Olemisen sietämätön vaikeus

img_856749232651028_1-hires.jpg

Minulle tuottaa todellisia vaikeuksia laiskotella. Enkä nyt sano tätä siitä syystä, että haluaisin vakuuttaa olevani joku superihminen. Ei, vaan tämä on asia, jonka tiedostan olevan minussa pahasti vialla. Tässä on ehkä vähän jotain pakkomielteeseen tai jopa sairauteen viittaavaa, sillä en osaa vain olla tai laiskotella ilman, että kärsin siitä huonoa omaatuntoa. Tämä on asia, joka ärsyttää minua kovasti. Vapaapäivältä katoaa tyystin rentoutuminen, kun se suurimmaksi osaksi menee kelaillessa, mitä pitäisi tehdä tai mitä kannattaisi tehdä. Päiväni ovat tavallisesti niin kiireisiä, että vapaapäivä tuntuu melkeinpä varkaudelta. Miksi varastaa kallisarvoista aikaa laiskottelulle, kun sen voisi käyttää hyödyksi jollakin tavalla? 

Minulla on takana muutama poikkeuksellisen kuluttava työpäivä. On tullut vietettyä pari päivää nenä tiukasti kiinni päätteellä. Työ ei sinänsä ole ollut mitään rakettitiedettä, vaan pikemminkin puuduttavaa ja yksitoikkoista näpyttelyä. Hommassa oli kuitenkin tiukka deadline (jonka itse menin määrittämään, joten ei ole paljoa varaa valittaa) ja oli vähän kunniakysymys hoitaa työ sovitussa ajassa. Työpäivä venähti ja saatuani hommani tehtyä mietin, että jospa tänään en enää tekisikään yhtikäs mitään. Menisin vain kämpille ja vetäisin itseni X-asentoon loppupäiväksi. Ulkonakin on ollut varsin ankea sää, joten sekin houkutteli lorvimaan. Tänään olisi ollut lenkki-/ratsastuspäivä, mutta suoraan sanottuna tuo ilma ei innostanut kumpaankaan. Ajatus märästä ja kuraisesta hevosesta ja märistä ja kuraisista lenkkitossuista ei oikein inspiroinut. 

Lorvimispäiväni käynnistyi lupaavasti, kun kämpille tultuani söin ja menin päikkäreille. Voi, miten makeaa voikaan päiväuni olla. Täydellistä rentoutumista. Heräsin puolen tunnin jälkeen omasta kuolalammikostani, joten aika totaalinen nollaus. Heräämisen jälkeen avasin tv:n ja menin siihen suunniteltuun X-asentoon. Ehdin olla asennossa 5 minuuttia, kun totesin että nyt täytyy pistää pyykit koneeseen, kun kerrankin olen kämpillä. Tämän jälkeen muistin, että astianpesukone pitää tyhjentää ja narulla kuivumassa olleet pyykit pitää viikata. Takaisin X-asentoon. 5 minuuttia kanavasurffailua, jonka aikana kelaan, että jospa lähtisin käymään kaupassa? Tai jospa pitäisi sittenkin mennä ratsastamaan? Tai oikeastaan voisi olla ihan kiva mennä sateeseen juoksemaan. En mä ole sokerista. Tai jospa menisin kaupunkiin kauppaan ja Porin metsään lenkille? Kyllä tässä nyt jotain oikeastaan pitäisi tehdä, kun tiistaikin oli lähes urheiluvapaa päivä, silloin ainoastaan ratsastin. Mähän nukuin jo päikkäritkin ja kaikkee. Hemmetti – mähän oon nyt ihan hunningolla. Kaksi vapaapäivää ja on vasta torstai!!!! Päässä raksuttaa tuhatta ja sataa eri vaihtoehdot. Mennäkkö vai eikö mennä? Fiilis on lähestulkoon sitä luokaa, että nyt kyllä koko fysiikka romahtaa, jos en liiku jotenkin. Jaa miten niin pakkomielteistä?

En oikein osaa sanoa, mistä tämä johtuu? Minkä takia on niin vaikea vain olla? Jotenkin tämä varmaankin liittyy tunnolliseen ja suorituskeskeiseen luonteeseeni. Laiskottelu on minulle ihan puolittaista syntiä. Miksi vain olla, kun ajan voi käyttää niin monella tapaa hyödyksi? Tai sitten tämä on vain tapa kontrolloida omaa elämäänsä? Voi olla tyytyväinen vasta sitten, kun päivän aikana on tietyt (liikunta)toiminnot suoritettu. Sairastako? No ehkäpä. Tai sitten vain tylsistyn helposti. Jotain adhd:n vikaa kenties? 

