Se synkempi puoli
Luulen, että jokaisella on itsessään sellainen puoli, joka tahtoo jarruttaa ja estää tekemisiä. Se on se inhottava puoli, joka tahtoo lytätä kaikin mahdollisin keinoin, kun toinen – lempeä ja toiveikas – puoli haluaa nauttia, toteuttaa itseään ja edetä elämässä. Tuo synkempi puoli yleensä halutaan verhota piiloon. Sitä ei ehkä saa vaiennettua, mutta siitä voidaan vaieta – ja yleensä siitä mieluusti vaietaan. Toisilla se ei ole kovin vahva, kun osalla se pitää valtaa joko koko ajan tai silloin tällöin. Se puoli ruokkii itseään muiden sanomisista, virheistä ja kaikesta mahdollisesta, mikä saa olon tuntumaan ikävältä.
Tämä synkkä puoli on kunnon heikkouksien kasa, eikä heikkouksista oikeastaan tahdota puhua. Etenkin meillä suomalaisilla on mentaliteetti, jonka mukaan itseä tulee vähätellä, ylpeä ei saa olla, ja heikkoudet tulee myös kätkeä. Erittäin huolestuttava soppa. Usein kun tällaisia asioita tuodaan esille, moni rupeaa päivittelemään sitä, kuinka sillä vain haetaan huomiota ja sääliä, ja ruvetaan marttyyriksi. Haluaisin että tällainen ajatusmalli katoaisi kokonaan pois. Olisin kiitollinen, jos heikkouksista puhuminen ei saisi niin suurta stigmaa ympärilleen. On paljon vahvempaa jakaa heikkouksiaan kuin vaieta niistä, eikä siinä ole mitään huomion hakemista.
Sen vuoksi tahdon paljastaa oman synkän puolen. Tai ainakin osan siitä. Tämä teksti sisältää yleisimmät syytökset, jotka latelen mielessäni itselleni.
Et ole mitään, paitsi ehkäpä yksi suurimmista luusereista. Et ansaitse rakkautta, et minkäänlaista. Kaikki ovat ystäviäsi vain saadakseen jotain tai yleisestä kohteliaisuudesta. Ei ketään kiinnosta kuulumisesi. Sanoillasi ei ole merkitystä. Pysyttele vain hiljaa ja pois näkyvistä. Kaikki saavutuksesi ovat sellaisia, jotka kuka tahansa pystyy saavuttamaan – ja vieläpä paremmin. Teet kaiken keskivertoisesti tai huonommin, miksi siis edes yrität? Olet vain ilkeä ja naurettava, joka yrittää aivan turhaan. Olet aina vain väsynyt, aivan kuten muut ovat sinuun. Kun tittelisi otetaan sinulta pois, olet pelkkä suuri nolla. Minkä takia siis nousisit sängystä? Kaikki tietävät, että olet epäonnistuja, sinä itsekin tiedät. Et ole ansainnut mitään, mitä sinulla on.
Voin myöntää, että teksti muistuttaa enemmän teinitytön angstipäiväkirjan vuodatukselta kuin aikuisen ihmisen pään sisällöltä. Tämä on kuitenkin se todellinen vuoropuhelu, jota käyn mielessäni nykyään valehtelematta päivittäin. Tällä hetkellä tämä puoli minussa on erittäin vahva, enkä saa sitä hiljaiseksi. Sen takia minun on vaikea olla ihmisten kanssa tai tehdä ylipäänsä mitään, mikä vaatisi jotain erityisempää. Se on vastenmielistä.
Kuitenkin toivon tosissani, että ihmiset uskaltaisivat jakaa itsestään myös tämän synkän puolen, jotta muut ymmärtäisivät paremmin toisiaan. Yleensä tämä puoli paljastaa niin paljon sellaista, mitä ei muuten osata kertoa. Muiden sortaminen on turhaa, sillä me itse kyllä sorramme itseämme ihan tarpeeksi. Olisi aika olla paljon lempeämpi ja ystävällisempi muita ja itseään kohtaan. Kliseisti sanottuna, emme ikinä voi tietää, minkälaisia kamppailuita toinen käy mielessään, siksi jokaisen tulisi olla ymmärtäväinen muita kohtaan. Ehkä olisi aika siirtyä eteenpäin, ja kertoa muillekin niistä kamppailuista ilman leimaantumisen pelkoa.
Todellisuus on se, että tämä synkkä puoli on vain osa minussa, enkä minä ole vain osa tätä. Minussa on paljon muutakin.