Doris Lessing: Ruoho laulaa (ja lukija ylistää)

Myöhäisherännäinen täällä moi! Doris Lessingin nobelista on kohta päivälleen viisi vuotta, ja minä luin ensimmäisen lessingini vasta tänä vuonna.

Se ei ollut Kultainen muistikirja, tuo jokaisen lukevan feministin raamattu, vaan ystävän hyllystä junalukemisiksi lainaamani Ruoho laulaa, kirjailijan esikoinen vuodelta 1950.

Ei varsinaisesti mikään hyvän mielen kirja.

Ruoho laulaa sijoittuu 1940-luvun Etelä-Rhodesiaan, jossa kolmikymppinen Mary havahtuu miellyttävässä elämässään ajatukseen, että hänen on mentävä naimisiin. Hän päätyy yhteen lähes ensimmäisen vastaantulijan kanssa, muuttaa miehen syrjäiselle maatilalle ja elää siellä painajaismaisen loppuelämän.

Liitto on kahden onnettoman ihmisen ankea maratonjuoksu, sen sortin lenkki, jossa heti alussa kylkeen pistää ja pohkeet ovat maitohapoilla, mutta on pakko jatkaa. Sekä Mary että hänen erakko maanviljelijämiehensä Dick ovat absoluuttisen kykenemättömiä kommunikoimaan, nielemään tippaakaan ylpeydestään tai katsomaan itseään ulkopuolisen silmin. He marssivat toistensa ohi niin päättäväisesti, että kuolevat.

Ruoho laulaa kertoo myös eteläisen Afrikan rotusorrosta. Pelon ja ennakkoluulojen kuvaus 1940-luvun lopusta tuntuu tuoreelta ja ajankohtaiselta – klassikon merkki siis.

Erityisesti Maryn suhde tummaihoisiin, erityisesti palvelija Mosekseen, on niin täynnä pakkokauhua, vihaa, hämmennystä ja kiihkoa, että  jännite tuntuu möykkynä mahassa kirjaa lukiessa. Asetelma ei kuitenkaan ole lainkaan niin yksinkertainen (ja stereotyyppinen) kuin voisi kuvitella. Klassikon merkki sekin.

Lessing kirjoittaa viileästi, tunteilematta ja myötätuntoa tihkuttelematta,  ja hänen ihmiskuvansa on nihilistinen. Mutta hän on niitä, jotka osaavat kirjoittaa epämiellyttävistä ihmisistä kiinnostavasti (kuten monesti hehkuttamani Lionel Shriver ja Ian McEwan). Siksi kirjaa ei halua jättää kesken, vaikka melkein koko ajan tekee pahaa.

Taidokkaasti Lessing käyttelee myös rakastamaani rakennetta, jossa tarinan loppu kerrotaan heti alussa. Kuinka sinne päädytään – sehän se vasta kiinnostavaa onkin.
 

Näin se nimittäin alkaa: ”Mary Turner, Ngesistä kotoisin olevan maanviljelijä Richard Turnerin vaimo, löydettiin murhattuna heidän talonsa verannalta eilisaamuna. Palveluspoika, joka on pidätetty, on tunnustanut. Mitään motiivia ei ole keksitty. Pojan arvellaan olleen etsimässä arvoesineitä.”

Suosittelen: Kompleksisten romaanihenkiöiden ja viileän toteavan kerronnan ystäville. Ei niille, jotka kaipaavat jotain kivaa lomalukemista.

Kuvat: Tammi ja A-lehtien kuvatoimitus