En tykkää siitä enää kun kaikki vaa hössöttää! Vittu! (Eli Kaisa 17v.)

A p u a.

Lilyn toimitus haastoi meidät käyttäjät jakamaan otteita vanhoista teiniaikojen päiväkirjoista ja päätin ottaa haasteen vastaan. 

Miksi mä teen tämän postauksen? Miten asiat, jotka on tapahtunut kolmetoista vuotta sitten, voi vieläkin tuntua näin noloilta. Että mä oon oikeesti kirjottanut tollasia asioita ja kutsunut itseäni aivan ääliöillä nimillä kuten tuittunen ja nyytinen. Mä en ihan oikeesti kestä! Enkä edes ottanut kuvia kaikista sivuista, koska niissä kirjotan tosi paljon mun perheestä ja ystävien asioista. Kirjotan isästä ja siitä, miten vaikeeta mun oli käyttäytyä ja olla riitelemättä. Ystävien ongelmista ja siitä, miten joku oli ollut ensimmäistä kertaa sängyssä. 

17- vuotiaana sitä näköjään oli jo kavereiden kanssa juomassa viikonloppuisin Fizziä ja toisaalta iloinen uusista paperinukeista. Kirjoitti ihastuksista, suudelmista ja barbileikeistä viereisillä sivuilla. Liimaili siiderietikettejä ja Hello Kitty- tarroja vierekkäin. Ei oikein tiennyt ollakko lapsi vai aikuinen. Kuten yhdella sivulla pohdin, koska minusta tulee kokonainen, koko nainen?

Uuden koulun aloittaminen jännitti, pojista kirjoitettiin plussat ja miinukset listoja, uusista tennareista ja roolista lyhytelokuvassa iloittiin. Että onkohan ajat sittenkään muuttunut kovin paljon? Voi toivottavasti. 

(Ainakaan en enää kutsu itseäni söpöilevillä nimillä ja isä ja äitikin on taas ihan kivoja :D) 

Kemopetrol oli näköjään yks suosikkibändeistä ja Annaa oli ikävä jo vuonna 2002 haha! 

Muistan ton päivän niin hyvin ku sotkettiin mummiksilla Yyterin! Ja Jarkko on edelleen komea, heippa vaan jos luet tätä :) 

Ihan ohimennen vaan maininta, että meidän teatteritalolla Anniksella ammuskeltu. Okei? Ja salakielellä hienosti ilmaistu, että oli siideriä mukana- ”me glug” :D 

Mites tämä :DD iso pää! siis ISO. PÄÄ. Mi-tä. Ei se ees ollu mikään erityisen iso en kestä :D

Joo no se oli sitten näköjään siinä. 

Annika leikkasi mulle millin siilitukan ja mä näytin ruskettuneena ja uudessa tukassa ihan pieneltä afrikkalaispojalta. 

Traagisia näkemyksiä siitä, kun mulla ei ollut poikaystävää. Toi ensimmäinen on jopa vähän hellyyttävä :,)

Tähän uskomattoman tuskaiseen tapahtumaan on varmasti hyvä lopettaa.  Ne kengät olin ostanut jakamalla ilmaisjakeluita monta kuukautta ja niiden kanssa olin kävellyt puolen euroopan halki Interreilillä. En ole vieläkään toipunut. 

Olkaa kiltit ja jakakaa tekin otteita teiniaikoijen päiväkirjoista, niin mun ei tarvitse yksin täällä olla posket punehtuneina. Linkit kommenttiboksiin! 

Isopäistä poikaa, Piraijalonkeroa ja punaisia kenkiä lämmölla muistellen, 

X Kaisa