Virkkaamalla vikkelästi vauvalle varusteita!

Sananen designista:

Saimme vanhemmiltani vanhan Stokke®-tuolin. Siihen ostettiin Baby-syöttötuoliosa. No, Stokke® on muuttanut tuolia niin että kahden ”nojalaudan” välinen tila on suurennettu n. 1,5 sentillä. Ihan vain ettei uudet osat varmasti sovi vanhoihin. Ilta sujui mukavasti katsellessa kun avomies sahasi design-tuolista irti pienen pieniä palasia. Lopulta hän onnistui. Onneksi.

Kässämutsi teki kyseiseen tuoliin päälliset.

img_1587.jpg

Virkkaamalla paras! Minkäänlaisia kaavoja minulla ei ole tarjota, sommittelu tapahtuu puhtaasti päässäni. Ideaa saa hyödyntää vapaasti. Käytin aivan tavallisia puuvillaisia ja trikoisia matonkuteita sekä isoa kympin virkkuukoukkua. Hommaan meni aikaa Tirpan päikkäreiden verran, n. 1,5 tuntia. Aika on tässäkin suhteessa rahaa, sillä merkin omat päälliset ovatkin astetta kalliimpia.

2ee0ee35b88c54e90dd86e82b592142f.png

Ain’t nobody got money fo’ that!

img_1584_0.jpg

Yksinkertaista ja veikeää! 

Olen todella jäljessä mitä tulee ulkoasun päivittämiseen. Minä, kuten monet muut, kadotin bannerini Lilyn uudistuessa ja sain pikaisesti värkättyä vastaavan. 

e55fefae24d8a102be9559d911f1d28a.png

512e8be8c13ee.preview-300.jpg

Vive la révolution!

Kommentit (4)
  1. Joo mutta siinä ei ole samanlaista lonkkaergonomiaa kuin tässä uudemmassa. Ja se on kauttaaltaan leveä tämä istuinosa. Meidän tyttö pystyi istumaan uudessa ennen kuin osasi istua varsinaisesti. Kyllä se vanhakin on varmasti hyvä ja toimiva, mutta koska tyttö viihtyi jo viisikuisena kaupan uudessa Baby-Trapissa niin me halusimme hankkia sen. Harmi että Vauvatalon työntekijä kertoi uskovansa kaikkien ruolien olevan standardeja (eikä ole muuten palatusoikeutta kyseisessä kaupassa). Enkä oikein itsekään ymmärrä miksi tuoli ei ole standardi.

  2. hmm, miten niin ei ole tukeva? säädöillä sekin kanssa pelataan niin ettei lapsi siitä mihinkään pääse.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *