Hammaslääkäripelkoinen ja viisaudenhampaiden poisto

Olen pelännyt hammaslääkäriä aina. Muistan lapsuudestani, että hammaslääkäri sanoi tyynen rauhallisesti ”älä sätkyttele siinä, ei tämä käy kipeää, sinut on puudutettu”. Mutta kun se sattui.  Myöhemmin selvisi, että minulla on ylimääräinen hermo poskessa ja sekin olisi pitänyt puuduttaa.. pikkuvikoja.

Viisaudenhampaiden poistoa olen pelännyt siitä asti, kun olen kuullut että ne pitää joskus poistaa. Suunnittelin että se tehdään minulle narkoosissa, mutta aina ne rahat tuli käytettyä johonkin kivempaan, kuin hammaslääkäriin.

Pari kuukautta sitten ne ryötkäleet sitten tulehtuivat. Vähän yli kuukausi sitten, kun suu ei enää auennyt, oli pakko mennä särkypäivystykseen. Palauduin sieltä kotiin buranan kanssa odottelemaan yli kuukauden päässä olevaa poistoaikaa. Buranaa masuni ei kestänyt, joten sain tilalle Arcoxinia. Seuraavat pari viikkoa taisivat olla aika kaameat kaikille ympärillä oleville. Sattui ihan kamalasti. Sitten tulehdus alkoi rauhoittua ja minä ihan pikkasen mietin, että voisiko tämän kivun kanssa kestää ilman hampaanpoistoa.  

Silti, pari päivää ennen poistoaikaa makasin yöllä valveilla. Tajusin, että apua sehän on ihan kohta. Koetin laittaa silmät kiinni, mutta päädyin kuvittelemaan tilannetta, jossa unohdan rauhoittavat kotiin (ilman diapamia en mene hammaslääkärille), huomaan sen niin myöhään, etten ehdi saada niitä mistään tilalle ennen hammaslääkäriin menoa. Kello vaelsi yhden ja kahden kautta kolmeen ja minä tuijottelin yhä paniikissa kattoa. Kolmen jälkeen pistin silmät kiinni ja käskin edes ruumiini levätä. Heittelehdin sängyllä viiteen asti, jolloin nukahdin silkkaa uupumusta. Olin tosi fressinä maanantaina töissä.. 

Tiistaina en olisi halunnut mennä töihin. En halunnut kuulla viimeisiä kauhutarinoita enkä keksinyt mitään tapaa hiipiä sieltä pois kesken päivän. Tarkistin työmatkalla kolmesti, että Diapamit olivat laukussa. Mutta työ teki hyvää, siirsi ajatuksia. Pääsin töistä matkalle ilman kauhutarinoita ja nappasin ensimmäisen rauhoittavan (5 mg) juuri ennen lähtöä. Seuraavan nappasin matkalla, kun ekan toiminnasta ei tullut mitään viitteitä. Kolmannen nappasin vaihtaessani bussia, kun aikaan oli enää puoli tuntia. Ei mitään vaikutusta, ehkä pientä päänsärkyä, mutta olin ihan hermorauniona. Päättelin kuitenkin, että lääkkeet toimivat, sillä siinähän minä kipittelin päättäväisesti kohti hammaslääkäriä.

Hammaslääkärin aulaan saapuessa hajut nousivat vastaan. Viimeistään siinä vaiheessa tekee mieli oksentaa. Googletin nopeasti, olisiko 20 mg diapamia liikaa, kun normihammaslääkärikäynnistä selviän 5-10 mg:lla. Päätin ettei ole, sillä pahin mitä tapahtuu, on että nukahdan tuoliin. Niinpä nakkasin neljännen pillerin suuhun. Pian minua kutsuttiinkiin huoneeseen. Olin täyttänyt esitietolomakkeen, mitä ei olisi tarvittu. Pölötin hermostuneena lääkärille ja hoitajalle kaikesta, varmistin että he tietävät hammaslääkäripelosta ja diapameista. Sain särkylääkkeitä ja penisiliiniä heti alkuun, purskuttelin suun Cordosylillä ja katselin kauhistuneena penkkiä. 

Hammaslääkäri oli sellainen napakka ja rauhallinen nainen. Selosti koko ajan mitä oli tekemässä. Puudutuksen aikana pidättelin kyyneleitä ja mietin miksei ne pahuksen diapamit toimineet. Sitten tajusin, että pari kyyenltä oli jo karannut poskille ja itkin paniikissa, koska puudutus sattui.

Sen jälkeen tuli loistoveto. Lasit otetiin pois, kaikki pöydät mitkä estävät liikkumista otettiin pois ja sain olla rauhassa hetken. Muistin, ettei puudutus toimi jos jännittää ja pakotin itseni rauhoittumaan. Suljin silmät ja kuvittelin olevani karibialla, Margaritan saarella rannalla ottamassa aurinkoa. Pikkuhiljaa aloin rentoutua ja puudutuksen kanssa myös diapamit alkoivat toimia. Siinä vaiheessa, kun itse operaatio alkoi, olin jo suhteellisen rauhallinen. 

