Kuukausi on kulunut ja olen yhä kihloissa. Aika ei enää kulu siihen, että tuijottelen häikäistyneenä timanttejani. Järkkäsimme kihlajaiset kavereille (niistä kirjoitan myöhemmin ihan oman jutun) ja nyt olo on ihan sellainen virallisesti kihloissa oleva. En tiedä onko joku muu kokenut samaa, mutta mulla meni ekat viikot ajatellessa, että olen joten ”tälleen vain kihloissa” ihan kuin elämä siitä kohta palautuisi takaisin normaaliksi ja ei-kihloissaolevaksi. Vähän kuin heräisi unesta. Mutta siellä se rinkula odottelee joka aamu omassa valkoisessa rasiassaan. Olen vain yhtenä aamuna unohtanut ottaa sen sieltä. 

Meillä on ollut vuoden 2017 kalenteri tikkatauluna ja hääpäiväbingona tuossa maaliskuun ajan. Nyt sieltä on kolme päivämäärää ympyröity vähän paksummalla ja häät on keväällä-kesällä-syksyllä 2017. Niille kolmelle päivälle mä nyt etsiskelen vihkikirkkoa ja juhlapaikkaa. Alustava vieraslista on tehty, jotta suurinpiirtein tietää monelleko hengelle juhlapaikka pitäisi löytää. Toiveena on ihan piskuiset häät.

Tutkintalinjoja on kolme:

Pääkaupunkiseutu: täällä me asutaan, täällä on mun kampaaja, suurin osa ystävistä, melkein puolet perheestä ja kiva kukkakauppa. Täällä vain on vaihtoehtoja niin paljon, etten ollenkaan tiedä mihin suuntaan mennä. Mistä saa hyvää ruokaa ja söpöjä puukirkkojakin on harvassa. 

Pyhätunturi: sieltä minä olen kotoisin ja juhlien järjestäminen olisi helppoa. Itseasiassa niin helppoa, että pieni lauantai-aamuinen whatsappailu mamin kanssa poiki vihkikirkon, juhlapaikan, mahdollisen kampaajan ja floristin. Saisi varmaan myös hevoskyydin kirkolta juhlapaikalle, jos sattuisi haluamaan. 

Italia: minulla on villi unelma, jossa astelen alttarille Amalfin rannikolla tai kauniissa puistossa Como-järven rannalla. Kauhean hankalaa, sanoi Make. Niin on kuule nuo kaikki muutkin, joten miksipä en selvittäisi sitäkin. Sanoisin kauniisti Si kun kysytään tahdotko ja joisin kuohuvaa proseccoa Italialaisen tähtitaivaan alla. Auttaisikohan jos kertoisin, että Anakin ja Padmekin menivät naimisiin Comolla? 

Helsingissä on muuten hyvin vähän merenrannalla sijaitseviä puukirkkoja, joissa olisi kaunista sisällä ja ulkona, ja jonka ikkunoista voisi nähdä, kuinka lokit liitelevät meren yllä. 

Kao