Alan nyt teeskennellä, kuin tekstejä kirjoittaessani en jo valmiiksi kävisi mielessäni keskusteluja kritisoivien kommentoijien kanssa, kuin mukamas viihtyisin kameran edessäkin ja hallitsisin sen kaukosäätötoiminnon, kuin en pelkäisi tuttujen löytävän blogiani ja tuhahtelevan uskomukselleni siitä, että mulla voisi olla tälle maailmalle, tai edes yhdelle henkilölle jossain, jotain annettavaa blogin muodossa.

Heikkouksistani ja huonosta itsetunnostani huolimatta mullakin on nääs sanani sanottavana aiheesta jos toisestakin: varsinkin netissä, joka itselleni on aina ollut se paikka jossa keskusteleminen on helppoa, nimim. sosiaalisilta taidoiltaan kömpelö, hiljainen ja hitaasti ajatteleva, mutta sitäkin nopeampi sormistaan. Ja aika pilkunviilaaja, mitä tulee oikeinkirjoitukseen ja valokuvien suoriin horisontteihin.

Se tosiasia, että tämä tulee olemaan noin ehkä kahdeskymmenes blogini sitten sen ensimmäisen, Heijastuman, tuntuu ehkä vähän intoa nujertavalta. Mutta kun pää työaikana vilisee postausideoita ja inspistä (jolla tosin valitettavasti on ikävä taipumus kaikota tuntureilla puhaltelevan tuulen mukana vapaa-ajan alkaessa), niin kokeilen nyt edes – taas.

Tervetuloa siis seuraamaan kirjoituksiani aiheesta kuin aiheesta, mitään aihetta pahemmin arastelematta – koska tabut on tehty rikottaviksi, ihan kuten normitkin. Postausideoita ottaisin joka tapauksessa ilolla vastaan!

/ Masaija, joksi ystäväni Zanzibar-ajalta minua (silloisen, ja vielä tällä hetkellä nykyisen) hiustyylini vuoksi kutsuvat