Tammikuun suosikit – top 3

Vaikka tammikuuta on vielä jäljellä, haluan jakaa muutaman suosikin tältä kuulta. Tämä on hyvä tilaisuus siis testata, löytyiskö näistä suosikeista myös itselle joku uusi suosikki.

AIKAISET HERÄTYKSET

Olen viimein saanut oman unirytmin takaisin, sillä kilpirauhasen vajaatoimintaan löydettiin sopiva lääkeannos. Olen luonnostaan aamuvirkku, joten tämä on melkeinpä paluu juurille. Pyrin heräämään joka aamu puoli kuuden aikaan. Se voi kuulostaa kauhealta, mutta itse rakastan sitä. Usein saatan herätä ilman herätystä jo ennen viittäkin. Aamuisin keskityn itseeni. Teen joogaharjoituksen, kirjoitan päivälle muistilistaa tai yleisesti ajatuksia ylös, luen kirjaa, puhdistan kasvot ja nautin aamupalasta. Samalla valmistaudun päivään paljon paremmin kuin herätessäni juuri ennen lähtöä.

JOOGA

Joogaan päivän aikana useimmiten kahdesti. Aamulla menen pitkälti fiiliksen mukaan, ja myöhemmin päivällä teen 30 päivän joogahaasteen harjoituksen. Olen aiemmin joogannut, mutta se jäi pitkäksi aikaa syrjään uupumisen takia, onnekseni jaksan jälleen liikkua ja olen saanut sen takaisin elämääni. Käytän apunani Yoga With Adriene -kanavan harjoituksia (harjoituksia löytyy kattavasti eri tasoisille joogaajille). Joogassa oma kehitys näkyy erinomaisesti, ja on hauska huomata, miten olen muuttunut muutamassa viikossa puupökkelöstä melkoisen taipuisaksi.

CHAI LATTE

Teet maidolla on ollut ainaissuosikkini. Paras tähän tarkoitukseen on tietenkin chai-tee. Vaikkakin Chai Latte on vain teetä vaahdotetulla maidolla, on se löytänyt pysyvän paikan sydämessäni. Ostin OBH Nordican maidonvaahdottimen Prismasta (noin 13 euroa), joten olen saanut tehdä kyseisen juoman alusta loppuun. Tällä tavalla pystyn paremmin vaikuttamaan siihen, mitä mukaan laitetaan. Chai Latte sopii oivallisesti niin aamu- että iltajuomaksi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *