Ajatuksia kimppakyydistä ja tunnustus äidilleen valhettelusta
Huominen on näköjään vähän venyvä käsite tälle neidille 🙂
Mutta koska en enää ole opiskelija ja koska VR oli myöhästyttänyt minut kolme kertaa viime viikolla töistä, päätin että sille puljulle en rahojani anna. Turkuun oli kuitenkin päästävä, joten googlettelin busseja ja laitoin uskaliaana kyytitoiveita facebookin Turku-Helsinki-Turku ryhmään.
Kimppakyyti meinasi mennä melkein ohitseni, sillä en ajatellut että vaikka joku tarjoaa meno-tulomatkaa HKI-TKU-HKI, niin ei siinä autossa tarvi olla samoja kyytiläisiä molempiin suuntiin.. Sain viime hetkillä napattua itselleni paluukyydin ryhmästä sunnuntaille.
Mitä tekee suomalainen kun onnistuu? Miettii että mitä ihmettä nyt tuli tehtyä. Saatan päätyä mahdollisen sarjamurhaajan kyytiin.. No onneksi on fb, josta stalkkasin kuskin heti. Rauhoittuminen oli 100 % kun tutkin (onneksi hyvin nähtävillä olevia) kuvia kundista. Kivan ja normaalin oloinen. Lopullinen päätös kyytin hyppäämisestä tuli kuvasta, jossa kundi poseerasi nätin tytön kanssa. Varattu, kiva, vielä turvallisempaa, koska huomasin myös viestissä puhutun muodon ”lähdemme ajamaan” eli tyttö tulee mukaan ja ellei tämä ole jokin sekopäinen sarjamurhaajapariskunta, niin olen turvassa.”
Kyydin sopiminen oli helppoa ja sunnuntaina kipittelin sovittuun paikkaan. Kyyti alkoi jo hauskasti, kun tapasin kuskipojan kyselemästä ihan tuntemattomalta tytöltä, joka sattui hengailemaan juuri kohtaamistalon kohdalla, että tuleeko hän kyytiin. Jää murtui helposti koko auton naureskellessa sille, että tyttö oli varmaan miettinyt kauhuissaan, että mikä on tuo poika joka kyselee häntä Helsinkiin keskellä kirkasta päivää!
Olin ajatellut, että sanon muille kyytiläisille moi, kysyn bensarahojen määrän ja sitten varmaan uppoudun kirjaani tai katselen maisemia. Olin miettinyt tuleekohan autossa vähän vaikeaa keskustelua ja kuinka paljon siihen on kohteliasta osallistua. No, todellisuus on tarua ihmeellisempää, jotain kautta jokainen meistä tunsi jonkun saman ihmisen autossa olijoiden kanssa ja muutakin yhteistä löytyin (Minä tunsin toisen kyytiläisen kurssikaverin siskon, terkkuja vain Katrille).
Äiti soitti kesken matkan. En uskaltanut kertoa olevani tuntemattomien ihmisten kyydissä, joten teeskentelin olevani junassa tai bussissa. Toinen kyytiläinen selitti juuri jotain juttua muille ja hetken jutustelun jälkeen äiti vähän ihmetteli, että miksi matkustan jonku pojan kanssa. Mutisin tyynesti, että minkä minä näille muille matkustajille voin ja vaihdoin puheenaihetta :)
En tiedä mitä tapahtui, mutta äkkiä selitin opinnoistani, työstäni ja ties mistä kilpaa kaikkien kanssa. Aika kului kuin siivillä ja pian olimmekin Leppävaarassa, joka oli ensimmäinen etappi. Tämän jälkeen jatkoimme vielä matkaa kotiin ja juttelimme minkä ehdimme niin pitkään kun vain pystyi. Mietimme jopa, että kimppakyytiä voisi laajentaa työmatkoihinkin, ja sain ehkä pienen tradenomiuskiinnostuksen herätettyä pariskunnan kauniimmassa osapuolessa.
Kyydin sain asemalleni asti, johon olin jättänyt pyöräni. Hyvästelimme kuin vanhat tutut ja huikkailimme vielä pohdintoja työkimppakyydeistä. Koko ihanuus maksoi 10 € eli paljon vähemmän kuin edes opiskelijalippu ja pääsin paljon nopeammin kotiin kuin junalla.
Oli siis huippu kokemus, vaikka hieman pelottikin mennä tuntemattomien kyytiin. En silti lähtisi kimppakyytiin yksinäisen miehen autoon, sillä joku roti tuon turvallisuudenkin kanssa on oltava. Mutta näiden kyydillä voisin mennä pidemmänkin matkan. Joskus ne tähdet on vain kohdillaan :)