En vielä, mutta pian

Kun erosta alkaa kohta olla kuukausi, olen kysellyt itseltäni, olenkohan jo kunnossa. Pitäisikö mun olla? Saanko vielä surra? Tai olisinkohan ainakin enemmän kunnossa? Tietenkään erosuru ei ole enää aivan samanlaista kuin alussa, mutta tiettyinä hetkinä en voi olla ahdistumatta. Mies tulee mieleen tietyistä asioista ja paikoista, enkä ole jaksanut estää ikävää tulemasta.

Yleensä ikävä on musta ihana tunne. Kaipaus tarkoittaa, että joku ihminen on mulle tärkeä. Ikävä ei ole tyhjä tila, vaan sillä on sanoma: se kertoo rakkaudesta. Toisin on näin eron jälkeen. Ikävöidessäni tunnen itseni vain tyhmäksi.

Mies sanoi erotessa, että kuulemma joskus ymmärrän, miksi. Se kuulosti holhoavalta jo siksikin, että mies on mua jokusen vuoden vanhempi, mikä suhteen aikana ei koskaan ollut mikään ongelma. Eron hetkellä hänen oli kuitenkin vedottava siihen, että mä olen se nuorempi – niin toki elinvuosieni määrän perusteella olenkin, mutta en sen vuoksi mitenkään ymmärrykseltäni tai elämänkokemukseltani vajaampi. Muutenkin hänen puheensa oli ulkoa opeteltujen kliseiden laukomista. Tämä ei johdu susta, vaan musta. Ei helvetti.

Erossa menetin yhden elämäni tärkeimmistä ihmisistä, ja kieltäydyn uskomasta, että sillä olisi ollut jokin tarkoitus. Saattaa olla, että myöhemmin huomaan siitä huolimatta elämän menneen ihan hyvin. Siitä huolimatta, ei sen ansiosta. 

Suhteet Oma elämä Rakkaus

Hormonikrapula

Voihan. Mainitsin jo tuolla aiemmassa postauksessani, että suhteen päätyttyä lopetin e-pillereiden napsimisen. Uskon edelleen, että se oli ihan oikea päätös, koska en halua kuormittaa kehoani ylimääräisillä hormoneilla ja koska toivon lopettamisen sekä poistavan turvotusta että edistävän painonpudotusta.

Mutta mutta. Nyt, muutaman lisähormonittoman viikon jälkeen, mulla on melko kamala olo. Etoo, alavatsaa juilii, rintoihin sattuu. Osaltaan heikompi olo saattaa tietysti johtua tästä helteestäkin, mutta koska alavatsan kipuilu muistuttaa kuukautisia, luulen sen suurimmalti osalti olevan hormoniperäistä. Olin varautunut siihen, että pillereiden poisjättämisestä voisi seurata jotain oireita, mutta ihan näin hölmöä oloa en osannut odottaa.

Kuinkakohan kauan kestää keskimäärin, ennen kuin keho palautuu normaalitilaan? Luin jostain, että siihen voi mennä kuukausiakin, minkä toivon omalla kohdallani olevan liioittelua, sillä ainakin tällä hetkellä alavatsa on sen verran kipeänä, että työnteosta ei meinaa tulla mitään. Ovat kuukautiseni ennen pillereitäkin olleet aina hieman kivuliaat, mutta eivät näin pitkään ennen vuodon alkamista. Nyt ei ole havaittavissa mitään vuotoa tai vastaavaa, eikä kierron pituuden perusteella pitäisi ollakaan vielä ainakaan viikkoon.

Joku viisas tähän tietysti kommentoisi, että raskauden oireita ovat. Siihen en ihan usko, koska viime aikuisjumpasta on sen verran kauan. Jos kuitenkin olisin tullut pillereistä huolimatta raskaaksi, se nyt olisi universumin arpajaisten yllättävin voitto. Koska sitten meitä oliskin kaks – minä ja vauva. Aborttia en tekisi koskaan, vaikka vauvan isä ei kuvioissa olisikaan.

Suhteet Oma elämä Terveys