Mun ajatukset ei pysy kasassa ja kokonaisuuksien, hitto – edes osien, hallinta on ihan hukassa. Meillä nukutaan ihan hyvin, pari syöttöä yössä, mutta silti ajatus puuroutuu ja asioita unohtuu. Oon sekaisin päivissä ja viestit ja asioiden hoitamiset jää aina puolitiehen, kun vauva vie huomion tarpeillaan tai ihanuudellaan. 

Ei tää oo varsinaisesti yllätys. Olin kuullut puhuttavan imetysaivoista kevyen leikkisästi. Välillä vaan tuntuu, että kevyt leikkisyys on kaukana, kun alkaa itkettää se, että kuormitan miestäni ihan kohtuuttomasti, kun en pysty hoitamaan mitään yksinkertaisiakaan asioita. Minä, joka ennen pyöritti kaiken itse ja vielä vähän päälle, etten varmasti vaan rasittanut ketään tai että asiat tuli tehtyä just niin kuin haluan. Eipä enää. Jos kauppalistassa on liian monta asiaa, joudun tekemään aika paljon työtä, että hahmotan mistä ja missä järjestyksessä ne asiat pitää kerätä. Jos huomaan kassalla, että jotain oleellista puuttuu, niin se jää puuttumaan. Saatikka jos mun pitää edes ajatella ruuan laittamista – nounou, ei onnistu. Lähden ulos lounaalle – pastan keittäminen tuntuu liian vaivalloiselta, saatikka että saisin siihen päälle sen normijuustoraasteketsuppilisukkeeni..

Ennen olin natsi sänkyasioissa – siis että peiton alle ei mennä päivävaatteissa ja ennen petaamista pitää tuulettaa sänkyä hetki, kumpi on kummankin puoli jne. No, ihan sama. Sänkyyn nukahdetaan siihen mihin sattuu jäämään ja surutta hypin sukkasillani petaamattomalla sängyllä hakemassa milloin mitäkin yöpöytähyllyköstä pinnasängyn takaa. Pieniä asioita joillekin, suuria muutoksia minulle.

Toisin sanoen: oon myös relannut ihan perkeleesti monessa asiassa. Yhtäkkiä ennen tärkeät ”nää tehdään just näin” asiat ei tunnu enää yhtään merkityksellisiltä (koska ei ole aikaa eikä rahkeita) eikä ainakaan sen arvoisilta, että niistä kannattaisi alkaa jurputtamaan miehelle tai ottaa itse paineita.

Niin ja huikeinta: meidän lapsi on tänään 1 kuukauden ikäinen. Vasta ja nyt jo!?