Tällä tavalla maailma loppuu ja kaikki unohtamani kirjat

35238986_10216900215078144_1074313445492391936_n.jpg

 

Tiedän että olen lukenut Philip Teirin romaanin Talvisota. Siinä oli suomenruotsalaisia ja Sanna Manderin upeassa kannessa oli kukkia ja jonkinlainen nimiönauha. Kirja oli minusta hyvä ja olin viihdyttynyt. Siinä kaikki. Mitään muuta en pysty palauttamaan mieleeni. Tilanne on sama vaikka minkä muidenkin romaanien kanssa, jotka olen kuluneen kymmenen vuoden aikana lukenut. En muista niistä mitään. Joskus käy niinkin, että aloitan kirjan ja puolivälissä huomaan lukeneeni sen jo kerran. En ole tästä erityisen ahdistunut, mutta hämmästelen hieman kykyäni pyyhkiä kokonaisia romaaneja niin onnistuneesti muistista.

Nyt luin Teirin toisen romaanin Tällä tavalla maailma loppuu. Odotan mielenkiinnolla, mahdanko muistaa siitä vuuoden kuluttua yhtään enempää kuin esikoisesta. Ainakin siinä oli elementtejä, joista aina sytyn kirjoissa. Kesä ja meren rantaan kesää viettämään lähtevä perhe.

Tämänkin kirjan kannen on tehnyt Mander ja siinä romaanin nimi peittyy hienostuneesti aaltoihin. Alku on vetävä, äiti ja poika istuvat ukkosella autossa ja alaston nainen kävelee ohi. Siitä lähdetään kelaamaan tarinaa taaksepäin.

Kirjassa on paljon lähes tasavertaisia hahmoja. Minä olisin kuullut mieluummin enemmän perheen äidistä ja isästä, teini-ikäisestä tyttärestä ja esiteinistä pojasta kuin kaikista sivuhahmoista: oudoista naapureista, jotka odottavat maailman tuhoutumista ja perheen isän eksyksissä olevasta veljestä ja toisesta naapurin naisesta. 

Melkein eniten pidin lasten osuuksista. Lapsuus ja teiniys oli kuvattu niin, että se tuntui tutulta. Myös sosiaalisella medialla on kirjassa luonteva rooli osana normaalia elämää.

35148139_10216900225278399_8315738279186006016_n.jpg

Lopussa tuntui, että kirjassa oli paljon ideoita, muttei yhtä tarpeeksi suurta.

Luin kirjan kuitenkin kerralla, sen verran kiinnostava se oli. Kerronta kaiken kaikkiaan oli miellyttävää ja tykkäsin tavasta, miten pinnan alla kyti ja  annettiin pieniä vihjeitä, että jokin on vinossa. Mikä mökissä haisee tunkkaiselta, miten hirven ruho on juuttunut puuhun, kuka on öisin tennispalloa lyövä nainen, mitä naapurin ekoyhteisö oikeastaan puuhailee? Koko ajan oli mukava kutkutus siitä, että jotain kamalaa saattaa tapahtua. Kattavia vastauksia ei saatu, mutta se ei haitannut. 

Nyt odotan jo uutta Teirin kirjaa, jonka voin unohtaa tai painaa mieleeni.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *