Liikuntavuosi 2015
Päivän oppi: Mä pystyn!
Mahtavaa uutta vuotta 2016 kaikille! Tässä vähän yhteenvetoa männävuodesta liikuntakohelluksieni osalta. Tuokoon tuleva vuosi energiaa, positiivisuutta, terveyttä ja hyvää fiilistä ihan jokaiselle!
Liikunnan kannalta vuosi 2015 oli mielenkiintoinen. Jotenkin oli koko ajan sellainen fiilis, että en päässyt kunnolla vauhtiin. Kunto tuntui koko vuoden vähän puolittaiselta. Voimatasot heikentyivät ja kestävyyskunto laski. Johtui paljon alkuvuodesta, joka kului kylkivammasta toipuessa ja sairastellessa. Kevät ja kesä meni täysin ohi, kun stressasin ja hoidin sairasta hevostani. Hevoseni kuolema oli minulle iso elämänmuutos, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Hevosurheilu on ollut iso osa elämääni ja oman hevosen menettäminen jätti melkoisen aukon. Ratsastus on fyysisesti niin kokonaisvaltainen laji, että sen jääminen vähemmälle vaikuttaa väistämättä kaikkeen. Myös tallitöiden pois jäämisellä on vaikutuksensa, kun en enää harrasta tätä fyysisesti melko raskasta hyötyliikuntaa. Onnekseni ympäriltä löytyy ihania hevosihmisiä, jotka tarjoavat hevosiaan ratsastettavaksi, joten pääsen yhä hevosen selkään säännöllisesti.
Päivä ennen hevoseni kuolemaa ehdimme vielä ottamaan ihania kuvamuistoja. Tässä yksi niistä. Voi kuinka iloinen olenkaan kuvista. Olen myös onnellinen siitä, että hevoseni sai viettää viimeiset kuukautensa kesälaitumella ja sai lähteä arvokkaasti ilman kärsimyksiä sen jälkeen, kun kaikki keinot oli kokeiltu. Ikuisesti kiitollinen kaikista yhteisistä vuosistamme. (Foto Nina Erkkilä)
Ratsastuksen lisäksi olen vuoden aikana säännöllisen epäsäännöllisesti harrastanut Crossfittia, punttitreenausta ja juoksua. Syksy oli treenien kannalta parasta aikaa ja välillä tuli heiluttua ehkä vähän liikaakin, kun rekisteriin kertyi lähes 30 harjoituksen kuukausia. Syksyllä innostuin myös polkujuoksusta, mikä johti pariin extempore päähänpistoon Nuts Karhunkierroksen ja Nuts Pallaksen kisailmottautumisten muodossa. Syytän näistä päähänpistoista sekopääjuoksijaa. Tuo mies saa ihan uusia yllytyshullun puolia esiin minusta.
Tulospuolella ei ole oikeastaan paljoa kerrottavaa. Muuta kuin omituinen box-kyykkyni. Jostakin ihmeen syystä box-kyykky on minulle huomattavasti helpompaa kuin tavallinen takakyykky. Normaalistihan se on kai toisin päin?!? Takakyykkymaksimia en ole edes yrittänyt, mutta veikkaan sen olevan reilusti alle kuudenkympin. Sen sijaan marraskuussa tein box-kyykyssä 10 toiston sarjoja 65 kilolla. Veikkaan, että meikäläisellä on taviskyykyssä joku tekniikkavika, jonka vuoksi rauta ei nouse. No en tiedä, mikä on syy, enkä oikeastaan jaksa sitä murehtia. Täytyypä varmaan koittaa tuota maksimia box-kyykyssä ja elvistellä sitten sillä. Meinaan meikkikselle toi 65 kiloakin on jo paljon. Voimahommat kun vaatis vähän enemmän pitkäjännitteisyyttä ja aikaa, jotta jotain kehitystäkin tapahtuisi. Nyt ne on saaneet jäädä noiden juoksuhommien vuoksi hieman vähemmälle ja näin varmaan jatkossakin. Crossfitissa olen keskittynyt viime aikoina enemmän juoksua tukeviin ”lenkkitreeneihin” ja käynyt tekemässä punttitreenit muualla. Samalla kaavalla on tarkoitus jatkaa ensi vuonnakin. Punttitreenien vähentämisellä olen hakenut lähinnä sitä, etten juoksisi tukkoisilla jaloilla. Rankat punttitreenit vetävät väistämättä lihakset jumiin, joten niitä on pakko jättää vähemmälle, jotta juoksu kulkee.
