Päätin nyt ottaa toisen kanavan käyttöön, ettei mun facebook täyty pelkästään vauva jutuista ja koska tiedän, ettei ne ihan kaikkia kiinnostakkaan.

En myöskään oo halunnut sinne avata asioita sen tarkemmin, enkä kirjoittaa ihan kaikkea mitä mieli tekisikin koska se on paikka ennemmin pintaraapaisuun, ei niinkään avautumiseen mielestäni.

Tarve ja halu olisi kuitenkin kirjoittaa ja kertoa meidän kuulumisia, täten niitä voi siis seurata täällä. 🙂 

Vennillä alkoi noin viikko takaperin joku s**tananraivohulinah*elvetti.

Aivan JÄRKYTTÄVÄÄ raivohuutoa, jos hänet uskallan sylistä laskea, muualle uskalla edes katsoa kun rähjääminen alkaa.

Lisäks hänen korkeutensa on nukkunut vähän nihkeesti, kanniskeleppa siinä yöllä sit rähjäävää 7kiloa ympäri kämppää puolkuolleena.

Myönnän, että on ollut kyl vähän raskasta. Osasin odottaa että tälläinen tulee, mutta tää muutos niin lauhkeasta ipanasta tähän tapahtui niin nopeasti, et enmä pysynyt ihan perässä. Vennihän on mitä iloisin ja seurallisin vauva, on edelleen kunhan kaikkien ja kaikki huomio kohdistuu häneen.

Vierastaminen on nyt taas kovaa, äiti on pop.

Venni on myös aloitellut maistelemaan puuroa, kyseinen mössö aiheuttaa herrassa monenlaisia tunteita. 

Kohtapuoliin alankin keittelemään perunaa sun muuta, herralle mössättäväksi. Kunhan ensin tuo puuro sisäistetään.

Vaikka raskaampi viikko onkin ollut, en silti vaihtais. Rakastan olla Vennin äiti, ja rakastan meidän arkea.

Eniten v*ituttaa tässä totaaliyhäri arjessa se, ettei ole sitä ns. vertaista. Ketään ei jaa niitä samoja fiiliksiä mun kanssa, vaikka tukea saankin, ei se ole silti sama.

Vähän niinkuin raskausaikana. 

Ensimmäiset vauvan potkut. Eikä ketään, kelle olisin asiasta iloinnut, eikä ketään, ketä asia olisi koskettanut samoin kun mua. 

Se oli tosi p*askaa. 

Mut parhautta on pakastepizza, kuivashampoo, ja tuo minimies.

Minimies joka ei halua olla enään vauva, vauva jutut on so last season.