Koska ihmisen pitää välillä tehdä töitäkin, tuli kalastuksiin pieni tauko. Tänään lähdin kuitenkin kokeilemaan, josko kevättaimenta olisi jo noussut rannan tuntumaan. Huhupuheiden mukaan ainakin sellaisia oli jo joku Hattujen läheisyydestä saanut. Jostain itsepäisestä syystä jättäydyin kuitenkin parin sadan metrin päähän Hatuista, huhtikuiseen siikapaikkaani. Valitsin pakista kuparinhohtoisen lusikan, otin tukevan asennon, heitin hyvässä kaaressa napakalla ranneliikkellä ja muistin, kuinka hauskaa heittokalastus oikeasti onkaan! Sitten kelasin sisään saatana kuoriämpärillisen rakkolevää ja muistin, kuinka paskaa heittokalastus voikaan olla. Tätä skitsofreniaan verrattavaa tunteiden vuoristorataa jatkui muutaman heiton ajan, kunnes lusikkani jämähti johonkin vuosisadan kivenkoloon. Aikani juoksin sitä kalliota edestakaisin, kiristin jarrua, koitin nytkytellä ja riuhdoin siiman päästä sormet verille. Ei lähtenyt, jumissa oli. Ei auttanut, sonnustauduin uudenkarheaan kahluuasuuni ja lähdin seuraamaan siimaa. Voin kertoa, että vesi oli muuten kylmää! Löysin lusikan n. 20 metrin päässä rannasta ja sain sen irti siimaa katkomatta. Totesin myös kahlaamisen sujuvan sen verran vaivattomasti, että päätin jatkaa kalastusta merestä käsin. Hain vapani ja marssin uudestaan aaltoihin siitä kohtaa, missä Mao Zedongit aina vieri vieren kiskoivat sitä siikaa huhtikuussa. Ja jumalautaperkele. Juuri siinä kohdassa, mistä ne sitä kalaa saivat, siinä oli sellainen postimerkin kokoinen alue, jossa oli tasainen hiekkapohja! Ja minä olin kaksi kevättä liottanut matojani kivenkoloissa! Vitutti oma jääräpäisyys, mutta toisaalta nytpä tiedän niiden salaisuuden, vartokaahan vain ensi kevättä, kommunistit ja siiat.

Kainaloita myöten meressä seisominen on jotenkin kovin suomalaista vapaa-ajan vietettä. Sen kauemmaksi ihmisen luonnollisesta elinympäristöstä ja sosiaalisista piireistä ja työpaikasta ei oikeastaan pääse. Kun laineet liplattaa rinnan korkeudella tuntuu tosi kaukaiselta ajatella Rajat kiinni -liikettä, hallituksen epäpätevyyttä tai sitä, ettei Suomi vieläkään pääse mukaan jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin. Eikä Mao Zedongit tule höpöttelemään. Ihan parasta, saatoin jopa myhähdellä itsekseni. Pari kertaa kävi mielessä, että mitähän sitten teen, jos se mitat täyttävä meritaimen oikeasti JUST NYT iskee. Vaan eihän se iskenyt, vaikka mielelläni olisin ottanut asiasta selvän. Tuttu koiranulkoiluttaja ilmestyi jossain vaiheessa paikalle ja kahlasin takaisin juomaan kahvia ja syömään voileipiä. Ideana oli vielä palata kahluuhommiin, mutta aamiaisen jälkeinen hyvä olo teki laiskaksi ja tyydyin heittelemään rantakallioilta 12 gramman Lotto -lippaa ahventen toivossa. Ei syönyt, joten lähdin kotiin.

Kun töykeät bussikuskit ja Iltalehden klikkiotsikot alkavat ahdistamaan, kannattaa kahlata mereen seisomaan.