Urheiluni raskauden aikana
Ennen raskautta liikuin hyvinkin säännöllisesti. Minulla oli jäsenyys tankotanssikoululle ja aina fiiliksen mukaan tai jos en päässyt vaikkapa töiden takia tanssimaan, niin hyödynsin naapurissa sijaitsevaa kuntosalia. Raskaustestin näyttäessä positiivista, ajattelin, että pystyn pitämään liikunnan hyvinkin lähelle samankaltaisella rytmillä. Keskustelin tankotanssikoulun ohjaajan kanssa, joka itsekin on äiti, ja hän antoi minulle listan tunneista joilla voin käydä käytännössä raskauden loppuun saakka. Mikään ei mennyt kuitenkaan suunnitelmieni mukaisesti.
Ensimmäiset merkit siitä, että liikuntasuunnitelmat olivat liian optimistisia, tulivat siinä vaiheessa kun lamaannuttava väsymys ja paha olo iskivät. En ole ikinä kokenut vastaavaa! Minulla ei ollut mitään erityistä aamu- tai iltapahoinvointia, vaan jatkuva vellomisen tunne alkoi aina 15 minuuttia heräämisen jälkeen ja kesti aina nukkumaanmenoon asti. Ruokavalioni muuttui silmänräpäyksessä. Olin kiitollinen jokaisesta ravinnonkaltaisesta, mitä kurkustani alas sain. Valitettavasti tämä oli alkuun vain karkkia, paahtoleipää ja ranskanperunoita. Sanomattakin selvää, että niistä en sanut enää urheiluun vaadittavia tehoja.
Ja tätä jatkuvaa aaltoilevaa pahanolon tunnetta tukemassa oli juurikin mainitsemani täydellinen uupuminen. Töissä pystyin juuri ja juuri selviytymään ilman poissaoloja lyhentämällä päiviä ja tehden yleisestikin vähemmän asiakkaita, mutta siihen se sitten jäikin. Töiden jälkeen jopa yksinkertainen kaupassa käynti tuntui liian haasteelliselta ja ainoa mihin pystyin, oli maata kooman kaltaisessa olotilassa sohvalla ja välillä valittaa.
Kun paha olo ja väsymys alkoivat yhtään helpottaa, iski seuraava este. Elämäni pahin akne. Täysin turhamainen syy, mutta minulle tämä oli este liikkumiselle. Jouduin käyttämään niin paksuja pakkeleita, että pystyin omasta mielestäni näyttämään siedettävältä eikä olisi tullut kysymykseenkään lähteä ilman meikkiä mihinkään. Muiden finnit tai akne ei minua haittaa enkä pidä niitä mitenkään erityisen huomiota herättävänä, mutta siinä vaiheessa kun olet itse tottunut olemaan hoikka siloposki ja yhtäkkiä vatsa pömpöttää muistuttamatta kuitenkaan vielä raskausvatsaa ja naama muuttuu käytännössä yhdessä yössä perunapelloksi, teki mieleni vain vältellä ylimääräistä näyttäytymistä missään. Etenkään kuntosalilla urheiluvaatteissa ilman meikkiä.
Vasta kuukausien päästä alkoi vatsa pyöristyä siten, että sen pystyi tunnistamaan vauvapötsiksi ja hyvin hitaasti finnienkin määrä alkoi vähenemään. En edelleenkään mielelläni halua lähteä edes koiria ulkoiluttamaan ilman mitään meikkiä, koska iho on edelleen paikoitellen epätasaisen laikukas finnien jäljiltä. Vanhenemisen huonoja puolia ehdottomasti, että kuinka paljon hitaammin iho palautuu! Tällä hetkellä pärjään kuitenkin jo kevyillä meikkivoiteilla ja CC-voiteella, mikä ei ahdistanut minua treenatessakaan. Siltikin, mahan kanssa heiluminen salilla ei vain ollut minun juttuni. Kävin muutaman kerran ja ajattelin kokeilla mm. kevennettyä jalkatreeniä, mutta huomasin että hittolainen, minähän pystyn vetämään täysillä ja rykäisin samanlaisen treenin kuin ennen raskautta. Olo oli aivan mahtava sen jälkeen, mutta seuraavan viikon ajan kävelin kuin köntsät housuissa ja luin ettei sykkeitä saisi päästää jatkuvasti nousemaan yli 140, joten sekin sitten jäi. En vain osaa treenata maltilla ja rauhallisesti!
Ajattelin sitten, että jos siirtyisin johonkin kevyeeseen lenkkeilyyn. Tämä vasta kohdallani turhaa olikin. Sisuskalut alkoivat olla jo niin ahtaalla, että hengästyin pienestäkin kiihdyttämisestä ja päivästä riippuen vauva tuntui painavan alavatsaa niin kovin, että pälyilin aina vain hädissäni, että mihin pääsisi pissalle. Olen myös onneton hitaasti kävelijä. Olen aina ollut kaduilla puikkelehtija ja spurttailija ja ohittelen hitaampia jatkuvasti, mutta nyt tämäkään ei onnistunut. Minulla on paha taipumus jalankulkijan road rageen ja tunnen miten verenpaineet nousevat, kun ihmiset kävelevät hitaasti ja leveästi tukkien koko kävelytien. Nyt kun spurttailin näiden sunnuntaikäyskentelijöiden ohi, aloin tuntemaan kyljessäni kovaa pistoa. Samanlaista kuin syö vatsan täyteen ja joutuu lähteä liikkeelle liian kovalla kiireellä. Nyt tämä pisto tuntui jatkuvasti, kun nopeutin askeliani, joskus myös hitaammallakin tahdilla ja jouduin pysähtyä odottamaan ja katsomaan ärsyyntyneenä, kuinka juuri ohittamani hidastelijat matelivat ohitseni…
Yhteenvetona todettakoon, että raskausajan urheiluni on ollut todellinen pohjanoteeraus ja onnetonta räpeltämistä jokaisella osa-alueella. En malta odottaa, että pääsen synnytyksen jälkeen takaisin normaaliin rytmiin. Aloitellen ensin rauhallisilla vaunulenkeillä ja pikkuhiljaa nostaen tehoja siihen pisteeseen, että pääsen taas treenaamaan säännöllisesti edes muutamia kertoja viikossa. Olen onnistunut kadottamaan luultavasti kaiken saavuttamani lihasmassan, mutta on sitä ennenkin aloitettu tyhjästä, joten bring it on!
Tämä on meidän toisiksi viimeinen viikonloppu kahdestaan ja päätimme juhlistaa sitä oikein kunnon perinteisellä treffi-illalla. Käymme leffassa katsomassa norjalaisen katastrofielokuvan The Wave ja sen jälkeen syömässä hyvin. Olen itse vegaani ja katsoin, että Kokomossa olisi ihanan kuuloinen vegaaniburgeri sekä suklaakakkua! Vielä kun sade loppuisi illaksi… Olisi ihana vähän taivutella raudalla hiuksia ilman, että ilmankosteus vetää ne hetkessä pitkin päätä. Lisäksi pitää hakea R-Kioskilta H&M-paketti, mistä pitäisi ainakin löytyä pari mekkoa, mitkä mahtuvat näidenkin muotojen kanssa… Hankin ne sovitukseen sitä silmällä pitäen, että ne menisivät nyt päälle, mutta myös sitten synnytyksen jälkeen, kun tuskin alkuun haluaa sitä vatsanseudun tyhjentynyttä nahkapalloa mihinkään kovinkaan tyköistuvaan verhoilla. En kyllä jaksa odottaa, että pääsen mahasta eroon ja toivottavasti mahtuisin taas pian vanhoihin omiin vaatteisiinkin!