Tag: päihteet

On paljon sellaista, jota päihderiippuvaisen läheinen ei missään tilanteessa sano ääneen. Sellaisia lauseita ovat esimerkiksi ne, jotka toivovat addiktion vallassa olevan läheisen kuolemaa. Olen toisinaan toivonut, että huumeriippuvainen veljeni kuolisi. Niin hirveältä kuin edelliset sanat tuntuvatkin kirjoittaa julki, ymmärtävät muut päihderiippuvaisten läheiset todennäköisesti miksi näin olen ajatellut. Raskainta päihderiippuvaisen läheisenä on se, että toivoa on […]

Herään säpsähtäen. Olen valunut yön aikana seinän ja petauspatjan väliin ja irrottaudun varovasti kotelostani. Suussa maistuu tahmealta ja päänsärky sekä kammottava aavistus siitä, että olen tehnyt jotakin peruuttamatonta kutittelevat tajuntaa. Pian on kesäkuu ja paljastava valo saa silmäni siristämään. Tartun puhelimeeni lattialla, viisi vastaamatonta puhelua ja yli 20 viestiä. Muisti palaa jysähtäen ja mieleeni leijailee […]

Ei taas, on ensimmäinen ajatukseni, kun havaitsen ensihoitajan asettelevan ylleni kaulatukea. ”Pystytkö liikuttelemaan jalkoja?”, hoitaja kysyy. Sormet ja varpaat toimivat, luojan kiitos. Seuraavan kerran havahdun hereille keskeltä ruuhkaista tapaturmapäivystystä. Makaan sairaalasängyssä epämukavasti ja vaatteeni ovat täynnä verta, jonka tahroihin on takertunut lehtiä. Mistä verta oikein tulee? Paniikki tavoittaa hiljalleen mieleni, kun varmistan uudelleen, että jalkani […]

Toukokuu saavuttaa viimeisiä päiviään, joissa aistii metronominomaista liikehdintää tasapaksusti eteenpäin. Parvekelasien pimeä on vaihtunut kesän pölykasvustoon, ja minun reviriini pienenee entisestään. Aamupäivät lounasajasta iltapäivän ensitunneille ovat vaikeimpia. Saan käsittämättömiä raivokohtauksia ja huudan suljetun ikkunan takaa kiipeilytelineellä temppuileville lapsille, äidille puhelimessa ja terapeutille etäyhteyden päässä. Saan käsittämättömiä raivokohtauksia ja huudan suljetun ikkunan takaa kiipeilytelineellä temppuileville lapsille, […]

En tietenkään ole oikeasti lähdössä päihdekuntoutukseen. Koko sanakin, päihdekuntoutus, kalskahtaa korvissani aikuisten vaipoilta lemuavalta katkokeskukselta, jossa neuropatiasta kärsivät juopot istuvat kynttilän edessä kertomassa lumihangesta, poliisista ja viimeisestä erheestä.”Mä en enää jaksa olla sun tukena tai katsoa tätä”, sisko itkee edessäni. Itkussa on lohdutonta lapsekkuutta, mikä tuo mieleeni kaikuja lapsuudesta. ”Mä en kestä, mä oon menettänyt tälle […]

Ikkunan alla kolistava rekkakuski ei tiennyt, mitä onnen kepeitä säikeitä keittiössäni sinä aamuna nautittiin. Yhdeksään mennessä puolikuiva neste oli tunkeutunut tarpeeksi lähelle hermosolujeni kalvoja ja minua hymyilytti.