Kolme yötä vauvaan on

Hui, nyt alkaa tuntua siltä, että aika on yhtäkkiä mennyt nopeasti. Kolme yötä ja meillä on vauva. Tämä muuttokaaoksen keskellä eläminen on vähän helpottanut sitä, että en ole ehtinyt taas panikoida ja stressata. Koiratkin ovat hämmentyneitä, kun koko ajan pakataan. Luulevat pienet, että olemme koko ajan lähdössä johonkin… Tänään vein nuoremman koiran kasvattajalle hoitoon ja harmaahapsi lähtee huomenna luottohoitopaikkaan. Takaisin tullessaan onkin kaikki toisin. Uusi koti ja uusi perheenjäsen. Taidamme kaikki olla yhtä hämmentyneitä.

Täytyy myöntää, että vauva on kyllä pelottava konsepti. Osaanko hoitaa häntä? Onko hän helppo? Heräävätkö äidinvaistot? Palautuuko vartalo? Saammeko parisuhdeaikaa? Niin paljon kysymyksiä ja joihin aina saa lohduttelevia vastauksia, mutta silti ne koko ajan jäytävät takaraivossa.

Osaanko hoitaa häntä? Uskon, että tekemällä oppii ja tässä vaiheessa täytyy nostaa erityiskunniamaininta kaikille, ketkä pärjäävät tai joutuvat pärjäämään vauvan kanssa yksin. Eihän minulla mitään hätää ole, minulla on mies, kuka on vastuuntuntoisin ihminen kenet tiedän. Minun peruskallioni ja uskon, että pärjään missä vain, kun hän on tukenani.

Onko hän helppo? Se jää nähtäväksi ja on varmastikin täyttä arpapeliä. Yritän asennoitua siihen, että jos en ajattelisikaan, että onko hän helppo, vaan kääntäisin asian toisinpäin ja yritän itse olla mahdollisimman helppo. En edes oleta, että hänen pitäisi jotenkin sopeutua meidän valmiiseen elämään, vaan yritän olla helppo ja saada meidän uuden perheen toimimaan ihan uudella dynamiikalla ja katsoa minkälaiseksi uusi arkemme muovautuu.

Heräävätkö äidinvaistot? Tässä kohtaa minun pitää olla armollinen itselleni ja antaa ajan tehdä tehtävänsä. Olen aina ollut niin eläinrakas ja uskon ja toivon, että samaa pyyteetöntä rakkautta tulen tuntemaan myös meidän pientä vauvaa kohtaan. Raskaus on tuntunut viime aikoina työläältä ja uuden elämän aloittaminen pelottavalta ja sitä enemmän olen jotenkin kiintynyt koiriin. Tuntuu todella pahalta laittaa koirat hoitoon ja ikävä on nyt jo kova, joten mistään tunteiden puutteesta tämä kiintyminen ei tule olemaan ainakaan kiinni.

Palautuuko vartalo? Kuinka pääsen takaisin vanhoihin mittoihini? Onko se mahdollista? Kuuluuko niihin edes päästä? En haaveile mistään taianomaisesta Hollywood-palautumisesta. Lähinnä osaanko palata takaisin pienempiin annoskokoihin? Huomaan ihan selkeästi, kuinka massiivisia annoksia on tullut tässä vedettyä viikoittain ja jopa päivittäin. Ihan vain koska voin ja pystyn! Ennen huomasi lihomisen aina heti, mutta tämä maha hämää, että mikä vartalon todellinen tila on. Ostan entiseltä työkaveriltani palautumista auttavan tukivyön ja alan käyttää sitä heti ja toivon parasta…

Saammeko parisuhdeaikaa? Tämä tulee olemaan varmaaan haastavinta alkuun ja varmaan tärkeintä ensin onkin, että saamme uuden perheemme toimimaan tiiminä ihan kotona, ennen kuin on edes erityistä tarvetta millekään muulle. Lisähaasteita tuo tilanne, että alan pian tekemään viikonloppuisin töitä, silloin kun mies on vapaalla. Mutta tämä on vain yksi ajanjakso elämässä, joten eiköhän tämäkin ratkea päivä kerrallaan eteenpäin mennessä.

Haasteita siis on edessä, mutta varmaan myös niin paljon kaikkea positiivista, että tämä tulee olemaan kaiken huolehtimisen ja vaivannäön arvoista. Olen kyllä niin kiitollinen siitä, että on kesä, koska silloin kaikki raskaatkin asiat tuntuvat niin paljon helpommalta.