Päivän oppi: ”Kenelläkään ei ole sen hauskempaa, kuin mitä hän itse itselleen järjestää” – Tove Jansson

Edellisessä postauksessa tuli ohimennen mainittua siitä, miten viimeaikoina on lenkkien jälkeen päähän syntynyt lisää ”huonoja ideoita”. Edellämainittu realisoitui eilen, kun tuli ilmottauduttua Nuts (Nuts=Northern Ultra Trail Service) Pallaksen 55 kilometrin kisaan.

Voisi sanoa, että tuo ilmottautuminen tuli tehtyä aika lailla fiilispohjalta, järjen kanssa ei sillä ollut juurikaan mitään tekemistä. Tämä oli jälleen kerran hyvä osoitus siitä, että olen hivenen yllytyshullu. Alunperin ajatus oli lähteä juoksemaan Pallakselle 26 kilometrin pätkä, mutta kun sekopääjuoksija heitti joitakin viikkoja sitten, että ”kai sä nyt sen viiskymppisen lähdet juoksemaan”, niin eipä siinä sitten muuta vaadittu. Idea oli istuttettu päähäni. Tämän jälkeen en oikein päässyt yli enkä ympäri ajatuksesta.

Kuva: Aapo Laiho (Northern Ultra Trail Service – Nuts Pallas 2015)

Fiilispohjalta on helppo hekumoida kaikenlaisia ajatuksia päässään mahtavaksi ideaksi. Tällöin myös usko omiin kykyihin on rajaton. Tuo 55 kilometriä tuntui vielä eiliseen iltaan asti tällaiselta mahtavalta idealta. Upeita tunturimaisemia, itseni voittamista ja jotain ennenkokematonta. Nukkumaan mennessämme sekopääjuoksija totesi mulle, että ”päätit sitten kerralla ryhtyä ultrajuoksijaksi” ja että ”et kyllä nyt mitään helppoa kisaa valinnut juostavaksi”. Tapahtui pienoinen herääminen todellisuuteen. 55 kilometriä poluilla (tai ihan missä vaan) on meikäläiselle ihan hitosti, siis ihan hitosti! Kaiken lisäksi Pallas-Hetta reitti pitää sisällään 1642 nousumetriä. Eli siis perkeelesti! Vertailun vuoksi voin kertoa, että Karhunkierroksen kolmeykkönen sisältää 477 nousumetriä eli Pallaksella noustavaa on yli kolme kertaa enemmän kuin Karhunkierroksella. No matkakin on toki huomattavasti pidempi, mutta taisi olla vähän ennenaikaista panikoida noita Kuusamon nousuja… Ja tietenkin vielä se pikkuriikkinen pointti, että tähän mennessä pisin juoksemani matka on 21 kilometriä ja sekin tasaisella. Kuten todettua poluilla juostessa tasaisen ajan voi kertoa kutakuinkin puolellatoista. Aika pitkä juoksu on edessä tuntureissa.

Kuva: Aapo Laiho (Northern Ultra Trail Service – Nuts Pallas 2015)

Aamulla fiilikset olivatkin sitten melkolailla toisenlaiset kuin kisaan ilmoittautuessa. Ensimmäinen ajatus oli, että jos tuolla aiemmin pelkäämälläni Karhunkierroksella juoksu tuntuu vaikealta, niin aika hiljaista on edes yrittää juosta Pallaksella. Tätä taivasteltuani aamupalapöydässä sekopääjuoksija totesi vain, että ”nyt pitää sitten vain treenta niin paljon, että Karhunkierros tuntuu helpolta”. No niin – näinpä sitten muuttui kertaheitolla Karhunkierroksen 31 kilometriä lämmittelylenkiksi…

Ilmottautumistani sulateltuani ja kaikenlaisia kauhuskenaarioita mietittyäni päätin kuitenkin kerrankin lopettaa hysterisoinnin ja tarttua kolmeen ajatukseen. 1. Pidän haasteista. Ne tuovat elämään ihan uudenlaista sisältöä. 2. Pääsen tekemään jotain täysin uutta ja ainutkertaista 3. Asian ajatteleminen nostaa poikkeuksetta hymyn huulilleni. Tuo viimeinen kohta ehkä summaakin kaiken olennaisen. Loppujen lopuksi kuitenkin, kaikesta pelosta ja epävarmuudesta huolimatta, ajatus Pallaksella juoksemisesta tuntuu vain jotenkin tosi hyvältä ja saa minut hymyilemään. Ja jos jokin idea saa ihmisen hymyilemään näin, niin eihän se voi olla huono idea ollenkaan?

Postauksen kuvat (lukuunottamatta viimeistä) ovat tunnelmakuvia tämän vuoden Pallaksen kisasta. Omiaan lisäämään polkujuoksuinnostusta, eikö vaan? Lisää infoa Nuts Pallaksesta löydät täältä. Paikkoja on vielä reilusti tarjolla, joten mukaan vaan, jos ajatus tuntureilla juoksemisesta pistää hymyilyttämään.