Pelot

En ole pelokas ihminen. En pelkää sairastuvani vakavasti tai että minulle tai rakkailleni tapahtuu mitään pahaa. Totta kai näihin aiheisiin liittyviä ajatuksia tulee mieleeni silloin tällöin, mutta ne eivät ota kohtuuttomasti tilaa tai hallitse elämääni. Samoin ”perusnaispelot” (ihan kamala edes käyttää tuollaista termiä, ei pitäisi/saisi olla mitään peruspelkoja sukupuoleen liittyen!) tulevat aina välillä mieleen, kun liikun yksin pimeällä koiran kanssa (joka ei todellakaan ole mikään henkivartija) tai odotan bussia syrjäisen tien varressa, tms.

Nyt raskauden myötä olen huomannut pelkojen lisääntyneen. Vietin jonkun aikaa äitini luona miehen lähdettyä reissuun ja huomasin, että ajatus jopa öisestä rappukäytävästä tuntui epämiellyttävältä. Samoin puolitutut metsäpolut kymmenen jälkeen illalla eivät houkutelleet yhtään. Ajaessani autoa, lähes poikkeuksetta risteyksissä näen mielessäni, kuinka oikealta tulee toinen auto kylkeen. Rantakalliolla kävellessäni ajattelen liukastumisen mahdollisuutta. Miehen lähdettyä reissuun vietin pari päivää maalaillen erilaisia skenaarioita siitä, miten hän kuolisi reissussa ja kuinka saisin tiedon siitä.

Juttelin äitini kanssa aiheesta ja hän nosti esiin sen, että raskaana on paljon haavoittuvampi kuin normaalisti. Paljon peloista liittyy lapsen hyvinvointiin ja elossa pysymiseen (Liikkuuko se? Älä vaan nuku selälläsi! Älä syö juustoa! Älä kaadu!) mutta todella, nyt jos joku psykoottinen paloittelusurmaaja lähtisi perääni pimeässä, en pääsisi juoksemaan pakoon. En pystyisi puolustamaan itseäni ihan vaan fyysisen kömpelyyteni vuoksi. Olisin helppo uhri. Se on kylmäävä ajatus, jolle yritän olla antamatta liikaa tilaa.

hyvinvointi ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *