Aarrekarttakurssi
Olin siskon kanssa kansalaisopiston järjestämällä Aarrekartta-kurssilla. Menin sinne aika skeptisesti, mulla on Pinterest täynnä kivoja kuvia, ei kai niitä tarvi lehdistä leikellä? Olin myös riidellyt poikaystävän kanssa, nukkunut huonosti ja työt painoivat. Mieluiten olisin suunnannut töistä kotiin, kuin Soukkaan kurssille. Ajatus siskosta innoissaan kurssilla sai minut kuitenkin raahaamaan itseni paikalle.
Kurssin piti Mervi Makkonen. Minusta tuntui heti alusta lähtien, että hän aisti etten ollut siellä mielelläni. Tietenkin minulta kysyttiin ensimmäiseksi, miksi olin tullut kurssille. Vastasin ihan tosi tökerösti, että ”hän halusi tänne (osoittaen siskoa) joten täällä ollaan”. Kurssin alkuun kuului teoriaosuus, en oikein olisi halunnut kuunnella unelmista ja niiden toteutumisesta. Unelmat tuntuivat jonkin kivemman ihmisen asioilta.
Sitten tehtiin harjoitus. Harjoituksessa piti ensin miettiä millainen olo on, kun on onnellinen. Sitten onnelle piti antaa jokin muoto. Minulle se oli puutalo metsän lähellä.Talo jossa asuu perhe, minun perheeni ja jonka pihalla on omenapuita.
Tämän jälkeen tuli lisää teoriaa aiheesta. Mervi kertoi onnistuneesta kurssilaisesta, kertoi millaiset asiat voivat seistä unelmien tiellä. Saimme tarkistuskysymyksiä muutaman kuukauden päähän. Minusta koko touhu oli liian pehmoista ja pelkäsin että alan itkemään ihan vain siksi, etteivät minun unelmani tule koskaan toteutumaan.
Toisen harjoituksen aikana meidän piti kuvitella unelmamme nykyhetkeen, totetutuneena. Tämän jälkeen saimme alkaa selailemaan lehtiämme ja leikkelemään sopivia kuvia. Mervi kattoi pienen iltapalan tarjolle ja luokka täyttyi iloisesti juttelevista naisista. Tai no minä olin hiljaa ja leikkelin kuviani. Perfektionistiparalle oli hankalaa, kun kuvia ei saanut leikattua täydellisiksi suorakulmioiksi 🙂 tai kun paperisilppua ei voinut laittaa heti siististi roskakoriin.
Aika hurahti. Minun muotilehdistäni ei löytynyt puutalonkuvia. Tai löytyi yksi, mutta en halunnut sitä taloa. Alussa oli kerrottu, että kannattaa kiinnittää huomiota pieniin yksityiskohtiin kuvissaan, sillä nekin voivat toteutua. Ei siis rumaa taloa minulle. Kävin siis siskon lehtien kimppuun (niihin mitkä hän oli jo käynyt lävitse). Jossain vaiheessa ohjaaja sanoi, että puolen tunnin päästä tehdään viimeinen harjoitus.
Minä olin ihan kuvieni lumoissa. Lopulta ohjaaja kertoi, että noin 5 minuutin päästä aloitetaan viimeinen harjoitus, jonka jälkeen voisimme liimata viimeiset kuvamme. Apua, enhän minä ollut edes ehtinyt aloittaa liimaamista. Sommittelin kuvat äkkiä järjestykseen kartongille ja koetin liimata niitä nopeasti paikoilleen.
Viimeinen tehtävä oli kinesteettinen. Siinä unelmalle piti antaa ääni, haju ja tarkempi ulkomuoto, piti miettiä miltä se tuntuu kun se toteutuu. Minä mietin, että huomaakohan kukaan, jos vähän liimailisin kuviani.. Vihdoin tehtävä loppui ja jatkoin liimaamista.
Tiedättekö mitä ne muut teki? Ne lähti kotiin! Sisko tuumas, että hän liimaa kuvat pahviin vasta kotona ja keskusteli ohjaajan kanssa. Minä liimasin kuvia minkä ehdin. Välillä sain kuulla siskolta, että nyt kamat kasaan ja mennään. Liimasin kuvia. Sisko siivosi pöytäni, pakkasi toisen kollaasin kuvat ja lehdet valmiiksi paketiksi. Minä liimasin kuvia ja hoin olevani ihan kohta valmis. Lopulta sisko tuumasi, että nyt tuo ohjaaja ihan varmasti haluaa jo lähteä kotiin. Katsoin nolona ohjaajaan ja liimasin vielä pari viimeistä kuvaa. Nappasin kartongin kainaloon, takin päälle ja sanoin et joo, mennään mennään.
Alun nihkeilyn jälkeen olin ihan liekeissä. Olen selkeästikin visuaalinen tyyppi. Sisko oli leikannut paljon sanoja. Hassua, eikö se olekaan niin kuin minä? No joo, tykkäähän se sanoista. (Pitäisköhän sen kirjoittaa blogia?). Oltiin molemmat innoissamme, että kurssille tuli lähdettyä.
Pisteenä i:n päälle ajettiin vahingossa väärään suuntaan ja päädyttiin kauniille mutkittelevalle merenrantatielle. Siellä oli paljon puutaloja, merta ja kauniita jouluvaloja. Koteja joiden ikkunoista loisti valo. Meri, rakas meri heti talojen vierellä.
Kotona katsoin aarrekarttaani. Se on kaunis, minun näköinen ja haluan todellakin laittaa sen seinälleni.
Nyt vain pitää metsästää ne unelmat. Aikaa on kolme kuukautta <3