Suolasuukkoja laineilta

Viime viikolla koitti odotettu päivä, kun pääsimme meriekologian kurssin osana kenttähommiin Frioulin saaristoon (turistifakta: Alexandre Dumas’n hahmo Edmond Dantès oli viereisellä saarella vankina romaanissa Monte Kriston krevi).

Ja oi miten ihana päivä olikaan!

Lähdimme satamasta aikaisin aamulla, matkaseurana mukava länsituuli ja auringonpaiste. Veneessä kunnianarvoisa professori julisti, kuinka nokka käännettäisiin kohti suurta tuntematonta, edessä terra incognita. Naamamme taisivat vähän venähtää,  kun ankkuroimme veneen sataman ravintoloiden kupeeseen. Kun veneen moottori lopulta päätti iltapäivän sukelluksen jälkeen siirtyä eläkkeelle, olimme kovin iloisia päästessämme venailemaan huoltoapua kapakkaan.

Päivän ykköshommana oli vedenalaisen rantavyöhykkeen kartoitus, jossa keskityimme etenkin kalanpoikasten laskemiseen. Voin kertoa, että on tässä elämässä helpompiakin hommia tehty! Aallot keinuttivat snorklaajaa matalassa kivikossa, joten tarrasimme levänpeittämiin kivenmurikoihin mittaillessamme pikkusinttien kokoa. Saadessamme kolmatta kertaa ajopuusta päähän päätimme homman olevan paketissa, ja polskimme tutkimaan elämää meriruohokenttien ylle. Aika hyvää kalaonnea oli!

Merituuli kuivasi veneessä nopeasti, eikä edes kylmä pyyhkinyt virneitä kasvoiltamme. 

(Tutkimme myös rantavyöhykkeen levälajistoa ja mie olin kauhean onnellinen.)

 

Hei Välimeri, olet sinä aika kaunis.

__________________________________________________

 

Tiedän mitä ajattelette: missä ovat kalakuvat?? Mikä kalablogi tämä muka on? No aika kehno sellainen, koitan kalastella (hehheh) kuvia kamuilta, sillä omani ovat aaltojen kuohuttamia räpsyjä puolsenttisistä fisuista. 

Pahimmassa tapauksessa tarjoan kalareseptiä, jostain oikein kestävästi pyydetystä eväkkäästä tietysti.

 

Bisous,

Laura