Voihan vekkuli sentään, miten ihania taloja

Aurinko lämmittää punaisia poskiani. Auringonsäteet säteilevät silmilläni. Tunnen, kuinka valo virtaa ihoni läpi. Saan mielettömästi energiaa, iloa ja inspiraatiota. Kevät on selvästikin tulossa!

Kesää kohden otan tavoitteekseni, että pyrin tekemään joka kuukauden ensimmäinen tiistai pienen kuvareportaasin jostakin aiheesta. Tällä kertaa lähdin tutustumaan Ullanlinnaan. Ja voihan vekkuli sentään, miten ihania taloja!

Kaiken jugend-ihailun lomassa kuulin mielettömän sympaattisia tarinoita Ullanlinnan asukkailta. Eräs asukas leipoo lähikaupan työntekijöille aina silloin tällöin kakun kiitokseksi hyvästä palvelusta. Toinen luonnehtii kaupunginosaa kodikkaaksi ja turvalliseksi. Kolmas on entinen ullanlinnalainen. Hän joutui vuosia sitten muuttamaan kauemmas Itä-Helsinkiin. Tästä huolimatta tämä pipopäinen oman elämänsä muusikko palaa joka päivä vanhoille kotikonnuilleen Ullanlinnaan. Hänen sanojensa mukaan ”Ullanlinnaa ei voita mikään. Sinne on pakko päästä satoi tai paistoi. Se on koti, aina”. 

Ymmärrän täysin tämän kotiseuturakkauden. Itse pienestä kaupungista kotoisin olevana tulen aina tuntemaan tiettyä lämpöä omaa kotikaupunkiani kohtaan. Aina, kun Sami Kuronen mainitsee Suomipopilla Uudestakaupungista, hypähdän riemusta. Sama käy, kun Hesarissa mainitaan Uudenkaupungin autotehdas, tai kun mainoiksissa näkyy meidän hiihtoputkemme.

Uudestakaupungista kuitenkin vielä Ullanlinnaan. Yksi Helsingin parhaimpia puoli on nimenomaan erilaiset kaupunginosat. On mielettömän inspiroivaa, kun kaupungin sisällä voi matkustaa aivan toisenlaisesta tunnelmasta toiseen. Ullanlinnassa vallitsee jotain sympaattista, mutta samalla arvokasta. Täällä Kalliossa taas vallitsee tietynlainen urbaaninen rentous, josta myös pidän.

Mikä sun mielestä on Helsingin paras kaupunginosa? Entä millainen suhde sulla on sun kotikaupunkiin? 

Pus, Peppi