En ole ollenkaan luottavaisin mielin sen suhteen, että voisin jotenkin ”parantua” tästä tilastani. Kello 21.46 ja kelaan edelleen lenkille menemistä. Sade ropisee ikkunaan, mutta se ei enää yhtään hillitse lenkkiajatuksiani. Pitäisi varmaan alkaa määräämään itselleen ennakkoon lepopäivä. Tällainen extempore oleminen ei selvästikään sovi minulle. Pitää tehdä lorvimisesta yksi suoritteista. Ehkäpä sillä tapaa laiskottelu onnistuisi minulta paremmin, jos se olisi yksi tehtävä to do -listallani.

Nyt sataa jo lähes kaatamalla. En kyllä tasan tarkkaan ole niin pimeä, että lähtisin tuonne koiranilmaan kiduttamaan itseäni. Vai olenko sittenkin….. 

img_857273942270933_1-hires.jpg

 

 

Hyvinvointi Liikunta Mieli

Mitä kehosi kertoo?

*(Kuvissa tämän päivän ruokiani) 

Ruokavalioni muutoksen yhteydessä tulin enemmän tietoiseksi siitä, miltä kehossani tuntuu ruokailun jälkeen. Eläessäni pastan suurkuluttaja -aikakauttani, minulla ei mielestäni ollut minkäänlaisia vatsaongelmia ja olo syömisen jälkeen oli ihan ”normaali”. Normaalia oli syömisen jälkeinen ähky, väsymys, vatsan turvotus ja energian katoaminen. Nuo oireet mielestäni ihan vain kuuluivat syömisen jälkeiseen olotilaan. Tyypillisiä kehon toimintoja ajattelin. VHH- ruokavalioon siirryttyäni minulle tuli melkoisena ahaa-elämyksenä se, että mikään noista ei ole normaalia. Ruokailun jälkeen voikin olla ”oireeton” eli normaalia onkin se, että syötyään ei tunne mitään muuta kuin kylläisyyttä. Sittemmin olen kehittänyt itselleni melkoisen hyvän tutkan siitä, mitkä ruoka-aineet minulle sopivat ja mitkä eivät. Itse asiassa tämä on älyttömän yksinkertaista. Ei oireita = hyvä ruoka. Oireita = huono ruoka. Tämän yksinkertaisen säännön mukaan olen rakentanut ruokavalioni. Helppoa kuin mikä. Yksinkertaistettuna siis vältän kaikkia niitä ruoka-aineita, jotka aiheuttavat minulle oireita. Helppoa tämä on juuri siksi, että kroppamme antaa meille suoraa palautetta siitä mitä syömme. Kaiken lisäksi palaute on yleensä lähes välitön. Pitää siis vain antaa kehollemme mahdollisuus tulla kuulluksi. 

img_818185727960078_1-hires.jpg*Aamupala – kanaa ja salaattia

Hyväksymme helposti sellaiset kehon reaktiot normaaleina, joiden ei pitäisi olla niitä ollenkaan. Närästys, röyhtäily, ilmavaivat, vatsakivut, löysä vatsa, päänsärky, väsymys. Kaikki nämä ovat sellaisia oireita, jotka usein kuittaamme kehomme normaaliksi toiminnaksi ruokailun jälkeen. Näin ei kuitenkaan pitäisi olla. Ei ole normaalia, että syömisen jälkeen vatsaa kivistää tai että se turpoaa ilmapalloksi. Jos näin käy, niin olet syönyt jotain, mikä ei sovi kehollesi. Syömisen jälkeen olon tulisi olla kylläinen, mutta ei ähky. Vatsan ei kuulu olla turvonnut. Ei ole oikein, jos syömisen jälkeen joutuu höllentämään vetskaria ja avaamaan housunnappeja. Röyhtäily, närästys ja ilmavaivat eivät myöskään kuulu normaaliin vatsan toimintaan. Kaverini totesikin joskus varsin osuvasti: ”itku pitkästä ilosta, pieru hiilarista.” 🙂 Jos ruokailun jälkeen poksuu ja ritisee, niin jotain on mennyt ruokavalinnassa vikaan. Talking about haiseva vastalause. Keho yrittää viestittää, että nyt on nautittu jotakin, mikä ei sinne kuulu.

