Herääminen ”omaan” elämään tai silmät auki?
Heippa… Mulla olisi miljoonatriljoona asiaa mistä kirjottaa, mutta nyt on edes nopeasti kirjoitettava juuri tämän hetkisestä olotilasta ja fiiliksestä… Enkä ole edes varma haluaisinko tästä ”julkisesti” kirjoittaa. Mulle ei ole mitenkään itsestäänselvyys jakaa omia syvimpiä tuntoja tai avautua aivan täysin, ainakaan tosiaan näin ”julkisesti”. Se olisi kyllä hyvinkin vapauttavaa, jos uskaltaisi ja antaisi vain mennä, mutta sitä miettii ihan liikaa muita ihmisiä. No mutta, asiaan ja fiiliksiin.
Olin nyt viikonloppuna juhlistamassa ihanien ystävieni naimisiinmenoa. He ovat niin onnellisen oloisia ja hyvä olo huokuu heistä ja olen todella onnellinen heidän kummankin puolesta. Onnea vielä!! Itse olen tuosta fiiliksestä ja rakkauden huumasta (rakkautta omaa lasta kohtaan ei nyt lasketa tähän) niin kaukana ja ollut jo monet vuodet. En aina ihan osaa samaistua siihen ja välillä epäilenkin, että osaisiko sitä itse enää edes tuntea esim. ihastumisen saatika rakastumisen tunteita toista aikuista kohtaan. Tiedän kyllä, että kun sellaisen ihmisen tapaisi, niin jos tunteita on tullakseen, niin kyllä ne tietenkin tulee. Mutta sitä ihmettä ei tosissaan ole usemapaan vuoteen tullut, että sitä edelleen odotellessa.
Vietimme ihanalla porukalla lauantai päivää ja osittain yötäkin. Osa porukasta oli tuntemattomia ja osa enemmän ja vähemmän tuttuja. Oli todella virkistävää hetkeksi irtaantua omasta arjesta ja äidin roolista ja olla hetki vain minä ”yksin”. No mitä tuo otsikko nyt sitten pitäisi sisällään ja mitä sillä tarkoitan vai tarkoitanko mitään? Uskon, että ihmiset tulevat meidän elämään jostain syystä ja osa heistä jää ja osa lähtee ennemmin tai myöhemmin. Sillä on joku tarkoitus, mikä se sitten ikinä onkaan. Itse ajattelen, että toiset ihmiset opettavat meistä itsestä jotain ja onkin tärkeää olla avoimin mielin ja itselle rehellisenä ja myös uskaltaa tutkailla sitä, että miksi tuo ihminen on tai käväisi juuri minun elämässä. Siitä voi oppia itse todella paljon ja vain kehittyä ja vahvistua ihmisenä. Toiset ihmiset tuo iloa, onnea, rakkautta, välittämistä ja muita ihania asioita ja toiset sitten niitä ehkä ikävämpiä tunteita, surua, vihaa, pettymystä, loukkaantumista yms. Tiedän, että toki kaikki ihmiset meistä erilaisissa ihmissuhteissa tuo toki kaikkia tunteita… Mutta tämä nyt vain esimerkkinä hiukan kärjistäen.
No nyt ehkä asian ytimeen, eli minuun ja minun henkilökohtaisiin ajatuksiin juurikin lauantaista ja yhdestä tietystä ihmisestä ja mitä hän ehkä toi minun elämään käväistyään siinä hetken… Tälläinen on niin mielenkiintoista, koska tällä kyseisellä ihmisellä ei ole aavistustakaan, että mitä on ehkä minun elämääni tuonut. 🙂 Olin tavannut hiukan ohimennen kyseisen ihmisen parikertaa, enkä koskaan ole hänelle mitenkään kunnolla jutellut. No nyt juhlimme ystäviemme naimisiin menoa ja tutustuimme hiukan paremmin ja pääsimme keskustelemaan ihan syvällisiäkin asioita yön pikkutunneilla. Mitään järisyttävän ihmeellistä ei todellakaan tapahtunut, mutta minusta tuntuu nyt näin jälkikäteen, että heräsin taas pitkästä aikaa jotenkin hiukan eloon ja tarkoitan nimenomaan nyt tätä toista puolta omasta minästä ja minun elämästä eli en tätä äiti-ihmistä ja arkiminää. Koen todellakin olevani ihanan rakkaan lapseni kanssa elossa ja meillä on ihana yhteinen elämä. Mutta tosissaan arkea elämme kahdestaan ja olen yksin vanhempana, niin toki ihminen kaipaa myös toista aikuista ihmistä välillä rinnalleen ja sitä puolta elämästä. En ehkä kuitenkaan osaa nyt pukea sanoiksi näitä omia ajatuksia tai lähinnä tätä omaa fiilistä ja tunnetilaa. 🙂 Koen, että sain ihanasta arjesta irtaantumisesta uutta intoa ja puhtia tähän arkeen ja tosissaan ehkä silmät pitkästä aikaa hiukan aukesi näkemään niitä unohdettuja asioita itsessäni. 🙂
Eipä tästä nyt sen enempää, vaikka tästä ei kauheasti mitään selkoa tullutkaan, mutta…. Jatketaan elämistä ihanien erilaisten tunteiden ja ihmisten parissa! Palailemisiin… Ja vielä kerran onnea te kaksi ihanaa ihmistä elämässäni. Pus*
