#onkopakkojaksaa

IMG_20181023_143309.jpg

Usein työuupumus ja uupumus yleensäkin hiipii huomaamatta niinkuin omalla kohdallani. Itse olen tunnistanut että kohdallani uupuminen on ollut vuosia kunnes tuli se päivä joka oli kuin märkärätti olisi isketty vasten kasvoja. Itse olen ollut jo pienenä se reipas tyttö jolla on ollut hirvittävä tarve miellyttää ja tehdä asiat niin että tekemisiin ei ole kenelläkään poikkipuoleista sanaa. Toisinsanoen olen käyttänyt energiani siihen että olen elänyt elämää muiden ehdoilla ja yhteisön paineen mukaan. Työelämässä tein kaikki aina 110%:sti  ja hiukan päälle. Kun kelaan filmiä vuoden taaksepäin olin ihminen jota en enään tunnistaisi itsekseni jos se kävelisi vastaan. Kun on työelämässä luonteeltaan pessimisti ja hiukan jopa johtaja tyyppinen, on vaikeaa hyväksyä ettei jokin asia mennyt ihan putkeen. Kannustan aina muita yrittämään uudelleen kun jokin ei luonnistu.

Itseni kohdalla sen epäonnistumisen hyväksyminen oli erittäin vaikeaa ja sillä hetkellä kun näin kävi suurin tunne oli pettymys itseeni ja omaan suoritukseeni.

Palataan päivään joka oli itselläni se päivä kun kaikki pysähtyi.. Olin kuukausia töissä salaa käynyt päivän mittaan itkemässä WC:ssä tai varastossa jokaisen haastavan tilanteen jälkeen mitä silloisen ryhmäni kanssa päivän mittaan eteen tuli. Itselleni itku oli se keino jolla sain hetkellisesti purettua pahan olon ja pystyin hetken hengittelyn jälkeen kuivaamaan kyyneleet, vetämään kestohymyn naamalleni ja jatkamaan päivää kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.  Nyt mietin miksi piti ajaa itsensä niin äärimmilleen vaikka äitinikin oli sanonut useita ja useita kertoja että ”olisiko aika ajatella välillä itseään ja jäädä sairaslomalle” luonteeni tuntien hän tiesi että tässä hakataan päätä seinään niin kauan muiden kehotuksia kuuntelematta että tulee se pysähdys.

Eikös sitä usein monet asiat opita kantapään kautta ja täytyy mennä sinne pohjamutiin että voi nousta sieltä vahvempana kuin aiemmin. 

Se päivä oli aurinkoinen ja hiukan viileä.. Koko päivän oli ollut aistittavissa että pommi tikittää ja tässä kannatellaan.. yksi asia johti toiseen ja kohta huomasin että minulla on silmäkulmassa ruhjeet ja päähän sattuu. Se oli viimeinen fyysinen niitti minkä työssäni otin.. En tiedä mistä sain voimaa tehdä sen päätöksen että ”Nyt riittää” kävelin autoon ajoin terveyshuoltoon. Pääsin kunniakkaasti hoitajan huoneeseen asti kun ne hanskat lopullisesti tippuivat. Tunsin koko kehoni ihan voimattomaksi ja huomasin että koko olemukseni ja mieleni oli kuin olisin katsonut tilannetta sivusta jonkun muun silmin. 

Tällä hetkellä mietin että olen kiitollinen siitä että täytyi mennä näin pitkälle että olen nyt tässä tilanteessa kuin nyt olen ja samaan aikaan edelleen ihmettelen, että miksi ihmeessä en vain voinut antaa periksi aiemmin koska tie on jokaisen päivän jälkeen pidempi toipumiseen mitä pidemmälle antaa uupumuksen mennä..

Uupumisen myötä pääsin työpsykologille ja psykiatrin kautta alkoi tie kohti psykoterapiaa. Koen että psykoterapia on ollut parasta mitä oman jaksamisen edistämiseen tällä hetkellä olen saanut. 

Olen oppinut tunnistamaan ja sanoittamaan omaa jaksamistani ja hyväksymään sen että kaikki tekee virheitä ja aina ei yksinkertaisesti tarvitse jaksaa. Voin sanoa hyvällä omalla tunnolla esimerkiksi ystävilleni että ”nyt on tilanne että tarvitsen omaa aikaa, katsotaanko tapaamista huomenna”

Olen pyrkinyt siihen että syön mahdollisimman terveellisesti ja kiinnitän erityistä huomiota yöuniini ja pyrin tekemään jokapäivä edes sen yhden asian joka tuottaa minulle hyvää mieltä koska nämä on perusta jaksamiselle. 

Oman matkani myötä olen myös huomannut että positiivisuus luo lisää positiivisuutta eli pidä lähelläsi ihmisiä jotka ovat positiivisia. Jokaisella meillä on välillä huonoja päiviä mutta sinulle ei ole hyväksi perus negatiivinen ilmapiiri ja ihmiset. 

Tähän loppuun tärkein minkä olen oppinut ”Sanoita tunteesi ja tunnustele omaa jaksamista ja et ole heikko vaikka myönnät oman uupumisen vaan päin vastoin niin vahva että pystyt myöntämään sen itsellesi” 

Ihanaa syksyä! 🙂

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *