Loma

Aloitin perjantaina loman jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa koko kevään kumminkin kun loma lähestyy valtaa ahdistus mielen.

Mieleeni on noussut paljon ajatuksia siitä mitä todella haluan elämältäni. ”Onko tämä työ oikeasti juuri sitä mitä haluan tehdä, onko juuri tämä työ sen arvoista että pyörin sängyssäni iltoja miettien teinkö oikeasti parhaani ja miksi aamulla täytyy taas mennä töihin” 

Olen työskennellyt päiväkodissa jo vuosia ja pohtinut paljon työn vaativuutta, palkkausta sekä kuormittavuutta. Päiväkotityössä et voi hetkellisesti hengähtää vaan pidät yllä terävästi tuntosarvia koko päivän ja teet työtä jokaisella aistillasi samalla pitäen yllä laadukasta varhaiskasvatusta, pyyhkien kyyneliä, lohduttaen, toimien erotuomarina, antaen turvallisen ja tasapainoisen sylin.  Miksi tätä työtä ei arvosteta? Joskus kuulen sanottavan että ” voi kun sulla on ihana ja helppo työ saat ulkoilla ja pelata päivät pitkät” ”ööö juuri näinhän se on?!” Näihin kysymyksiin en enään edes jaksa ottaa kantaa koska työn haastavuudesta voisi puhua tunteja. 

Mikä estää minua vaihtamasta työtä? Tähän on varmaan se perinteinen suomalainen vastaus. ”Kun on vakituinen työ, säännöllinen tulo, täytyy lainat maksaa, hevonen, koira, koti, auto…. ja ja ja. Minä olen hyvä työssäni en usko että olisin yhtä hyvä jossain muussa” Ihailen ihmisiä jotka uskaltavat heittäytyä ja luottavat siihen että elämä kantaa eivätkä kyynisty ja jämähdä siihen mistä ei niin kovin nauti. 

Juttelin psykoterapeuttini kanssa tästä asiasta ”miksi en uskalla tehdä muutosta” vastaus tähän oli yksinkertaistettuna ”työuupumus”  usein työuupunut ihminen ajattelee että ”minusta ei ole muuhun, en osaa muuta, en uskalla ottaa riskiä” 

Palataan asiaan miksi minulla on niin ristiriitainen olo ku haluan lomaa mutta silti pelottaa. Minulla uupumus näkyy niin että juoksen tukkaputkella pääkolmantena jalkana paikasta toiseen ja suoritan, aamulla ensimmäisenä kun lähden koiran kanssa lenkille mietin samalla tunnin tarkkuudella päivän kulun ja milloin hommat on siinä mallissa että pääsen nukkumaan ja sama toistuu jokaisena aamuna. Pelkään lomaa kun en voi täyttää päivääni niin täyteen että ”entä jos nuupahdan kun on aikaa vain olla”  Usein kuulen kun kerron psykoterapiasta ja uupumuksesta että ”miten voi olla , sinä oot niin reipas ja iloinen” Aina se ulkokuori ei katso sitä kuinka sisällä kuohuu.

Nyt kumminkin olen päättänyt että tätä lomaa en täytä keskeneräisillä töillä ja teen vain niitä asioita mistä nautin sekä yritän hiukan löysätä sitä liekaa mihin olen osittain tietoisesti itseni sitonut. Silläkin uhalla että nuupahdan :)  

Tämän kuvan myötä lähden nauttimaan merestä ja luonnosta tämän elämäni hevosen kanssa joka on yksi niistä ystävistä joka kertoo minulle kun on aika hiukan höllätä tahtia ja olla vain :)