen. Vai tällä lailla vauva kuolee ensi yönä, jos en vaihda sängyssä puolta tai kääri peittoa jalkoihini.

Kaikki tämä rakkaus, tuo ihana pieni otus ja mies, joka on hyvä just noin, ei tee minusta ehjää tai tasaista. Olen edelleen minä, näine aaltoina nousevine tunteineni.

Tarvitsen silitystä. Sitä, että toinen silittää hiljaa ja hitaasti tunnustellen, pitkiä vetoja. Sooth my skin. Silitä niin kuin silittäisit hevosen kylkeä.