Kasvatanko minä pojastani tytön?

Aihe, jota mietin paljon raskausaikana. Silloin kun plussa ilmestyi tikun ruutuun, tokaisin että ”noni, v*tun hienoo”.

Seuraavana päivänä soitin ajan raskaudenkeskeytykseen. Kerroin lapsen isälle asiasta, en muista miten kyseinen keskustelu meni mutta yksin mä asian kanssa jäin. 

Viikonpäästä peruin keskeytys ajan, päätin kasvattaa lapsen yksin. Toivoin tyttöä, enhän mä poikaa osaisi kasvattaa. 

Ne leikkii sotaa ja on sotkusia räkänokkia. Rakenneultassa paljastu kuitenkin miehiset vehkeet, alun pettymyksen jälkeen iloitsin pojasta. 

Ja tänäpäivänä, en osais kuvitella itteäni tytön äidiksi. 

Oon kuitenkin iloinen tuoresesta pikkusisarestani, pääsen vähän prinsessa juttujakin tekemään. <3

 

Mä koen, että kykenen kasvattamaan pojasta miehen. Ei se ole sen todennäköisempää kuin heteropariskunnan lapsilla, että Venni hameessa alkaisi kulkemaan. 

Ja Vennillä on elämässään ihania miehenmalleja, veljeni ja isäni. 

 

 

Tietysti yksinhuoltaja perheessä, on isompi riski siihen että lapsella tulee käyttäytymishäiriöitä sun muuta. Mutta se, että se johtuisi vain siitä että on vain yksi vanhempi, on kyllä pöytyä.

Lapsi kärsii kaikista eniten huonostivoivasta vanhemmasta. Se vanhempi voi olla myös ydinperheessä. Yksinhuoltajalla vain on suurempi riski huonovointisuuteen, tekeehän hän käytännössä kahden ihmisen duunin. 

Itse kärsin vahvasta väsymyksestä Vennin ensiviikot. Kuitenkin sain siihen apua perheeltä, sekä kunnalta. Oon ollut enemmän kuin tyytyväinen siihen, miten kunta on mua jeesannut meidän ensiaskelissa. Monesti näitä parjataan, itse en koe siihen syytä.

Kun mä voin hyvin, niin tiedän että Venni saa hyvän ja tasapainoisen lapsuuden. Se että isä ei ole kuvioissa, ei ole este hyvälle pohjalle elämään. 

 

 

Seuraava linkki tipahti sähköpostiini, sai minut asiaa miettimään. –>

http://www.vau.fi/Perhe/Vanhemmuus/tarvitseeko-poika-vierelleen-miehen-mallin/?utm_source=newsletter&utm_medium=email&utm_campaign=BVF17W30&T=1968669985