Heppailua Vestmannayerilla

***Tämän jutun kirjoittelin jo matkan aikana kännykällä ja tallensin sieltä luonnoksiin, sinne se oli raasu jäänyt julkaisematta.. ***

Aamulla pakkasimme tavarat ja luovutimme ihanan hotellihuoneemme Reykjavikista. Olin selvittänyt netistä, että paikasta nimeltä Mjodd lähtee bussi Reykjavikista Landeyjahöfniin. Sieltä taas pitäisi mennä lautta Vestmannin saarille.

Mjodd olikin aika kaukana, joten päätin ettemme etsi paikallisbussia kolmen matkalaukun kanssa, vaan huristimme sinne taksilla. Onneksi mentiin. Meinasi usko loppua kesken matkaa. Bussimatka kesti pari tuntia ja maiseman tasaistuessa ja tylsiintyessä ehdin jo miettiä teinkö virheen raahamalla äidin ja Tilhen pois Reykjavikista. Siltä tuntui myös päästessämme vihdoin saarelle, sillä vettä tihkutti alas taivaalta.

Hotelli löytyi helposti. Olisin halunnut lähteä melko heti lintusafarille, mutta enemmistö äänesti vastaan. Meno oli aika väsynyttä, joten päätimme nukkua päiväunet. Herätessämme sateesta ei ollut enää merkkiäkään ja taivas hohti kirkkaana. Kipittelimme hetken kaupungilla (ei oikein löydetty sitä ”keskustaa ”, luultavasti siksi että paikka on niin pieni) ja päätimme mennä syömään. Unisena menun tutkiminen ei oikein onnistunut, joten tilasin meille alkuun kahvit 🙂

Ruoan jälkeen kysyimme hotellilta, voisimmeko saada vielä samaksi illaksi ratsastusretken. Olin varma ettei enää seitsemän aikaan illalla onnistuisi mikään, mutta käden käänteessä meille oli varattu retki ja kuljetus tallille. 

Ajaessamme ulos kaupungista vihdoin tajusin, miksi ystäväni suosittelivat tätä paikkaa meille. Saari on ihan jumalaisen kaunis ja idyllinen. Hevosia siellä, lampaita täällä, vihreitä niittyjä ja valkoisia taloja. Joka puolella lainehtii meri ja sadat linnut lentelevät ilmassa. Kaunista.

Tallilla alkoi vähän epäilyttää. Minä kyllä pärjäisin hepan kanssa, mutta entäs vain muutamia kertoja ratsastanut Tilhi? Pärjääkö pieni varmasti? Tyttö oli itse kuitenkin rauhallinen ja rohkea, joten kypärät päähän ja menoksi.

Voiko sitä kuvailla sanoin? Miltä tuntuu ratsastaa kauniilla rannikolla. Issikka oli hurjan kiltti, sopivan pippurinen ja täysin luotettava kumppani reissulle. Ratsastimme lammaslaitumen ohi, jossa karitsat kisailivat keskenään. Laskeuduimme meren rannalle ja ratsastimme mustalla hietikolla laskevan auringon hehkussa. Kaunista! Kuvat kertokoon puolestaan.

Nousimme ylös kukkulalle. Oli helpompaa olla katsomatta alas kalliolta alas mereen. Hevonen kiipesi varmajalkaisena ylös ja pian meillä olikin edessä yksi reissun kauneimpia näkymiä. Yritin painaa sen sydämeeni. Oppaamme kysyivät, haittaisiko meitä jos reissu venyy yli tunnin mittaiseksi? Haittaisiko? No ei todellakaan. Reissu oli täydellinen. Laskeuduimme kaikessa rauhassa alas kukkulalta (merenpuoleisella sivulla oli lunneja!). Huutelin Tilhelle välillä ohjeita ratsastukseen ja seurasin ylpeänä kuinka hyvin ja rauhallisesti tyttönen ratsasti.

Reissu oli ihana, ratsastimme noin 1,5 tuntia ja taputtelimme heppoja sen jälkeen vaikka kuinka kauan. Saimme koko retken 10 000 islannin kruunulla, mikä vastaa noin 60-70€. Suosittelen siis kovasti issikkaretkeä Lyngfell-tallilla, jos eksytte joskus tälle saarelle. Minä taidan haluta jäädä tänne <3