Tampereen lääkis: Kysymyksiä ja vastauksia, osa 1 (/n?)
Hejsan alla!
Koulu alkaa tältä keväältä olla loppusuoralla (jeshh!), tulevat fuksit tekivät pääsykokeen pari päivää sitten (onneks mun ei tarvinnut), jäljellä olevat päivät Biolla lasketaan sormilla (sniff) ja elämä on muutenkin aika leppoisaa (-ko?). Sain joku aika sitten kysymyksiä Tampereen lääkis -postaukseen, ja koska mitään ei voi kirjoittaa lyhyesti, vastaukset venyivät ja venyivät ja lopulta päätin tehdä lukijaystävällisyyden vuoksi erillisen postauksen. Vastaukset vasta venähtivät, mutta ne ovat tässä nyt! Koska vastaan vajavaisilla preklinikkalaisen tiedoilla ja ennen kaikkea omasta henkilökohtaisesta näkökulmastani enkä koko lääkiksen puolesta, saatte te, blogia lukevat kollegat, ilman muuta tuoda ilmi eriävän ajatuksenne tai klinikkalaisen näkemyksen kommenteissa (tai mitä sitä kieltämään, erittäin suotavaahan se olisi ;)). Muuuuutta nyt asiaan ->
Kokonaisuudessaan kommentti kuului näin:
Moi! Aattelin hakea lääkikseen keväällä 2017 ja no, onhan tässä vielä aikaa päättää opiskelukaupunki, mutta oon hirveen innoissani ja kiinnostunut jo nyt! Tampere on kaupunkina ihana, mutta onhan toi preklinikka aika pitkä verrattuna muihin. Miten sä sen koet? Ja entä omat mielipitees PBL:stä, opitko siinä hyvin? Mä en osaa ollenkaan muodostaa siitä mielipidettä näin ilman kokemusta. Mikä on sun kokonaisarvosana Tampereesta näin lääkisläisen näkökulmasta?
Oon uusi lukija (tää blogi on mahtava!) enkä löytäny mitään kuinka pääsin lääkikseen/miksi valitsin Tampereen -postausta (okei, puhelin ei oikein totellu ja etsinnät tyssäs lyhyeen). Olis kiva tietää noista jotenkin tiivistetysti 🙂
Ja no sit tietty kiinnostaa, että onko lääkisläiset kovia juhlimaan 😀 Oon myös miettiny, että jos lääkikseen pääsen, niin miten voin ikinä osata kaikki tiedot ja taidot, jotta voin olla itsenäisesti vastuussa jonkun toisen hengestä. Tietoa kun on paljon ja lisää tulee koko ajan, eikä kaikkea voi osata. Onko sulla ikinä vastaavanlainen olo?
Kiva jos vastaat! 🙂
Ensinnäkin, iso kiitos kehuista. Iso kiitos kuuluu myös blogin perustajille, minä en tätä hommaa ole aloittanut, vaan pikemminkin jatkanut, tänä kevänää ison apuvoiman turvin. <3
”– onhan toi preklinikka aika pitkä verrattuna muihin. Miten sä sen koet?”
Tällä hetkellä tuntuu, että 3,5 vuotta preklinikassa on mulle just sopiva. Toki fiilis preklinikan sopivasta ajankohdasta vaihtelee taatusti eri opiskelijoiden välillä! Tampereella preklinikka ei onneksi tarkoita sitä, ettei olisi käytännön harjoituksia ja potilaskontakteja. Niitä on ollut koko ajan ihan ekoista viikoista lähtien. Nyt kolmannen vuoden myötä (ja päättyessä, apua), kun on siirrytty perusasioiden opiskelusta sairauksiin ja niiden hoitoon, preklinikasta tulee vähitellen ”klinikkamaisempaa” ja erilaisia tulevan ammattitaidon kannalta tärkeitä harjoituksia ja tehtäviä on enemmän. Tässä kevään viimeisessä jaksossa (Diagnostiikka ja hoito) on esimerkiksi käyty Lahdessa seuraamassa kuntoutusjuttuja pari päivää, haastateltu psykiatrista-ja/tai päihdepotilasta, treenattu yhdessä hoitajien kanssa ”ihomuutoksen” (= tussilla tehty piste) poistoa siansorkasta ja käyty tutustumassa saattohoidon toteutukseen hoitokodissa. Samalla tutoreissa käsiteltävät aiheet ovat oikeasti niitä sairauksia, joita tulee vastaan ensi kesänä ensimmäisissä amanuenssuureissa (harjoitteluissa). Lääkärin takki ei siis enää ahdista, ja eka harjoittelukin jännittää sopivasti ja hyvällä tavalla. :)
”Ja entä omat mielipitees PBL:stä, opitko siinä hyvin?”
Vaihtelee. Parissa jaksossa PBL on ollut vähän väkisin päälle vedettyä (esim. anatomian opiskelu ei oikein toimi tutoreissa), mutta toisaalta se mahdollistaa myös hyvän, keskustelevan yhteistyön ja opettaa ongelmakeskeiseen työtapaan ja tiedonhakuun (jota potilaan vaivojen selvittäminen on erityisesti haastavimmillaan!) jo alusta asti. Paljon on kiinni myös itse ryhmästä ja sen sisäisestä dynamiikasta – tänä keväänä mulla on ollut tosi hyvä tutorryhmä, ja tutoreistakin on saanut poikkeuksellisen paljon irti. Itse en opi erityisen paljon tutoreissa, koska opin parhaiten lukemalla, mutta parhaimmillaan tutoreissa tajuaa asiat, joita ei opiskellessa kunnolla tajunnut (kun kurssikaveri selittää asian toisella tavalla tai asiaa pohditaan yhdessä), saa tärkeitä oivalluksia ja ymmärtää eri osasten merkityksen kokonaisuudessa. Mielipide? PBL:ssä on ongelmansa, mutta ilmankaan en oikeastaan haluaisi olla. Ja tutoreissa tutustuu väkisinkin niihinkin kurssikavereihin, joiden kanssa ei muuten (bileissäkään) tulisi vietettyä aikaa. :)
”Mikä on sun kokonaisarvosana Tampereesta näin lääkisläisen näkökulmasta?”
