Kuinka tässä näin kävi?
Kymmenisen vuotta sitten muutin Helsinkiin ja elämäni tuntui kunnolla vasta silloin alkavan. Taakse jäivät teoreettisen filosofian opinnot ja myrskyinen parisuhde. Vanhempani tulivat ja pakkasimme koko omaisuuteni pakettiautoon ja ajoimme uuteen kotikaupunkiini. Olin löytänyt ihanan pienen yksiön keskustasta ja sain työpaikan, josta en pitänyt, mutta mikä pian mahdollisti opintoni kohti kampaajan ammattia.
Nautin täysin rinnoin vastuuttomasta hollygolightly-tyylisestä elämästäni. Shoppailin mitä mieleen juolahti, kävin jatkuvasti ulkona ja nautin täydellisestä riippumattomuudestani ja vapaudestani. Minulla oli pieni chihu, Gini, joka pääsi kanssani joka paikkaan mukaan ja oli maailman suloisin pieni koira. Maailmani mustui, kun Gini sairastui liian varhain syöpään ja rankat sytostaattihoidot kyllä pienensivät kasvaimen, mutta pienen elimistö ei kestänyt muuten enää toipumista. Jouduin tekemään elämäni siihen asti raskaimman päätökseni ja päästä rakkaani menemään…Tunsin itseni tämän jälkeen omituisen yksinäiseksi ja irralliseksi. Aloin kaivata elämääni oikeasti enemmän jotakin kiinnikettä. Jotakin rutiininomaista. Jotakin tylsää?! Muutaman käänteen kautta elämäni täydentyi vihdoin valmistumisella kampaajaksi ja päiviäni saapui sulostuttamaan pieni bostoninterrieri Aino. Holtiton ulkonakäyminenkin alkoi vähentyä ja saatoin viikonloput olla mielummin vain kahdestaan Ainon kanssa kotona.
Aloitin kampaajantyöt suoraan yrittäjänä vuokratuolilla ja tein paljon kuusipäiväistä työviikkoa kerätessäni asiakkaita ja erään tällaisen viikon päätteeksi päädyin täysin uupuneena kotiin sänkyyn rojahtaen ja vaipuen päiväunille. Havahduin illasta, kun ystävät kyselivät viesteillä juomaan skumppaa ja väsymyksestä huolimatta aloin poikkeuksellisesti korjailemaan meikkiäni, hiuksiani, vedin korkokengät jalkaan ja lähdin tapaamaan ystäviäni. Ilta johti siihen, että tapasin ystäväni kautta niin komean miehen, joka kahdenkeskisen juttutuokion jälkeen vei minulta ihan kokonaan jalat alta. Kiireiden takia sovimme viikon päähän uudet treffit ja siitä asti olemmekin pitäneet tiiviisti yhtä.
Suhde eteni alkuun useamman vuoden rauhallista tahtia, mutta sitten alkoi tapahtumaan. Parin viime vuoden sisään mahtuu Ainolle kaveriksi otettu toinen bostoninterrieri Tyyne. Mies kosi minua vain hetki ennen muuttoamme yhteen marraskuussa ja sovimme pitävämme toukokuussa karkulaishäät maistraatissa, josta kiirehdimme lentokentälle ja ihanalle häämatkalle Italiaan. Kumpikaan meistä ei ollut ajatellut perheenperustamista, mutta sitten kun kaikki puitteet tuntuivat olevan kohdallaan, sain jonkun mielenhäiriön ja aloin hätäilemään, että mitä jos kadunkin valintaani lapsettomasta elämästä? Ei tässä enää niin nuoria olla, että jos lapsen haluan, niin aika olisi nyt!
Pelkäsin hassun taikauskoisesti, että tietoinen valintani lapsettomuudesta tarkoittaa, etten ole ansainnut tulla raskaaksi, mutta kokeillaan nyt kuitenkin. Yllätyksekseni muutamaa kuukautta myöhemmin tein varmastikin viisi positiivista raskaustestiä, ennen kuin suostuin uskomaan, että meille ehkä tulee vauva. Seurauksena täysin hallitsematon paniikki ja tästä johtuvia ajatuksia, tunteita ja seuraamuksia käsittelemään päätin nyt viimein perustaa tämän blogin.
Blogin sisältö tulee olemaan aihealueiltaan hyvin sekalainen. Lähinnä olemassaolevista vaihtoehdoista kai lifestyle-blogi lukuisine alaotsikoineen. Muuttuva, sirpaleinen, ehkä värikäskin. Minun kaleidoskooppini.