Hyvin usein kuulee myös todettavan, että ”jestas, kun alkoi syömisen jälkeen väsyttää”. Työpäivän lounas sisältää jotain väärää, mikäli sen jälkeen tekee mieli mennä nukkumaan. Ruoan pitäisi antaa meille energiaa, ei viedä sitä. Kannattaa tarkkailla syömäänsä hiilareiden määrää ja laatua, jos on taipumusta väsähtää syömisen jälkeen. Ilta-aikaan nautitut hiilarit voivat auttaa saavuttamaan paremman unen, joten kannattaa ajoittaa niiden syöminen mielummin sinne kuin aamiaiselle tai keskelle työpäivää. 

img_818221334247787_1-hires.jpg*Lounas – katkarapusalaattia

Itse olen viimeaikoina pannut merkille sen, että jos erehdyn syömään höttöhiilareita, kuten esim. karkkia, niin seuraavana aamuna kärsin mojovista silmäpusseista ja lisäksi silmäni alkavat vuotamaan. Miettikääpä siis naiset tätä, kun seuraavaksi läträätte silmävoiteiden kanssa tai aamulla tuskailette peilistä tuijottavaa pussiotusta. Aina ei välttämättä pelkästään ikä vaikuta näihin ikäviin lieveilmiöihin, vaan myös se mitä laitamme suuhumme. Kehoomme joutunut kuona pyrkii aina jotakin kautta ulos. Minulla näköjään silmien. 

img_818214743512215_1-hires.jpg*Iltapäiväteetä töissä – vihreä tee virkistää, tasaa verensokeria, auttaa palautumaan treenistä, poistaa kuona-aineita ja vähentää näläntunnetta. 

No miten sitten oppia kuuntelemaan kehoaan ja mistä tietää, mikä ruoka-aine sopii omalle kropalle? Mikäli kärsii jostakin oireesta, niin usein suositellaan ruoka-aineiden karsimista. Eli jättää pois yksitellen ruoka-aineita ja tarkkailla muutoksia olotilassa. Itse suosittelisin myös kokeilemaan yksittäisten ruokien tai ruoka-aineiden nauttimista ja tarkkailemaan kehon tuntemuksia tämän jälkeen. Miltä tuntuu vatsassa, jos syöt keitettyjä perunoita tai ranskalaisia? Miltä tuntuu ruisleivän tai vehnäleivän syömisen jälkeen. Aiheuttaako jokin tietty hedelmä tai maitotuote oireita? Väsyttääkö puuron syömisen jälkeen tai tuleeko nopeasti uudelleen nälkä? Miltä tuntuu vatsassa sen jälkeen, kun olet nauttinut yhden nimeltämainitsemattoman vatsan hyvinvointiin räätälöidyn vihreäpurkkisen jogurtin? Yksi purkki kyseistä jogurttia muuten sisältää yli kymmenen palaa sokeria. Yli kymmenen! Mieti, kuinka hyvää tekevää se voi olla vatsallesi tai kehollesi ylipäätään? Käytä järkeäsi, lue tuoteselosteita, kyseenalaista asioita ja mieti mitä syöt. Tämän jälkeen tunnustele oloasi, kuuntele mitä kehosi kertoo ja anna sille tilaisuus. Tiedän, että keskuudessamme on myös sellaisia teräsvatsoja, jotka eivät oireile mistään. Lucky them ja hyvä niin. Turha muuttaa mitään, jos voi hyvin. Pointtini on siinä, että ei ole mikään etuoikeus voida hyvin. Sen pitäisi olla mahdollista ihan jokaiselle. Pitää vain oppia tietämään, mikä on kehossamme normaalia ja mikä ei ja syödä sen mukaisesti. Pitäkää huolta itsestänne, niin voitte hyvin. ♡

img_818197363720969_1-hires.jpg*Päivällinen – kesäkurpitsalasagnea, höyrytettyä parsa- ja kukkakaalia, salaattia ja kurpitsansiemeniä. 

 

Hyvinvointi Liikunta Terveys Ajattelin tänään