Jaa kaupunki vai lääkis? :D Kaupunki: sopivan suuri, mutta kompaktissa paketissa. Asunnon voi saada keskustasta, mutta silti kohtuullisen matkan päässä koulusta siedettävällä hinnalla. (Miinuksena rakennustyömaat joka ikisessä paikassa.) 9-. Lääkis: Erittäin subjektiivisen ja puutteellisen näkemyksen (en oikeasti tiedä juuri mitään muista lääkiksistä pystyäkseni arvioimaan eroja) puitteissa sanoisin, että 8+. Opetusta kehitetään koko ajan ja opiskelijoiden mielipide on oikeasti arvossa. Opettajat on pääsääntöisesti kivoja ja motivoituneita opettamaan. Kandiseura ajaa opiskelijoiden asiaa silloin, kun se opetushenkilöstöltä unohtuu. Suuremmat sisäänottomäärät (mistä rahat, opettajat ja potilaat lääkisläisille?) ja Tampere3 (Tampereen yliopiston, Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhdistyminen) tulevat tuomaan haasteita, mutta uskon ja toivon, että siitäkin selvitään lopulta kunnialla. Syksyllä päästään uuteen koulurakennukseen! Kielten kurssit on p*rseestä, mutta se on Kielikeskuksen, ei lääketieteen yksikön vika. Klinikkavaiheesta en osaa sanoa tässä vaiheessa juuta enkä jaata.
Kuinka pääsin lääkikseen/miksi valitsin Tampereen?
”Opiskelin” vuoden toista pääainetta eli luin kevään valintakokeisiin, osallistuin huonolle valmennuskurssille ja pääsin karmeasta kokeesta huolimatta sisään. Lukiossa hankittu ja saatu vahva fysiikan, kemian ja biologian (ja matikan) osaaminen auttoivat pitkälle, mutta eivät vielä riittäneet abivuonna sisäänpääsyyn (onneksi, koska CIII <33). Ei sen kummempi tarina, jokaisella on omat opiskelutyylinsä. :D Tampereen valitsin mainostetun käytännönläheisyyden, kaupungin sopivan koon ja sijainnin vuoksi. Helsinki kulki hetken rinnalla vaihtoehtona, mutta Tampere oli alusta asti ykkönen. Kaupunkivalintaa ei ole tarvinnut katua, valittua alaa joskus. :P
”–Ja no sit tietty kiinnostaa, että onko lääkisläiset kovia juhlimaan–”
Koko lääkiksen pippaloita: toogat heti syksyn aluksi, wuosijuhlat, fuksien järjestämät e-bileet, pikkujoulut, keväällä taas kinkybileet ja wapputohinat useilla tapahtumillaan. Lisäksi useita sitsejä, tenttisaunoja, approja, urheilutapahtumia jatkoineen, jatkojen jatkoja ja muita tapahtumia. Jos lääkiksen tai lääkisläisten kerhojen tarjonta yksin ei riitä, niin löytyyhän sitä esimerkiksi ainakin Haalaribileet ja Kolmiot joka kuukausi. Eli: jos kunto kestää, bilettämään pääsee melkein poikkeuksetta joka viikko. Yksi erikoispiirre meidän lääkisläisten bileissä kuitenkin on: kaikki (tai siis ”kaikki”) lähtevät kotiin puolilta öin ja yleensä koko lääkiksen yhteiset bileetkin loppuvat silloin ja lähdetään jatkoille jos lähdetään. Klinikkalaisten täytyy olla aamulla sairaalassa, ja yksistä bileistä toipumiseen osalta menee kuulemma jo muutenkin koko loppuviikko. :D
”Oon myös miettiny, että jos lääkikseen pääsen, niin miten voin ikinä osata kaikki tiedot ja taidot, jotta voin olla itsenäisesti vastuussa jonkun toisen hengestä. Tietoa kun on paljon ja lisää tulee koko ajan, eikä kaikkea voi osata. Onko sulla ikinä vastaavanlainen olo?”
Ai on vai? No melkein koko ajan. :D Monen monta lääkisläistä on kuitenkin kulkenut tämän polun jo ennen mua ja selvinnyt hengissä, joten luotan siihen, että mäkin pystyn tähän. Parasta vertaistukea on oma kurssikaveri. Vanhemmilta kollegoilta kysyminen on taito, joka täytyy opetella! Vähitellen taidot karttuu ja samalla myöskin usko itseen ja omaan tekemiseen. Tätä alaa ei opi kuin itse tekemällä, kysymällä ja uutta oppimalla aina eläköitymiseen saakka.
Puuh. Siinäpä on nyt vastattuna, toivottavasti sait jotain selkoa tästä tajunnanvirtamaisesta höpötyksestä. Eli lyhyesti ja ytimekkäästi: Tampereelle kannattaa hakea! Täältä löytyy kiva lääkis, kiva kaupunki, kivat lääkisläiset ja paljon tekemistä vapaa-ajalle toisinaan rankan opiskelun vastapainoksi. Hyvinhän täällä viihtyy, ja itse asiassa odotan jo vähän valmiiksi syksyä, kun pääsee taas koulun pariin kesän jälkeen. Mutta sitä ennen loma, lomajutut ja kesätyöt!
Kysyttävää? Kysy ihmeessä!