Pitkän maanittelun, kitinän ja uhkailun tuloksena pääsin viimeinkin viime viikonloppuna kierrokselle eteläisen Rhônen viinitiloille. Bouches-du-Rhônen departementti jossa Marseille sijaitsee on kaamea tasaiseksi jyrätty ylikansoitettu läntti, mutta alle tunnin ajomatkan päässä Avignonissa maisemaa kaunistavat lempeän vihreät laaksot ja kukkulat. Myö otimme siis auton alle näiltä suunnilta, ja lähdimme kohti Vauclusen departementin pohjoisosia, jihuu!

Viinimatkailu autolla on  hauskaa ja kätevää, mutta yhtälöön vaikuttavat muutamat vähän kinkkiset muuttujat:

• Kuskina toimiva voi  makustella viiniä rajallisen määrän, eikä yksin saavutettu seitinohut ranskalainen ole kovin hauska. Sideways tyylisestä kekkuloinnista jäätiin siis aika kauas, mutta olivat viinitkin varmaan vähän parempia kuin ne kalifornialaiset tammella kyllästetyt tekeleet.

• Välillä vierailut ovat aika… kiusallisia. Ensimmäisellä tilalla meidät vastaanotti omistajan äiti herran itse ollessa matkoilla. Ei oikein tiedetty miten päin olla, kun kysymykset olivat tyyliä ”no mitäs te tahdotte tehdä, haluatteko maistaa jotain?” ja ”selvä, tuota niin, mitäs te tahdotte maistaa?”. Maistatuksissa pitää muutenkin olla koko ajan käsi ojossa jos mielii apajille, ja minä oon aina kauhean vaikeena, heheh.

• Valinnanvaraa on ihan liikaa. Meille oltiin onneksi vinkattu muutama vierailunarvoinen paikka, joista eniten odotin Rasteau’n alueen Côteaux des Travers tilaan tutustumista. 

Rasteau’n ”nimityksen” (viineissä appelation niputtaa tietyn alueen viineille laatunormit ja ominaisuudet, ja voi olla joko AOC eli kontrolloitu tai AOP eli suojattu nimitys) punaviinit ovat ihan suosikkejani (tummia, mausteisia ja melkein suklaisia), mutta harmikseni niitä saa Suomesta erittäin niuhasti. Alkon valikoimissa on yksi pullo erään suurensuuren viinitalon Rasteau’ta ja alueen yhteistuotannon viiniä saa tilausvalikoimasta. Ranskassakin se tiedettiin: se on niin se monopoli.

Alunperin Rasteau tunnettiin yksinomaan makeista jälkiruokaviineista, nykyisin taas perinteisistä kuivista punaviineistä. Ranskassa näitä makeita viinejä tarjotaan usein aperitiivinä ja yleensä viilennettynä. Mietin, että meiltähän menee Suomessa kaikki ohi, kun portviinit yms. kuuluvat vain talviaikaan jälkiruokien kanssa! 

Maistelun jälkeen saimme kierroksen valmistustiloihin, jotka löytyivät yllätykseksemme ihan saman rakennuksen takahuoneesta. Tuotanto on tosi pientä, mutta omistautuminen todella vaikuttavaa: laadukkaimpia viinejä varten omistaja käyttää erityistä linjastoa ja noukkii käsin pois kaikki vähänkään nuhjaantuneet rypäleet. Tyypit ovat lisäksi siirtyneet täysin biodynaamiseen tuotantoon, ja kertoivat että se on entisestään parantanut heidän viiniensä säilyvyyttä, huippua!

Enoturismissa on jotenkin hieman seniorimainen kaiku, mutta meillä oli tosi hauskaa eikä yhtään tiukkapipoista! Ympäröivät mestat ovat lisäksi huikeita, eli kannattaa välillä pysähtyä ihailemaan ja vierailla suloisissa pikkukylissä- antiikin Rooman aikaisia raunioita on ripoteltuna vähän sinnetänne, eli historia-annostus täyttyy samaan syssyyn. Siisteimmät tyypit lainaavat tietty pyörät Avignonin tienoilta, ja polkevat (omalla vastuulla) noin 20km viinilenkin alueella.

Ihanaa torstaita, melkein jo viikonloppu!

♥ Laura