Käytetty kahvi kaunistaa

kahvinaamio.JPG

Viime päivät ovat olleet yhtä juhlaa. On juhlittu omien kandiopintojen päättymistä, kavereiden lukuvuoden päättymistä, läksiäisiä, ja monia synttäreitä. Vaikka kuinka juhlia rakastankin, olen itse säntäillyt vasemmalle ja oikealle, hermoillen ensi viikon muuttoa. 

Kiukutteleva hipiäni on latistanut juhlatunnelmaani aika lailla. Onnekseni hoksasin Vitonen-median sivuilta vinkin kahvikuorintaan, joka valmistuu käytetyistä kahvinpuruista. Kaikenlaiset sokerikuorinnat ovat minun iholleni vähän liian karkeita, joten mäkeen lentävien purujen kokeilu ihonhoitoon kuulosti sopivan lempeältä. Ja voi kuulkaa miten nyt on pehmoinen olo, kuivakka ihokin silisi kertaheitolla.

 

Lempeä kahvikuorinta

1 dl käytettyjä kahvinpuruja

1-2 rkl kookosöljyä

Sekoita purut hyvin öljyyn ja lähde kuorimaan. Olen ehkä vähän hurahtanut, mutta minä lisäsin omaan kuorintaani tuoksuksi tupsauksen kanelia. Alkuperäisestä artikkelista löytyy lisätietoja eri paahtojen ja karkeuksien kanssa hifistelyyn, näköjään puruja voi taituroida myös kasvonaamioksi!

 

Tämä pehmonahka liihottelee nyt taas yksille syntymäpäviäkekkereille, kuorikaa itsenne pehmoisiksi ihanat!

Kauneus Iho Vastuullisuus

Cet été

kesälistaan.JPG

Tänä kesänä…

käydään aamu-uinneilla merenrannassa

pyöräillään Porvooseen syömään kakkua

bongataan tähdenlentoja laiturilla

lorvitaan rantakallioilla

kisataan kymmenottelussa

pidetään rapujuhlat, suuret ja mahtavat

kastutaan kanoottiretkellä

kuunnellaan Ultra bran levyjä koko yö

riehaannutaan festareilla

joogataan puistossa

käydään lavatansseissa

kutsutaan ystävät piknik-aamiaselle

pelataan petankkia

juhlitaan ja tanssitaan ihan kamalasti

ja ollaan vaan ja rakastetaan

 

Olen niin innoissani että mahaa kipristää! Löytyykö teidän listoilta samoja juttuja?

Bisous,

Laura

 

PS. Aloin äsken vollottamaan kun radiosta tuli levoton tuhkimo, olenko avun tarpeessa??

 

Puheenaiheet Höpsöä