Ei viinillä baarissa vaan viinibaarissa

cavedeB02.jpg

Olen hengaillut Rhônen laakson seuduilla jo kolmisen vuotta, mutten koskaan ole käynyt vierailemassa viinitilalla. (Sen sijaan sain melkein paikan viinioppaana kyseisen alueen tiloille, epäilyttävää…)

En oikeastaan koe missaneeni paljoakaan, sillä sympaattiset viinibaarit tai kellarit ovat Ranskassa(kin) nykyään kuuminta hottia (chaud cacaoo). Toisin kuin messuilla tai tuottajien esittelyissa, baareissa pääsee jutustelemaan intohimoisten asiantuntijoiden kanssa, jotka antavat rehellisen mielipiteensä tarjoamistaan juomista, eivätkä hyökkää kauppaamaan pullojaan.

Marseillesta löytyy useampia viinibaareja, jotka tarjoilevat pientuottajien viinien lisäksi erilaisia aperitiviiveja, pikkuruokia sekä hervottomia juttuja. Paras ja rennoin tunnelma löytyy kuitenkin pienen kävelymatkan päästä keskustasta, Cave de Baille –kellarista.

Viime kerralla saimme tarjoilijaksi aivan mainion pähkähullun hepun, joka illan kuluessa paljastui arvomerkein varustetuksi Michelin-tason sommelieriksi. Asenne kohdallaan.

Languedocin valkoisesta:

Nyt on mineraalia! Aijai, ihan karstaa kieltä tämä soraisuus, huh! Eikö vaan lapsukaiset?

-Juuuuu juu aika hiekkaista on, raikas metamorfinen kivi täällä maistuu…

//

-Olisiko jotain vähän kevyempää punaviiniä, vaikka Burgundista pinot noir tai gamay?

KYLLÄ, hyvä kun sanoit, täältä löytyy! Minä tuon teille kukkapuskan, ei, hedelmäkorin kukilla! Maistakaa! Otetaan teille suoraan magnum niin riittää varmasti!

Viinit voi valita joko seiniltä suoraan shoppailemalla (hinnat on merkitty pulloihin) tai tarjoilijan suositusten perusteella. Henkilökunta kyllä tiedottaa suorasukaisesti, jos valitsemasi pullo on heidän mielestään ajankohdalle tai seurueellenne sopimaton (juomasuositukset ovat kuin horoskooppeja konsanaan). Tyypeiltä neuvoja pyytäessä kannattaa heittää ilmoille alussa jonkinlainen budjettiarvio tai kysyä joka pullon kohdalla hintaa, ettei lopussa tule yllätyksiä. Juomien hinnat pysyvät kuitenkin erittäin kohtuullisina myös kaltaiseni opiskelijan budjetille, esimerkiksi 12€ hintaan irtoava Petit Chablis on loistovalinta. Kyytipojaksi tarjolla on illasta riippuen erilaisia juustolautasia, leikkeleitä, mustekalasalaattia yms.

Jos satutte kulmille, niin nokka tännepäin! Ranskan alkeet auttavat tilaamisessa, muuten suosittelen sanojen hedelmäinen, kukkainen, raikas yms handlaamista en francais, niillä pääsee jo aika pitkälle kunhan huitoo tarpeeksi.

cavedeB03.JPG

cavedeB01.JPG

 

La Cave de Baille133 Boulevard Baille, 13005 Marseille, maisteluilta torstaisin, pöytävaraus suositeltava

Samalta omistajalta sataman lähellä:

La Cave de Grignan, 59 Rue Grignan Marseille 13006,  keskiviikkoisin ja perjantaisin

 

Onko kukaan testannut Helsingin uusia viinibaareja? Onko lemppareita tai suosituksia?

 

Kulttuuri Ruoka ja juoma Suosittelen