Alakuloisuuskävely

Tiistai-ilta oli oikeastaan aika loistava ajankohta saada tietää, että exäni on ilmeisesti päässyt yli meistä ja löytänyt uuden tyttöystävän. Ensimmäinen reaktioni oli suuttumus: ”mitä hittoa?!” Mutta niin, miksipä ei, koska meidän toisesta, eli viimeisimmästä, eli viimeisestä, erosta on jo melkein neljä kuukautta, ja mä siis todella olen koko sen ajan ollut exä, en nyksä, vaikka nyt puhe- ja seksiväleissä ollaankin oltu.

Toki se kirpaisee, että toisella on joku uusi. Mutta samalla tää on loistava aika todella täysin hylätä se myöhäisiltaisten ja aikaisaamuisten kaipauskohtausten aiheuttama haihattelu. Meistä ei enää tule meitä, ja kunhan vain muutaman kuukauden päästä pääsen täältä pakkoselibaatistani takaisin sivistyksen pariin, on mullakin taas mahdollisuudet löytää joku uusi: joku parempi ja mulle sopivampi, eli siis joku, jolle on täydellisen okei että lasten sijasta hankitaan talo täyteen lemmikkejä ja että mä en laita ruokaa.

Mutta se tiistai-ilta siis: matalalla roikkuva tasaisenharmaa pilvimassa ja jatkuvasti maata voimalla pieksevää sadetta. Täydellinen ilma olla vähän allapäin, lähteä kävelylle ja vain miettiä, sekä vähän kuunnella ”Det lilla bageriet på strandpromenaden”:ia Nextorystä. Rakastan tällaista ilmaa yleensäkin, mutta varsinkin kun haluan olla yksin mutten kestä huoneeni seiniä ympärilläni. Pilvien ympäröimät vuoretkaan eivät toki koskaan näytä typerämmiltä.

Tsemppiä ja kauniita kävelyitä kaikille eroa läpi käyville tai sellaisesta toipuville – annetaan itsellemme aikaa ♥