kämmenet auki käsivarsia myöten

7.5.2016 retoriikka

lapsettomien lauantai

Lukioikäisenä haaveilin isosta perheestä: puolisosta ja viidestä omasta pojasta. Talosta, johon saisi aina tulla. Parikymppisenä Brysselissä rakastuin ensimmäisen kerran päästä varpaisiin ja sain ensimmäisen kerran tutustua vastasyntyneeseen (johon rakastuin päästä varpaisiin). Elin vuosia vauvakuumeessa mutta elämä vei toisiin suuntiin.

Ennen kolmikymppisiä mietin monta vuotta, haluaisinko sittenkään oikeasti lapsia vai onko se vain asia, joka täytyy tehdä. Tai entä jos en saakaan lapsia, onko se vain olosuhteisiin tyytymistä. Äiti tuli ensimmäistä kertaa äidiksi 27-vuotiaana, isä tuli ensimmäistä kertaa isäksi 31-vuotiaana. Ne kuulostivat kaukaisilta i’iltä, kunnes ne tulivat ja menivät.

Kun tapailin ensimmäistä kertaa miestä, jolla oli jo lapsia, se ei ollutkaan kauheaa eikä pelottavaa. Se ei ahdistanut. Se näytti siitä miehestä ihan erilaisen puolen ja sai toivomaan, että oppisi tuntemaan ne lapset itsekin.

Niihin lapsiin en koskaan tutustunut mutta moniin muihin kyllä. Au pair -perheen lapsiin, jotka ovat kaikki jo melkein aikuisia ja silti aina minun. Ottosiskon lapseen, joka teki minusta Riikka-pummin. Työkavereiden lapsiin, opiskelukavereiden lapsiin, ihan muuten vaan ystävien lapsiin. Lapsiin, joita saan viedä futismatseihin ja jotka vievät minut leikkeihinsä.

Lapsiin, jotka ovat niin rakkaita, että sydämeen välillä sattuu ja silti sydämeen välillä sattuu, kun yksikään niistä ei ole minun.

Tunnen naisia, jotka on saaneet jo teini-iässä tietää, etteivät koskaan voi saada biologisia lapsia. Tunnen monia naisia, jotka ovat saaneet keskenmenoja. Naisia, joiden lapset ovat syntyneet vasta hedelmöityshoitojen avulla. Naisia, joiden lapset eivät syntyneet edes hedelmöityshoitojen avulla. Sellaisia naisia kuin minä, elämäntilannelapsettomia. Tunnen miehiä, jotka ovat jo teini-iässä miettineet lapsilleen nimiä. Miehiä, jotka ovat parikymppisestä asti surreet sitä, että lasten saaminen on kiinni sopivan puolison löytymisestä. Samaa sukupuolta olevia pareja, jotka eivät kykene saamaan lapsia ilman kolmansia osapuolia. Ihmisiä, jotka sukupuolensa takia pakotetaan sterilisaatioon. Ja kaikenlaisia ihmisiä, jotka elävät omasta halustaan onnellisesti lapsettomina.

Kun lapsenteosta vitsaillaan, kuulijana voi olla kuka tahansa heistä.

Tahaton lapsettomuus koskettaa joka viidettä. Äitienpäivää edeltävää lapsettomien lauantaita vietetään tänään 23. kertaa.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

9.3.2016 retoriikka

aika hemmetin paljon

On sillä tavalla tapahtunut elämää ja hujahtanut aikaa, että olen vain ehtinyt toivottaa uutta vuotta ja ensimmäistä kuuta ja sitten humpsahtanut joihinkin ihan muihin kuvioihin. Tämän kuun alussa menin taas aivan uuteen työhön ja se on jo ehtinyt viedä palan päätä ja sydäntä.

Saan tehdä töitä nuorten kanssa. Saan tehdä töitä digimaailmassa. Saan tehdä töitä kasvokkain huippujen työkavereiden kanssa. Saan tehdä työtä, jolla on merkitystä toisten ihmisten elämiin. Saan tehdä työtä, jossa saan sekä oppia että osata. Jo niissä on kerrakseen ainesta iloon ja intoon ja kaikenlaisiin tunteisiin.

Niin kuin vaikka liikutukseen. Äsken liikutuin ihan vahingossa, yhtäkkiä ja varoittamatta siitä rohkeudesta ja luottamuksesta, jota lapsilla ja nuorilla on. Kun ne uskaltavat ottaa yhteyttä meihin ja kertoa joskus ihan hirveänkin vaikeista asioista. Luottaa siihen, että meillä on voimaa ja vahvuutta ja mahdollisuuksia ja kykyjä ja tahtoa ja osaamista ja keinoja auttaa.

Meihin nyt tässä työssä tai aiemmissa töissä. Tai niissä töissä, joita tekevät jotkut aivan muut.

Minä olen tehnyt töitä esimerkiksi sellaisten asioiden kanssa kuin ihmiskauppa, vihapuhe ja nyt viimeisenä vasta ihan pienen hetken aikuisten alkoholinkäyttö ja siitä kärsivät lapset ja nuoret. Sellaisten asioiden, jotka hiljentävät vilkkaammankin kahvipöytäkeskustelun ja pikkupuheen. Välillä aika hemmetin raskaiden asioiden.

Mutta voi että! Se pieni tyyppi, joka uskoo, että minä voin jotenkin auttaa. Se pieni tyyppi, joka luottaa minuun ja kertoo minulle elämänsä ehkä raskaimmista jutuista. Ja se pieni tyyppi, josta huomaa, että nyt se on huomannut, että se on huomattu ja sitä on kuunneltu ja kuultu. Kyllä niiden takia aika hemmetin paljon jaksaa.

Hyvinvointi Hyvä olo