Vuoden 2015 yllättävin asia urheilupuolella meikäläisen osalta oli ehdottomasti pyöräilyinnostus. Yllättävää tämä oli siksi, että olen lähes aina inhonnut pyöräilyä. Pori the Windy City – tällä saa pyöräillä aina vastatuulessa. Näin minusta on aina tuntunut. No vastatuulta tai ei, niin näköjään ihminen tekee rakkautensa perässä mitä tahansa. Niinpä meikäläinen löysi itsensä kesällä suttaamassa pitkin metiköitä ja maanteita sekopääjuoksijan vanavedessä. Lopulta pyöräilykärpänen puraisi sen verran, että intouduin harrastamaan myös työmatkapyöräilyä. Meikäläisen reilu parinkymmenen kilometrin mittainen työmatka on pyörällä kuljettuna ihan kelpo aamulenkki. Tällä hetkellä odotan kevään tuloa eniten siitä syystä, että pääsen taas työmatkapyöräilemään. Miten asiat voivatkaan muuttua. Ehkä ei kannattaisi takertua minkään asian suhteen negatiiviseen fiilikseen. Parempi antaa mielen olla avoin muuttumaan. Poistaa sanavarastosta se ”ei koskaan”.
Loppuvuosi on mennyt jotensakin huuhaillessa ja pienoisten jalkaongelmien kanssa tahiessa. Tällähetkellä on melkoinen kysymysmerkki, miten allekirjoittaneen jalat kestävät noita pidempiä matkoja. Karhunkierroksen nyt uskon selvittäväni vaikka pelkällä tahdonvoimalla, mutta tuo Pallaksen 55km tulee olemaan suuri haaste. Siellä juokseminen tulee olemaan ensi vuoden ykköstavoite. Pari seuravaa kuukautta tulee näyttämään kuinka realistinen tuo tavoite on.
Tämän vuoden tärkein oppi urheilupuolella on ollut pyrkimys irtautua ”mä en pysty asenteesta”. Joskus on hyvä heittäityä tulta päin ja saada hulluja päähänpistoja. Haastaa itseään ja hakea rajojaan. Tämä ajatus mielessämme päätimme sekopääjuoksijan kanssa hivenen haastaa itseämme vuonna 2016. Idea haasteeseen tuli ihanan Kunnon Mamma –blogin Saran vuoden 2015 urheilulajihaasteesta, jossa Sara kokeili vuoden aikana 25 eri liikuntalajia. Innostuin ideasta heti bongattuani sen Saran instatililtä ja heitin haasteen sekopääjuoksijalle. Hän tietysti yllytyshulluna otti haasteen vastaan ja näin ollen tämä sekopääpariskunta tulee vuoden 2016 aikana testaamaan 24 eri urheilulajia. Lähtekää ihmeessä mukaan haasteeseen. Tämmönen jos mikä pitää ihmisen mielen virkeenä! (Timo huom! Benji-hyppy ei ole urheilulaji!!!!).
Vuoden 2015 ehdottomasti paras asia oli kuitenkin se, että sain elämäni ihmisen, jonka kanssa olen juossut pitkin metiköitä, hikoillut punttisalilla ja tehnyt burpeita olohuoneessa. Ihmisen, joka on yhtä sekopää kuin minäkin ja vähän vielä enemmänkin. Ihmisen, joka saa minut ylittämään itseni kerta toisensa jälkeen ja joka saa parhaat puoleni esiin. Aika älyttömän hyvä vuosi!
