Pesänrakennusta ja painajaisia

Edellisestä blogipostauksesta on jo tovi, mutta yksinkertaisesti aikaa kirjoittaa ei ole ollut. Tai ehkä laitetaan se yleisen saamattomuuden piikkiin. 

Raskaus on edennyt huomenna jo viikolle 29, joten voiton puolella mahan kasvatuksessa ollaan. Fyysisesti raskaus on mennyt jopa liiankin helposti; ei kipuja, mahan koko on jopa lääkärin mielestä siro, ei väsytä ja muutenkin olo on aika hehkeä. Henkinen puoli on sitten kaikkea muuta kuin kunnossa. Kyse ei ole masennuksesta tai muusta hormonien sekasotkusta vaan oman lapsuuteni epäkohdista. 

Tässä vaiheessa on turha enää todeta, että olisi kannattanut käydä omat lapsuutensa traumat läpi ennen raskautta, sillä niin teinkin. Terapeutin penkkiä kulutin useita vuosia; pohdin äitisuhdetta, lapsuutta, väkivaltaa (henkistä- ja fyysistä), tein harjoituksia ja luin materiaaleja. Painajaiset ja ahdistus iski kuin nyrkki silmään lähes yhtäaikaa raskaustestin plussan kanssa; 29 viikkoa olen nukkunut vajaita öitä ja nähnyt painajaisia omasta äidistäni, joka yrittää saada minut hengiltä lapsuudenkotini vessassa. Painajaiset ei valitettavasti jää yöhön, sillä tavatessani hänet (suostun tapaamaan hänet nykyään vain isäni ja mieheni läsnäollessa) hän arvostelee pukeutumiseni, valitsemani lastenvaatteet (niistä on löydettävä väkisinkin joku vika, kuten ”liian” tiukka vyötärö), tuputtaa minulle herkkuja (vaikka tietää, että en radin takia voi syödä), kritisoi aivan kaikkea mitä teen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Olen pohjattoman väsynyt.

Tarkoituksena oli, että palaan töihin vuoden ”lomailun” jälkeen ja lapsi menisi vanhemmilleni hoitoon ainakin ensimmäiseksi vuodeksi. Tällä hetkellä ajatus siitä, että manipuloiva ja narsistinen äitini hoitaisi lasta saa ahdistuskierrokset kaakkoon. Terapeuttini tosin sanoi suoraan, että paskoista vanhemmista voi tulla hyviä isovanhempia, mutta tästä kaksinaamaisesta naisesta en sitä voi uskoa. 

Töitä olisi jäljellä enää 19 päivää sillä pidän ennen äitiyslomaa parisen viikkoa kesälomaa (tiedän, kannattaisi olla enemminkin saikulla, mutta mikäli aion työpaikkani säilyttää niin tuo loma on se turvallisempi vaihtoehto. Näitä väsymyssaikkuja on jo liian monta ja kun fyysisiä oireta ei edes hakemalla löydä niin näin on ehkä parempi). Pääsen viimein vain olemaan ja rakentamaan rauhassa pesää ennen beben ulkoistusta. Ja nauttimaan vielä hetken omasta rauhasta sekä miehestä kahdestaan. 

Jännityksellä odotan, millainen kaveri tuolta on tulossa; vilkas tapaus ainakin ultrien ja sykkeiden perusteella. Hyvä niin. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *