”Vuonna 2017 aion tehä töitä kovemmin kuin koskaan, sillä tää vuos on ollut vasta alkua unelmien toteuttamiselle.”

Näin kirjoitin tasan vuosi sitten Instagramissa ja Facebookissa. Kirosin noin puolessa välissä vuotta, että miksi mun piti julistaa tällaista julkisesti. Olin pienessä kriisissä ja tuntui, etten etene mihinkään. Nämä ajatukset koskivat lähinnä työelämää, mutta pätivät yhtälailla myös omaan yksityiselämään. Kirjoitin aiheesta postauksen tuolloin ja sain paljon palautetta yksityisviesteillä. En ollut ainoa, joka vaatii itseltään paljon ja unohtaa välillä antaa armoa.

Olin asettanut itselleni tälle vuodelle tavoitteita töihin liittyen. Ne eivät olleet mitään konkreettisia, halusin vain eteenpäin. Peppi on yrittänyt toitottaa mulle, että unelmat pitää uskaltaa sanoa ääneen. Tämä on ollut mulle tosi vaikeaa, koska pelkään epäonnistumisia ja otan ne raskaasti. Musta ois kauheeta huudella julkisesti omista unelmista, jos ne eivät syystä tai toisesta sitten toteutuisikaan.

Olen ollut ehkä vähän hiljainen puurtaja töissä ja toivonut, että potentiaalini muihinkin työtehtäviin huomattaisiin. Mutta kukaan ei tule kysymään sulta haluaisitko jotain enemmän, vaan se pitää sanoa itse ääneen. Opin tätä rohkeutta vähän tänä vuonna ja se kannatti. Loppuvuodesta mulle tarjottiin tavallisesta työnkuvastani poikkeavaa tehtävää Radio Suomipopille yhteen kaupalliseen toteutukseen. En vieläkään tiedä kuka mua tähän tehtävään oli ehdottanut, mutta uskon sillä olleen osuutta asiaan, että olin aukaissut suuni ja kertonut toiveistani tehdä jotain muutakin kuin videoita.

Olkoot tämä vain yksi esimerkki vuoden 2017 oivalluksista ja onnistumisista. Puhun postauksessa paljon työstäni, koska se on iso ja tärkeä osa elämääni. Se ei silti tarkoita etteikö muilla elämän osa-alueilla olisi merkitystä, mutta en vain halua kirjoittaa tarkemmin yksityiselämästäni. Tänä vuonna on tapahtunut paljon kaikenlaista, mistä mun olisi tehnyt monesti mieli kertoa esimerkiksi Snapchatissa. Olen silti ollut hiljaa ja tietoisesti jättänyt asioita kertomatta, vaikka olenkin muuten melko avoin somessa.

Tämä postaus ei siis sisällä suuria paljastuksia, mutta sitäkin enemmän kuvia! Alle olen koonnut kuvia Instagramistani (@mineanurmi) ja käynyt läpi kunkin kuukauden kohokohdat ja mieleenpainuneimmat hetket.

TAMMIKUU

Tammikuussa päästiin aloittamaan kunnolla yhteistä Helsinkielämää Pepin kanssa kämppiksinä. Vietettiin tupareita ja fiilisteltiin Kalliota, jossa oli jopa luntakin.

Tammikuussa tein yhden tämän vuoden parhaimmista päätöksistä ja aloitin uudestaan taitoluistelun reilu seitsemän vuoden tauon jälkeen. Olin haaveillut jo vuosia jäälle palaamisesta, mutta nyt viimein vakiintunut elämäntilanne mahdollisti harrastuksen aloittamisen. Ihan parasta<3

Tammikuu oli muutenkin muutosten aikaa. Työsopimukseni Nelosella oli päättynyt vuodenvaihteessa ja uusia työkeikkoja ei tarjottu moneen viikkoon. Olin ihan paskana ja hankin itselleni uuden työpaikan kaiken varalta. Tai itseasiassa se oli sama vanha työpaikka, jossa olin viettänyt pari välivuotta lukion jälkeen. Heti kun olin allekirjoittanut työsopimuksen, niin Neloselta soitettiin pääsenkö seuraavalla viikolla töihin. Niinpä mulla oli sitten kaksi työtä!

HELMIKUU

Helmikuu meni aika arkirutiinilla kahden työn ja koulun pyörteissä. Pidin kuitenkin kiinni vapaa-ajastani, jolloin ehdin käydä keikoilla ja viettää aikaa ystävien kanssa.

Helmikuussa sanottiin Pepin kanssa yhteen ääneen, että blogihommat kiinnostaisivat ja niinpä laitettiin tämä yhteinen blogi pystyyn. Suunnitelmat olivat luonnollisesti suuret, mutta kuten olette huomanneet niin ei olla oltu enää aikoihin mitään aktiivisia postaamaan. Harmittaa suuresti!

MAALISKUU

Maaliskuu oli super kiireinen ja muistan vaan, miten yritin pitää elämäni kasassa. Vapaa-ajastani en luopunut edelleenkään, vaikka sitä ei hirveästi ollutkaan. Livemusiikki ja treenit pitivät mut järjissäni kuten aina. Maaliskuun kohokohta oli ehdottomasti taitoluistelun MM-kilpailut Helsingissä, missä painettiin vapaaehtoistyötä aamusta iltaan ruokapalkalla. Se oli täysin sen arvoista silti, koska nämä kisat olivat ihan once in a lifetime -kokemus!

HUHTIKUU

Huhtikuussa helpotti, kun lopetin kakkostyöpaikassani ja sain taas keskittyä täysillä Nelosen hommiin. Viikonloput olivat yhtä juhlaa, kun joka viikolle mahtui kaikenlaisia rientoja. Oli The Voice of Finlandin karonkkaa, pääsiäisbileitä, MM-kisojen karonkkaa jne. Hauskaa oli!

TOUKOKUU

Toukokuu ei antanut yhtään armoa bileputkesta; oli vappu ja yhdet valmistujaiset. Ja kahdet extempore-bileet, koska vaan huvitti. Niin ja unohtamatta Radio Rockin risteilyä. Tuntuu hullulta sanoa, että toukokuussa sain elämäni taas tasapainoon. Aloin käymään lenkillä, kun luistelutreenit olivat loppuneet. Lisäksi koulu oli ohi ja tein vaan yhtä duunia. Se teki hyvää mulle – samoin kuin ne viikonloppujen riennot.

KESÄKUU

Kesällä oli vähemmän töitä ja pääsin kunnolla rentoutumaan. En edes tarkkaan muista, miten sain ajan kulumaan. Muistan vaan, että olin tosi onnellinen noihin aikoihin. Näin kavereita, kävin keikoilla ja ihan vaan haahuilin ympäri Helsinkiä. Kyllä kesäkuullekin mahtui juhlia, kun vietettiin Nelosen 20v. synttäreitä. Sitten juhlittiin myös Helsinki-päivän konserttia, joka oli iso rutistus töiden puolesta.

Juhannusta vietettiin kaveriporukalla Urjalassa ja siitä voit lukea lisää täältä!

HEINÄKUU

Heinäkuu jatkoi samaa linjaa kesäkuun kanssa, vain potenssiin kaksi. Enemmän keikkoja, festareita, hengailua ystävien kanssa ja ennen kaikkea enemmän seikkailuja. Heinäkuun kohokohdat olivat ehdottomasti Ruisrock, roadtrip Hankoon ja työreissu Jyväskylän Neste ralliin, jonne lennettiin helikopterilla. Se oli ehkä siisteintä ikinä!

ELOKUU

Elokuun alussa tein työreissun Mikkeliin Jurassic Rockiin, jonne otin ystäväni Arinan mukaan. Sen jälkeen pidin rehellisen loman ja lähdettiin äidin kanssa viikoksi Rodokselle. Loman jälkeen työt jatkuivat taas normaaliin tahtiin. Mieleen jäi erityisesti Vain elämää -pressiristeily, jonne lähdin tuttuun tapaan kuvaamaan videoita, mutta päädyinkin lopulta tekemään lennosta myös artistien haastattelut.

SYYSKUU

Syyskuussa innostuin lenkkeilystä ihan uudella tavalla. Tein pitkiä kävelylenkkejä ja kävin myös välillä juoksemassa. Lenkkeilystä tuli tapa purkaa ajatuksia, jotka olivat patoutuneet pään sisällä. Syksy olikin vähän sellaista muutosten aikaa yksityiselämän puolella.

Kuukauden lopussa vietettiin yhteissynttäreitä Pepin kanssa, mitkä onnistuivat tosi hyvin. Molemmille jäi hinku pitää kotibileet taas pian uudestaan!

LOKAKUU

Lokakuun alussa ahkeroitiin Arinan kanssa taas taitoluistelun parissa, kun Espoossa järjestettiin jokavuotinen kansainvälinen taitoluistelukilpailu. Kuun lopussa lähdettiin yhdessä reissuun Lontooseen, mikä oli ehdottomasti yksi tämän vuoden kohokohtia. Lontoo oli ihana ja matkaseura mitä parhainta<3

Töissä oli puolestaan melko hiljaista ja hommia enemmän tv-puolelle kuin radioille. Oli Junior MasterChefiä ja Idolsia, ihan kivaa vaihtelua siis!

MARRASKUU

Marraskuussa olin tosi pitkään kipeä ja ihan täysin poissa pelistä. Tervehdyin onneksi journalistitypyjen pikkujouluihin, oli ihanaa nähdä kaikkia tyttöjä pitkästä aikaa! Myös firman pikkujouluja juhlittiin marraskuussa ja vietettiin tiimipäivää. Niin ja unohtamatta ystävän alusvaatebileitä! Näistä bileistä ei luonnollisesti päätynyt mitään kuvamateriaalia Instagramiin 😀

Marraskuussa sain myös sen työtarjouksen, josta kerroin postauksen alussa. Tuntui siis viimein siltä, että työasiat loksahtavat paikoilleen ja samaan aikaan yksityiselämänkin kiemurat selvenivät.

JOULUKUU

Joulukuussa tein töitä täyspäiväisesti ja kiirettä riitti. Työt veivät sen verran energiaa, etten nähnyt juurikaan ystäviä ja mitkään viikonloppuriennot eivät innostaneet. Käytiin sentään Pepin kanssa juhlistamassa meidän vuosipäivää kämppiksinä ja joulun sain viettää rauhassa perheen kanssa.

Vaikka elämä on heitellyt eri suuntiin vuoden mittaan, niin silti olen saanut jonkunlaisen tasapainon. Kaikki perusasiat ovat elämässä hyvin; ympärilläni on paljon ihania tyyppejä ja saan tehdä työtä, josta pidän suuresti. Omaa terveyttäkin olen oppinut taas arvostamaan eri tavalla, kun olen joutunut seuraamaan vierestä rakkaan ystävän tervesongelmia. Mikään ei ole itsestäänselvää.

Mulla on valtavan kiitollinen olo tästä vuodesta. Oon saanut tutustua uusiin mahtaviin tyyppeihin ja saanut jakaa omaa elämääni heidän kanssaan. Tuntuu etten ole kiittänyt tarpeeksi esimerkiksi Arinaa siitä, miten hyvä ystävä hän on mulle ollut. Jokainen ansaitsee sellaisen ystävän, joka kuuntelee ja tukee niinä hetkinä, kun oot itse luovuttamassa. Pitäkää kiinni ystävistänne, sillä eihän elämä olisi mitään ilman niitä.

En tee mitään julkisia lupauksia vuodelle 2018, mutta kirjoitan ne ylös päiväkirjaani itseäni varten. Aion myös kerätä rohkeutta ja itsevarmuutta kertoa avoimesti mun unelmista. Lisäksi aion tehdä paljon töitä, sillä unelmat eivät toteudu itsestään.Tunnen olevani menossa oikeaan suuntaan ja uskon vuoden 2018 olevan vielä parempi kuin edeltäjänsä.

xoxo, Minea