Sain tarkan selostuksen mitä milloinkin tehdään. Lääkäri kertoi joka kerta aikoessaan porata ja vaikka porauksen ääni oli inhottava, keksin kuvitella sen sirkkeliksi. Joo, olen kotikodissa päikkäreillä ja isäpuoli sirkkelöi jotain pihalla. Mitähän se sirkkelöi, listoja! Joo, niitä kauniita listoja, jotka on tuotettu enojen sahalla. Pitäisköhän minunkin tilata sellaiset kauniit listat omaan kotiini? Hmm. Siinä sitä sitten meniin. Äkkiä lääkäri ilmoitti, että selvä, ensimmäinen on otettu pois. Minä olin ihan hämmentynyt, ajattelin että ai nytkö jo? Eikö sen alemman pitänyt olla se hankalampi?

Ylempää hammasta ottaessa tuli vähän enemmän paineen tunnetta, eli se sattui silleen kuin kopauttaisit käden vähän liian kovaa pöytään. Keskitin ajatukseni sormiini ja rummuttelin tuoliani eri rytmeissä. Toisen hampaan poisto ei ollut niin kivaa, mutta ei kamalaakaan.

Ja kaikki oli ohi puolessa tunnissa. Ei kipua, ellei huomioida puudutuspiikkien laittoa. Sain jääpussin ja hoito-ohjeet kotiin. Lääkkeitä minulla oli kotonakin ja saikkua tuli sille ja seuraavalle päivälle. Siellä minä sitten odottelin 45 minsaa, että mies tuli hakemaan minut kotiin. Diapamia napsineita kun ei päästetä hortoilemaan yksin kotiin.

Rauhallisesti hymyilevä hammaslääkäripotilas after hampaanpoisto. Hymy sponsored bt Diapam. (Siis oikeasti olen maksanut lääkkeeni, otetaan se herne pois nenusta.. nooiin. helpottiko?)

Eilen poskea särki, olin ottanut Arcoxinin aamulla, joten ilta meni panadol-lääkityksellä. En halunnut edes syödä B&J Cookie Dough jädeä, mitä mies kävi erikseen tätä varten ostamassa. Pidin kylmäpussia koko illan poskella (ja jee ei ollut turvotusta) ja lopulta mies kävi peittelemässä minut nukkumaan (kaikki vaatteet päällä ja kolmen peiton alle, tuli vähän kylmä siitä jatkuvasta jääpussin kanssa olosta).

Tänään on ollut vähän särkyä. Se väheni syömällä särkylääkkeen, juomalla unohtuneen kahvin (siitäkin tulee pää kipeäksi, jos sitä ei juo) ja päiväunilla. Poski on alkanut ihan snadisti turvota ja sattuu jos pistää käden alahampaan poistokohdalle. En yhtään ymmärrä koska noi kuopat tuolta katoaa, mutta sitten löysin tämän hyvän artikkelin aiheesta (ja ha ha, kirjoittajana on nuoruusvuosilta tuttu Masamitsu Amemori)

Huomenna pitäisi mennä töihin. Ei tää olo ihan siltä tunnu. Kipu ei ole järkyttävää, mutta se väsyttää siinä määrin, etten tiedä miten jaksan tehdä töitä. Mut täytynee mennä yrittämään. Saan kyl soittaa lisää saikkua, jos poski on huomenna turvonnut marsuksi ja kipu on kaamea.

Tältä potilas/poski näyttää day after. Pientä marsuuntumista näkyvissä tossa kuvassa oikealla, mutta jos se noin pienenä pysyy, niin huomenna työt kutsuvat :)

Summa summarum:

Se meni juurikin niin helposti, kuin mitä minulle luvattiin (ne kiltit, jotka eivät kertoneet kauhutarinoita). Pelkäsin ihan turhaan, eikä koko operaatio käytännössä sattunut ollenkaan. Pahinta on tämä jälkisärky, mutta tämä on aika samanlaista mitä olen tuossa tulehtuneiden hampaiden kanssa jo joutunut sietämään, ja tämänkin pitäisi olla muutamassa päivässä ohi. Kuumetta ei ole tullut (odotin sitä vähän toiveikkaasti, koska silloin olisi ”oikeus” olla viel huominen saikulla, tää päänsärky ei näköjään ole mun mittapuiden mukaan).

Toivottavasti tämä teksti rohkaisee jotakuta, joka pelkää viisureiden poistoa yhtä kovasti kuin minä pelkäsin. Minä aion viimeistään keväällä käydä poistattamassa nuo kaksi muutakin, etteivät ne vain pääse ikinä tulehtumaan. 

Kiitokset huoltojoukoille, sekä mahtavalle eiliselle iltaöiselle What’s App-ryhmäkeskustelulle, missä eräs hammastieteen asiantuntija vastaili mun kysymyksiin ja muut komppailivat vastauksia. Ootte mahtavia tyypit <3