Sektiokokemus ja leikkauksesta toipuminen

Ajatus sektiosta ja siitä palautumisesta alkoi painaa mieltä, mitä lähemmäksi leikkauspäivä tuli. Googlettelin muiden kokemuksia aina pikatoipumisista viikkojen kiputiloihin ja kohtutulehduksiin toivoen parasta ja peläten pahinta.

Varsinaiseen leikkaukseen valmistelu alkoi spinaalipuudutuksella ja varmuuden vuoksi lisätyllä epiduraalikatetrilla, mikä oli myös aiheuttanut minulle ajatuksissani stressiä, mutta tämä(kin) osoittautui turhaksi. Nuori anestesialääkäri pisti ensin puudutusta valisemiensa nikamien kohdalle ja puudutuksen vaikutettua työnsi varsinaisen puudutuspiikin selkärankaani. Kipua ei tuntunut laisinkaan, vain pientä painetta ja oloni keveni taas hieman.

Tämän jälkeen minut autettiin makuulle, ja aloin odotella tunnon häviämistä. Merkki puudutuksesta alkoi alakropan lämpenemisellä, mitä seurasi kaiken viileän kosketuksen häviäminen. Desinfiointiaine, minkä kylmyys selässäni sai minut hytisemään, tuntui nyt vain kevyeltä kosketukselta kun sitä siveltiin vatsaani. Anestesialääkäri istui pääni vieressä, kun leikkaava kirurgi alkoi valmistella operaatiota kankaan takana ja molemmat saivat minut tuntemaan oloni turvalliseksi. Anestesialääkäri selvitti koko ajan tapahtumien kulkua ja ilmoitti, että nyt sinua tökittiin sen verran terävillä instrumenteilla ilman reaktiota, että voimme aloittaa.

Operaation aikana tunsin vain hipsuttelua, vellomista ja runtelua, kun leikkaushaavaa avattiin käsineen tilavammaksi ja kätilö teki ylävatsalta alaspäin suuntautuvaa liikettä imitoiden ponnistuksia. Kipua en tuntenut laisinkaan. Viimein kuulen vauvan itkua ja kun Pyry ja kätilö ovat hoitaneet lapsen ensimmäiset minuutit, saan vauvan rinnalleni. En voi olla nauramatta, kun olen niin onnellinen ja helpottunut! Kirurgi sanoo, että heilläkin on hauskaa ompeluhommissa, kun kohtu vain hytkyy naurusta. Lopulta minut saadaan parsituksi kasaan ja vailla minkäänlaista kivun tai pahan olon kokemusta lähdemme rullaamaan sänkyäni kohti heräämöä ja viimein, kun jalat alkavat taas liikkua, niin kohti perhehuonettamme.

Myöhään illalla hoitaja tulee kysymään, haluaisinko yrittää lähteä käymään vessassa ja vaikka huimaakin, niin haluan jo jalkeilleni. Kampean itseni käsivoimin kyljen kautta istuma-asentoon ja siitä reisilihaspainotteisesti seisomaan. Kipu ei ole kovaa, mutta tunne on epämiellyttävä ja pystyn etenemään sairaalan käytävää hitaasti madellen.

Selviän wc-reissusta, vaikka katetripussin kantaminen mukana oli minusta todella inhottavaa. Se oli itse asiassa koko leikkauksen ja siihen liittyvien kokemusten listalla epämiellyttävintä! Huoneeseen palattuani juon mehukeittoa ja paha olo iskee ja joudun pulauttamaan keitot lavuaariin. Vielä ei siis ole odottamani shampanjan aika…

Yöhoitaja tulee ennen nukkumaanmenoa tarkastamaan vointini ja mies sanoi tämän pudistelleen päätänsä ja pyöritelleen silmiänsä, kun kaivoin maassa olevasta matkalaukustani hammasharjaa ja -tahnaa kieltäytyen kohteliaasti avusta.

Pärjäsin hyvin annetuilla kipulääkkeillä, vaikka kehoitettiin pyytämään välittömästi lisää, jos tarve vaatii. En itse asiassa tuntenut kipua alkuun ollenkaan. Seuraavana iltapäivänä alkoi tulla enemmän tuntemuksia, kun morfiini tai siihen pohjautuva kivunlievitys lakkasi ja jäljelle jäi normaalit tulehdus- ja särkylääkkeet. Koko sairaalassaolo meni hyvin pienellä kipukokemuksella ja pääsimme kolmantena päivänä kotiutumaan.

Kotona söin särkylääkkeitä pari kolme kertaa, lähinnä silloin kun muistin ja ihan varmuuden vuoksi, vaikka kipuja ei juuri ollutkaan. Muutaman kerran tunsin vihlaisun alavatsassa, kun oli pissahätä ja ensimmäiset päivät kotona piti painaa leikkaushaavaa aivastaessa, yskiessä ja nauraessa. Leikkauksen jälkeisen viikon olin iisisti kotona. Hoidin vain vauvaa ja puuhastelin pientä kevyttä kotiaskaretta. Viikon jälkeen leikkauksesta tunsin oloni jo todella hyväksi ja lähdimme pyörimään kaupungille ja kävelemään vaunulenkkejä. Välillä pieni vihlaisu saattoi tuntua, mutta se meni aina heti ohi.

Minulla oli itsestään sulavat tikit ja viime viikonloppuna uskalsin ottaa haavateipin viimein pois ja katsoa leikkausjälkeä. Pikkuhousujen alapuolelle jäävällä alueella näkyi enää vain pieni hailu vaaleanpunainen viiva ja pieni kohouma sillä puolella, missä solmun päät vielä näkyvät eli mistä tikit eivät ole ilmeisesti vielä täysin sulaneet. Höttöistä rasvakerrosta toki löytyy vatsanseudulta, mutta saa ollakin tässä vaiheessa ja ihme että sitä on näinkin vähän ottaen huomioon miten hyvin on tullut tässä yhdeksän kuukauden aikana tankattua 😀

Minulta kysyttiin sairaalassa minkä arvosanan antaisin synnytyskokemukselleni. Sanoin silloin, että 10/10 ja edelleen samaa mieltä. Kaikesta pelosta ja pakokauhusta tilanne eteni todella miellyttäväksi kokemukseksi ja tästä saan olla niin onnellinen ja kiitollinen.

Kommentit (2)
  1. Piia Kukkola
    18.7.2016, 13:31

    Mun tytöllä oli samanlainen kokemus ja minä sairaanhoitaja äitinä sitä ihmettelin, miten kaikki voi mennä niin hyvin. Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    1. Kiitos kommentista ja mukava kuulla, että sielläkin kaikki mennyt hyvin! Jännitti, kun oli kuullut paljon hyviä ja paljon huonoja kokemuksia, että kummin käy :/

       

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *