Austeria New Yorkissa

empire1.jpg

Olen myöhäinen Paul Auster -herännäinen. Jostain syystä kuvittelin koko 1990-luvun, että Austerin New York -trilogia on scifi-klassikko. (Tämä ehkä paljastaa kiusallisia asioita suhteestani scifiin.)

Luin ensimmäisen Austerini viime syksynä ja pidin Näkymättömästä paljon. Vetäisin heti perään Kuun maisemissa, ja tykkäsin siitäkin. Tosin jo kahden kirjan perusteella kävivät selviksi Austerin maneerit: nuori kirjallisuudenopiskelijamies harhailemassa New Yorkissa ja Pariisissa, yllättävät kohtaamiset mystisten ihmisten kanssa ja kevyt kirjallisella sivistyksellä kikkailu. Minua tämä toisteisuus ei ole kyllä vielä häirinnyt – toisin kuin esimerkiksi Siri Hustvedtin kikkakolmoset, joista aiemmin avauduin.

Lomailin heinäkuun lopussa Nykissä (Helleaalto! Loputon ruokajuhla! Martini ennen illallista! Tom Fordin huulipunien hamstraus! Museot!) ja pelasin matkalukemisissa varman päälle: mukaan lähti New York -trilogia. Sillä mikäpä olisikaan mukavampaa kuin lukea kirjan päähenkilön nousevan kotitalonsa portaita juuri samalla kadulla, jonka varrella itse juuri lepuutti jalkoja ja söi jäätelön. Eh.

bridge.jpg

Kirjan kolme pienoisromaania, Lasikaupunki, Aaveita ja Lukittu huone, ovat oikein viihdyttäviä, pinnalta dekkarimaisia tarinoita. Kaikissa tarinan sysäyksenä on mysteeri, ja kuvioon kuuluu yksityisetsiviä. Enimmäkseen kyse on kuitenkin identiteetin häilymisestä, elämän sattumanvaraisuudesta ja suurkaupungin kaduille katoamisesta.

Kolme tarinaa limittyvät ja lomittuvat yhteen välillä yksinkertaisen onnistuneesti (aika monessa tarinassa esimerkiksi on Quinn- ja Stillman-niminen mies), välillä vähän kankeasti ja pakonomaisesti.

Myös trilogian häpeämättömän selkeä ja vaivattomasti avautuva postmodernismi ilahdutti. Toisto alleviivaa sitä, että näillä korteilla kirjailija haluaa pelata: sekoittaa faktaa ja fiktiota ja humpsauttaa henkilöt toisiksi. Kuka tässä olikaan kertoja ja mitä sillä on väliä?

Olisinpa lukenut NY-trilogian, kun kirjallisuuden peruskurssin luennoilla puhuttiin  postmodernismista. Mutta kun tarjoiltiin vain Romaanihenkilön kuolemaa ja Ranskalaisen luutnantin naista. Ahisti ja ärsytti.

Viihdyttävä kirja, oikein passeli matkalukeminen, mutta ei kuitenkaan parasta tähän mennessä lukemaani Austeria. Suosittelen joka tapauksessa kaikille dekkarien ja helposti aukenevan postmodernismin ystäville.

auster.jpg

Kommentit (6)
  1. Iisa mäkin tykkäsin Kuun maisemista. Myös tuleva Sunset Park kiinnostaa hiukkasen.

  2. Kiva, Kati, että tartuit sit trilogiaan reissussa! Itse luin puolestani juuri tuon Kuun maisemissa, ja se sykähdytti kovasti muutamien vähän ontommiksi jääneiden Austereiden jälkeen. Hienosti rakennettu tarina.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *