30 on oikein hyvä ikä raitistua
En tietenkään ole oikeasti lähdössä päihdekuntoutukseen. Koko sanakin, päihdekuntoutus, kalskahtaa korvissani aikuisten vaipoilta lemuavalta katkokeskukselta, jossa neuropatiasta kärsivät juopot istuvat kynttilän edessä kertomassa lumihangesta, poliisista ja viimeisestä erheestä.”Mä en enää jaksa olla sun tukena tai katsoa tätä”, sisko itkee edessäni. Itkussa on lohdutonta lapsekkuutta, mikä tuo mieleeni kaikuja lapsuudesta. ”Mä en kestä, mä oon menettänyt tälle jo yhden perheenjäsenen, mä en kestä menettää suakin.” En pysty katsomaan siskoa silmiin ja riiputan päätäni terassin puupöydän tahmeaan. ”En mä tiennyt, että mun juominen tuntuu susta tuolta”, kuiskaan lopulta. ”Mä oon niin pahoillani.”
On hankala arvioida milloin oikeastaan ymmärsin ensimmäistä kertaa, että juominen on minulle jonkin sortin ongelma. Juominen oli kietoutunut niin pysyväksi osaksi omaa identiteettiäni.
On hankala arvioida milloin oikeastaan ymmärsin ensimmäistä kertaa, että juominen on minulle jonkin sortin ongelma. Juominen oli kietoutunut niin pysyväksi osaksi omaa identiteettiäni. Olin aina ollut valmis yksille hämyisiin pubeihin, järjestämään juhlat ilman syytä, jatkamaan tanssiliikkeitä sunnuntaille ja lähtemään matkoille, joiden pääasialliset aktiviteetit olivat alkoholin kuratoimia. Opiskeluaikoina kaikki muutkin joivat paljon. Tai sitten minusta vain tuntui siltä. Minulla oli silloin useita sosiaalisia juomisympyröitä. Kun ystävilleni riittivät yhdet juhlat viikkoon, olin ehtinyt kiertää jo neljät. ”Oot sä ollut jossain ennen näitä juhlia?”, oli tavallinen minulle esitetty kysymys, kun saavuin paikalle silmät hilpeyttä leimuten. Jokainen illanvietto, kasuaali tapaaminen tai matka noudatteli samaa karua kaavaansa, jonka pysäkkinä oli räikeä humalatilani.
Muutama vuosi sitten eräs ystäväni esitti varovaisen huolen alkoholinkäytöstäni. Muistan siitä syksystä vain häivähdyksiä. Iltapäivän, jolloin menin humalassa graduseminaariin esittämään tyhjää hohkaavaa tutkimussuunnitelmaa, viikot, jolloin nukuin iltapäivään, aamut, jotka aloitin viskillä ja horjuvan askeleeni suojateitä ylittäessä. Nimitin sitä syksyä vaiheeksi, depression alkusoitoksi ja oikeutin juomiseni puolisolleni masennuksella. Talvella valmistuin, aloitin työt ensimmäisessä vakituisessa pestissäni ja hakeuduin psykoterapiaan. Lakkasin näyttäytymästä humalassa huolestuneen ystäväni seurassa, eikä alkoholinkäytöstäni enää sen koommin puhuttu. Silloin en vielä tiennyt, että alkoholismistani kasvaisi muuri välillemme, kitkerästi kartettava teema, joka olisi vähällä syöstä ystävyytemme hukatuksi.
Edelliskesäloman jäljiltä minulla oli ollut vaikeuksia palata takaisin työpöydän äärelle. Olimme sinä kesänä matkustaneet parhaan ystäväni kanssa hänen vanhempiensa talolle vieraaseen maahaan, ja olin juonut koko loman. Aamuisin suunnistin yksin läheiseen kahvilaan nauttimaan päivän ensimmäisestä viinilasillisesta ja matkalla takaisin talolle piipahdin supermarketissa, josta hankin päivän annoksen.
Marketin roskakatosten suojissa kaadoin viskipullon sisällön kolmen kolapullon sisälle ja palasin takaisin uima-altaalle. Paloin auringossa pahasti, koska tapasin nukahtaa allasalueelle aina iltapäivän korvilla.
Marketin roskakatosten suojissa kaadoin viskipullon sisällön kolmen kolapullon sisälle ja palasin takaisin uima-altaalle. Paloin auringossa pahasti, koska tapasin nukahtaa allasalueelle aina iltapäivän korvilla. Ystäväni ihmetteli väsymystäni ja alkoholin tunnistettavaa lemua, mutta vaikutti siltä, että kannoimme molemmat yhteistä salaisuutta, joka porotti korkeammalla kuin Välimeren ylle kaartuva aurinko.
Kotiin palattuani elimistöni oli loman jäljiltä täysin kykenemätön harjoittamaan normaaleja elintoimintoja. Minulle nousi korkea kuume, nenäni valui aamuisin verta ja hikoilin niin runsaasti, että jouduin vaihtamaan lakanat joka ilta. Jäin muutamaksi päiväksi sairaslomalle. Vaikka sairaspoissaolo oli huojentavaa oikeuttaa itselleen tosiasiallisella kuumeella, mieltäni kolkutti aavistus siitä, ettei kehoni kestäisi enää kovin pitkään. Sairaslomaviikon aikana varasin ajan päihdetyöntekijälle ja kirjoitin viestin puolitutulle, joka oli sosiaalisen median foorumeilla puhunut avoimesti raitistumisestaan. Päihdetyöntekijä ehdotti verkkokurssia: itsenäisiä tehtäviä ja kotiin tilattua puhallusmittaria, jonka tuloksen raportoisin päivittäin osana kurssisuoritusta. Kieltäydyin kohteliaasti ja piilotin OmaKannasta merkinnän käynnistä. Puolituttu kirjoitti minulle raitistumisestaan ja ajasta sitä ennen kivuliaan tutuin sanakääntein. Hän oli käynyt yksityisen päihdekuntoutuksen, jonka aikana sairauden kuva oli piirretty hänelle kaikessa karmeudessaan. Vaikka kuukauden mittainen hoitojakso tuntui silloin sulalta mahdottomuudelta, varovainen uteliaisuuden siemen toipua istutettiin tuolloin.
Sisko alkaa kartoittaa erilaisia päihdehoitopaikkoja samalla, kun arvioin mielessäni seuraavia sanojani. Riskisuhdanne sille, että menetän minulle tärkeimmän ihmisen, on korkea. Nyt kannattaa pelata itselle lisää aikaa. ”Mun yks tuttava on käynyt sellaisen hoidon, jos mä sinne samaan paikkaan lähtisin”, sanon. ”Mutta suostun lähtemään vasta silloin, kun mun kesäloma alkaa. Työpaikalle ei ilmoiteta tästä katastrofista halaistua sanaa.”
Siskon kasvoilla loistaa helpotus ja oienneiden huoliryppyjen meri, kun sovimme lähtöpäivän kahden viikon päähän ja soitan hoitolaitokseen. Ilmoitan lakonisesti tulevani hoitoon parin viikon päästä ja tiedustelen, että enhän joudu jakamaan huonettani kenenkään kanssa. Pandemian vuoksi jaetuista huoneista on luovuttu ja jokaisella potilaalla on oma kylpyhuone. Langan toisessa päässä juttelevalla päihdeterapeutilla riittää pirskahtelevaa jutunpartta. ”Kaikki henkilökohtaiset asiat kannattaa hoitaa kuntoon ennen hoitoon tuloa. Oletus on se, että täältä ei hoidon aikana lähdetä sitten muualle. Ajattele minkälainen mahdollisuus, harvoin sitä aikuinen ihminen saa mahdollisuuden keskittyä viiden viikon ajan vain itseensä ja itsensä hoitamiseen! Minkä ikäinen sä muuten olet?” ”Kolmekymmentä vasta, että eihän mulla tässä nyt vielä mitään hätää ole, että en oo mitään ehtinyt sössiä, on työpaikka eikä läheisetkään ole minnekään kadonneet.. Ja mun mielestä mä voisin hyvin osallistua vaikka jollekin viikon kurssille enkä intensiivihoitoon”, vastaan ja yritän tavoitella äänensävyyni tiukan kohteliasta painoa.
Päihdehoitolaitoksen asiakkaana erottautuisin varmasti edukseni enkä usko hetkeäkään, että heillä olisi kokemusta saati resursseja hoitaa minun kaltaistani tapausta. Todennäköisesti hoitolaitos käännyttää minut muutenkin pois saapumispäiväni, jahka huomaavat kuinka kultivoituneen ja skarpin henkilön kanssa ovat tekemisissä. Olen pohjimmiltani kuitenkin vain hedonisti, joka kuuntelee impulssejaan, mitä alkoholin nauttimiseen tulee ja sanoo kyllä elämälle – kaukana niistä ihmisraunioista, joita he varmasti näkevät päivittäin. ”Tulet nyt vaan tänne hoitoon ja katsotaan sitten, miltä se elämä alkaa vaikuttamaan. Ja kolmekymmentä on oikein hyvä ikä raitistua!”, terapeutti toteaa iloisesti.
”Tulet nyt vaan tänne hoitoon ja katsotaan sitten, miltä se elämä alkaa vaikuttamaan. Ja kolmekymmentä on oikein hyvä ikä raitistua!”, terapeutti toteaa iloisesti.
En anna juurikaan jalansijaa päihdehoitoon lähdön ajattelemiselle, koska olen päättänyt löytää verukkeen, jolla puhun itseni ulos puolivillaisesta lupauksesta. Pohdin julkisen puolen päihdeklinikalle hakeutumista; voisin olla pari viikkoa juomatta siskon mieliksi ja käydä juttelemassa jossakin avoimessa ryhmässä. Olen aina ollut sinnikäs ja uskon vakaasti siihen, että kykenen omin muskelein lopettamaan. Piirrän miellekartan, jonka avulla punnitsen vaihtoehtojani ja saan ajatuksen. Voisin lähteä vaeltamaan Lappiin ja Pohjois-Norjaan, tehdä pyhiinvaellusmatkan itseeni ja ravistella vanhoja toimintamalleja. Matkalla henkistyisin ja ymmärtäisin mitä kohtuukäytön harras ideologia vaatii.
Toisinaan kuitenkin haaveilen erinäköisestä elämästä. Raitistumisuutisista ja -kirjallisuudesta muodostuu minulle hienovarainen addiktion muoto: iltaisin makaan sängyssä ahmimassa elämänmakuisia selviytymistarinoita päihdehelvetin läpikäyneistä ja siemailen samalla vitamiinijuomaan sekoitettua vodkaa.
